Höyhenhalla
Kirjoittaja: Saaga
Kompuroin seisomaan pudistellen turkkiani. Mustaturkkinen pennunrääpälekkin nousi mutta mulkoili minua varsin epäystävällisesti.
“Anteeksi”, nau’uin vielä hätäisesti ja koitin silotella sekaisin mennyttä turkkiani hiukan. Kolli oli murissut jotain solvauksia joutuessaan puoliksi alleni mutten välittänyt. Pentu nuoli itseään rivakasti tuhisten ja mutisten jotain samalla. Hän olikin varsin kiukkuinen tapaus.
“Jos menetän takatassuni, se on täysin sinun syytäsi senkin ylipainoinen katinkuvatus!” hän murisi. Katsellessani tarkemmin tajusin kollipennun olevan Lepakkopentu – orvoksi jäänyt pikku poloinen. En ollut huomannut häntä, koska en nähnyt eteeni tarpeeksi hyvin pimeässä. Toisaalta väsymyksenikin saattoi vaikuttaa asiaan.
“Tuo oli täysin tarpeetonta”, sanoin kipakasti. Ääneni oli aivan liian kimeä joten sitä ei varmasti voinut ottaa vakavasti. Ehkä pentu kumminkin oppisi pitämään suutaan soukemmalla jatkossa, jos häntä ojentaisi hiukan. Koitin keksiä sopivat sanat, jotta pentu ymmärtäisi ettei sotureille ilkeillä tuola tavoin.
“Et puhu soturille tuohon sävyyn, onko selvä”, sanoin koittaen nyt saada ääneni kuulostamaan tiukalta ja vaativalta. Taisin onnistua siinä aika hyvin ja juuri, kun tunsin itseni ylpeäksi itsestäni Lepakkopentu avasi taas suunsa.
//Lape?
