Höyenhalla
Kirjoittaja: Saaga
Katselin, kun Leppävarjon hännän pää katosi leirin ulos käynniltä. Henkäisin hieman apeasti. Alituinen yksinäisyys painoi mieltäni ikävästi. Kaiken lisäksi oli voinut hieman huonosti viimeisen parin päivän aikana. En tiennyt yhtään mistä oli kyse mutta, jos se oli joku kuolemantauti en kai piittaisi sen enempää. Kuoleminenkin huvitti tällä hetkellä enemmän kuin leirissä homehtuminen. Huokaisin pitkään ja hartaasti. Minulla oli ikävä Jupiteria. Vaikka olin vihdoin löytänyt rinnalleni kumppanin en ollut unohtanut sielun kumppaniani. Tunsin pientä liikettä vatsassani kuin siellä olisi lepatellut perhosia mutta minua ei jännittänyt. Mietin hetken mistä voisi olla kyse kunnes palaset kohtasivat toisensa päässäni ja todellisuus iski tajuntaani kuin kynnet kuonolle. Olin tuntenut tämän tunteen aikaisemmin mutta siitä oli aikaa. Ravistin päätäni ja nuolaisin käpälääni hämilläni. Silotin karvoja pääni päällä ja koitin saada ajatuksen mielestäni. En minä voinut odottaa pentuja. En edes halunnut pentuja vielä. Tämä koko sota hässäkkä oli jo tarpeeksi stressaavaa. Mitäköhän Leppävarjo sanoisi? Tuntui väärältä odottaa toisen kollin kuin Jupiterin pentuja. Nousin pystyyn. Minun piti saada jotain muuta ajateltavaa tai pyörtyisin pian ajatusten määrään. Äkkäsin Susitassun yksin aukiolla. Susitassu oli edes menneen parhaan ystäväni pentu. Tuon pentueesta Savutassu – Kuolonklaanin parantajaoppilas – oli kuollut sodassa. Susitassu varmasti suri sisartaan vielä joten päätin olla varovainen, kun juttelisin tuolle. Astelin istuvan kollin luokse.
“Saanko liittyä seuraan?” kysyin hellän tuttavallisella äänellä. Viimeiseksi tahdoin säikäyttää kollin hengiltä. En tietenkään pitänyt tuota pelkurina mutta en voinut tietää miten hän suhtautuisi minuun.
//Susi?
