Huomenkyyhky
Kirjoittaja: Aura
Huomenkyyhky juoksi variksia ja korppeja karkuun hätääntyneenä. Lintuparvi kiusasi tiineä naarasta ja kaiken päälle ilmassa kaikuivat Jääviillon pilkkahuudot.
”Mene pois Jääviilto, mene pois!” Huomenkyyhky ulvoi pimeyteen ja lähestyi jokea. Hän osasi uida hieman, Jääviilto toivottavasti ei. Naaraan räpäyttäessä silmiään tuttu ja tasainen nummimaisema oli vaihtunut korkeuksiin. Yhtäkkiä naaras oli puussa Jääviillon ja Kylmäliekin kanssa. Puun oksat tuntuivat hänestä huterilta ja heikoilta, sen lisäksi Huomenkyyhky pelkäsi kuollakseen korkeita paikkoja. Punaturkkinen Jääviilto lähestyi klaanitoveriaan ivallinen virne kasvoillaan ja naaraan peruuttaessa hän osui johonkin pehmeään. Hän kääntyi katsomaan ja huomasi törmänneensä Kylmäliekkiin.
”Sinä pentuinesi pilasitte minun ja Jääviillon elämän”, Kylmäliekki lausui tyhjällä ja kolkolla äänellä. Jopa kollin katse oli tavallisuudesta poiketen lasittunut ja mitäänsanomaton. Huomenkyyhky nielaisi ja alkoi peruuttamaan toiseen suuntaan, mutta törmäsi vaihteeksi Jääviiltoon.
”Etkö osaa muuta kuin aiheuttaa harmia Kuolonklaanille ja minun maineelleni?” Jääviilto kysyi tympeästi ja yhtäkkiä oksa heilautti naaraan alas. Huomenkyyhky oli pudota puusta, mutta sai juuri ja juuri tarrattua oksasta tassuillaan. Kilpikonnakuvioinen naaras katsoi avuttomana kollikaksikkoa, jotka vilkaisivat kuningatarta ivallisesti. Sen jälkeen he kääntyivät lähtemään ja loikkivat puusta ketterästi.
”Apua, auttakaa minua! Kylmäliekki, Jääviilto, joku!” Huomenkyyhky huusi pimeyteen kadonneille kolleille, mutta hänen sanansa katosivat usvaan. Yhtäkkinen tuulenpuuska heitti pienikokoisen naaraan puusta alas ja huutojen saattelemana naaras alkoi pudota pimeyteen. Hänestä tuntui, että maa ei tulisi koskaan vastaan, kunnes naaras havahtui hereille hikisenä ja hätääntyneenä. Huomenkyyhky katsoi hämärää pesää stressaantuneena ja tuntui pentujen potkivan hänen vatsaansa. Suurella vatsalla varustettu naaraskissa kömpi ylös ja sukaisi läähättäen rintaturkkiaan. Hehkuaskel oli varoittanut häntä, että pennut syntyisivät todennäköisesti lähipäivinä. Parantaja oli kertonut, että Huomenkyyhkyn olisi parasta pysytellä vain pentutarhan ja leirin suojissa, mutta naaraasta tuntui, että hänen päänsä hajoaisi ilman kävelyretkeä. Siispä naaraskissa lähti koleaan ja vilpoisaan yöhön viikset värähdellen. Huomenkyyhkystä kävely tuntui vaivalloisesta vatsan takia. Naaras puhisi ja ähisi tassutellessaan ulos leiristä. Siinä hetkessä, leiristä ulos talsiessa, Huomenkyyhkyn päähän ei mahtunut Henkäystähden uusia sääntöjä eikä hän täten tajunnut rikkovansa niitä. Huomenkyyhky mietti vain tulevia pentujaan ja painajaistaan. Kylmäliekki ei ollut antanut hänelle yhtään tukea, päinvastoin. Savunharmaa kolli luikki aina karkuun nähdessään tiineen naaraan. Se suututti Huomenkyyhkyä, kuinka kolli saattoikin olla niin munaton hiirenaivo? Huomenkyyhky oli tehnyt toiselle selväksi, että hänellä ei olisi mitään asiaa pentujensa elämään. Naaras oli päättänyt kasvattaa ne yksin. Huomaamattaan kuningatar oli tassutellut Eloklaanin rajalle asti, johon hänen oli pakko pyllähtää. Kylmä maa tuntui ikävältä hänen allaan, mutta naaraasta tuntui, että hän ei jaksaisi takaisin Kuolonklaanin leiriin. Huomenkyyhky pesi turkkiaan levottomana ja mourusi hiljaa. Tätä jatkui hetken, kunnes valkokirjokilpikonnakuvioinen naaras tunsi ensimmäisten supistuksien tulleen.
”A-apua?” Huomenkyyhky henkäisi avuttomana ja kellahti kyljelleen. Hento lumisade leijaili naaraan turkille ja Huomenkyyhkyä alkoi pelottamaan todenteolla. Entä jos hän poikisi tässä, yksinäisenä? Naaraskissan sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kunnes hän kuuli huolestuneen naukaisun.
”Onko teillä kaikki hyvin? Eikö tähän vuodenaikaan ole turhan kylmä nukkua ulkona?” kuului matala naukaisu. Huomenkyyhky nosti päätään huomatakseen tulijan olevan Mesitähti, Eloklaanin päällikkö. Mikä tuuri hänellä olikin!
”Minä.. Minä”; Huomenkyyhky huohotti ja tasasi hengitystään.
”Minä taidan poikia, pentuni, ne syntyvät tässä ja nyt”, Huomenkyyhky mouraisi kovaan ääneen.
//Mesi?
//KP-boosti
