Höyhentassu
Kirjoittaja: Saaga
Tassutin metsässä eteenpäin enkä edes vaivautunut nuuskimaan riistan hajuja ilmasta. Olin partiossa mestarini Pikiturkin kanssa ja mukanamme oli isäni Kalmakuu ja kaksi muuta soturia – Hämypilvi ja Lehtituuli. Kalmakuu ja Lehtituuli olivat kääntyneet muualle saalistamaan kun taas minä Pikiturkki ja Hämypilvi etsimme riistaa Lehtikuusilaakson lähistöltä. Minua turhautti oppilaana oleminen enkä olisi jaksanut vain totella käskyjä vaan olisin halunnut viilettää metsissä ja saalistaa itsekseni tai ehkä jopa jonkun muun kissan kanssa kuten vaikka Lumikkoviiksen – hän oli todella mukavaa seuraa. Samaa en voinut sanoa kissoista partiossani. Maistelin ilmaa mutta en haistanut mitään. Pikiturkki tassutti luokseni. “Mitä haistat?” tämä kysyi iloinen pilke silmissään. “En mitään!” huudahdin. “Ei tarvitse olla äksy, kuin mikäkin klaaninvanhin!” Pikiturkki torui hämmentyneenä silmät suurina ja vetäytyi samalla hieman taaksepäin kulmat kurtussa. “Olen mestarisi minun kuuluu auttaa,” hän sanoi, “no mikä sinulla on?” Huiskaisin hännälläni raivoissani. “Ei mikään! Senkin typerä ketunläjä! En jaksa vain olla käskytettävänä kokoajan!” huusin ja sivalsin mestarini kuonoa nopealla liikkeellä. Lähdin sitten karkuun. Juoksin… juoksin ja juoksin. Pian saavutin jo Kuolonklaanin reviirin toisen päädyn. Pysähdyin juuri ennen ukkospolkua käpälät liukuen. Huohotin ja hengitykseni korisi hieman. Rää’yin ilmaan niin kovaa kuin kykenin. Minua suututti suorastaan raivostutti kaikki yliinnokkaat klaanitoverit. Raavin maata kynsilläni ja itkin. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Huusin taas niin kovaa kuin kykenin – minusta tuntui kuin keuhkoni olisivat repeytyneet kahtia. Sain käpäliini kepin ja otin sen hampaisiini purin niin kovaa kuin kykenin jotta saisin purettua raivoani siihen. Keppi katkesi rusahtaen – oloni tuntui hieman paremmalta mutta laski taas kun näin Pikiturkin tulevan minua kohti. Sylkäisin kepin pirstaleet suustani. “Mene pois!” huusin niin kovaa kuin sain huudettua edellisten huutojeni jälkeen, “Häivy karvakasa!” Minun olisi tehnyt mieli juosta pois surkean Kuolonklaanin surkealta reviiriltä ja jättää koko klaani taakseni mutta tiesin etten olisi voinut tehdä sitä. Pikiturkki oli pysähtynyt eikä selvästikkään tiennyt mitä tehdä. “Jätä minut vain rauhaan!” murisin uhkaavasti. Tiesin naaraan olevan huolissaan minusta mutten halunnut häntä hyysäämään ympärilleni. Pikiturkki perääntyi ja lähti selvästi takaisin partionsa luo. Paljastin kynteni ja raavin vasenta etukäpälääni kynnet esillä ja niin kovaa kuin kykenin. Ansaitsen tämän! ajattelin mielessäni. Teko tuotti tyydytystä raivolleni mutta myös kipua. Haava vuosi vuolaasti verta ja tajusin kuolevani verenhukkaan ellen menisi takaisin leiriin hoidettavaksi. Käännähdin ympäri ja tassutin linkaten raadeltua jalkaa. Jätin veri jäljet maahan joten pidin kiirettä niimpä olin jo pian leirin sisäänkäynillä. En haistanut tuoretta Pikiturkin tuoksua joten hän oli vieläkin partiossaan. Työnnyin sisään piikkiherne tunnelista ja menin suoraan parantajan luokse hoidettavaksi.
