Huomenkyyhky
Kirjoittaja: Aura
Huomenkyyhky tiiraili maisemia hyväntuulisena ja odotteli Sähkötuhon vastausta. Pienoisen keskustelun perusteella hän oli tullut siihen tulokseen, että kolli ei pitänyt liiasta tunkeilusta, vaan halusi itse päättää mitä kertoisi. Kolli lopulta naukui mietteitään perhe-elämästä ja naaras kuunteli toista mielenkiinnolla. Hänestä toisen sanat olivat mielenkiintoisia, sillä perheettömänä ei naaras osannut samaistua. Naaras näpäytti toista hännällään lapaan, kun Sähkötuho antoi hänelle vinkin, ettei kannattaisi olla sinisilmäinen. Ennemmin kuulemma skeptinen. Kolli vielä ehdotti, että he saalistaisivat ennen leiriin paluuta. Huomenkyyhky kohautti lapojaan pohtivaisena.
”Pidätkö sinä minua sitten sinisilmäisenä?” paksuturkkinen naaras kysyi hiljaisella äänellä ja katsoi kollia silmiin. Molempien katseet olivat vakavat, kunnes naaras hymyili hieman. Huomenkyyhkyn hymy oli ujohkon kiitollinen. ”Kiitos Sähkötuho, pidän vinkkisi mielessä. Se oli kohteliaasti kerrottu, Kuolonklaanin kissat.. Kyllähän sinä heidät tiedät”, Huomenkyyhky naukaisi, hän ei halunnut puhua muista pahaa tai pitää heitä läpikotaisin ilkeinä. ”Jopa Jääviillossa. Hänelläkin on pehmeä kohtansa”, Huomenkyyhky kikatti ja katsoi toista pää kallellaan. Pitäisi vain selvittää se; mikä olisi Jääviillon pehmeä kohta? Ainoa mitä hän tiesi toisesta, oli kollin ilkeys.
”Ja siitä perheestä, kiitos kun kerroit. Arvostan näkökulmaasi”, valkokirjokilpikonnakuvioinen naukaisi lyhyesti, sillä hänellä ei ollut aiheesta paljoa puhuttavaa. Ja Sähkötuhokin oli varmasti Sulkavirrasta huolissaan, tuskin perheestä puhuminen olisi silloin mieluista. Ei ainakaan Huomenkyyhkylle olisi, mutta mistähän hän voisi tietää.
”Ja siitä saalistamisesta, sehän kuulostaa hyvältä. Saalistaminen onkin erityisalaani ja tärkeää tähän aikaan lehtikadosta, saaliit eivät ole vielä palailleet. Ja ylimääräistä ruokaa ei ainakaan heru, jos siitä ei pidä itse huolta. Ei sillä, että minä tarvitsisin, mutta entäs oppilaat? Voi että, minun pitää viedä heille henkilökohtaisesti saalista. Kuinka muuten he jaksavat harjoitella? Ja Kettupentu, hänkin tarvitsee murkinaa kasvaakseen”, Huomenkyyhky hössötti huolestuneena ja suorastaan karkotti saaliit räpätyksellään. ”Jakaannutaan, tavataan tässä hetken kuluttua”, Sähkötuho päätti vähäsanaisesti ja naaras ei ehtinyt mitään sanoa, kun Sähkötuho lähtikin hiljaisesti omille teilleen. Huomenkyyhky katseli hetken kollin matkaamista, kunnes siirtyi tutkailemaan lumisia maisemia saaliiden toivossa. Naaras rämpi lumessa ja odotti jo hiirenkorvan alkua. Elettiin lehtikadon loppua, joten kyllä se sieltä pian saapuisi. Sitten koittaisi lämpimät säät ja muhkeat saaliit. Kissat saisivat lihaa luiden ympärille ja kaikilla olisi parempi mieli. Ärtynytkin ilmapiiri hälvenisi, kun kissat saisivat vatsansa täyteen herkullista riistaa. Ei tulisi myöskään riitoja Eloklaanin kanssa tai vedenvuodatusta. Tai ei tulisi ainakaan riistasta, eihän se kävisi järkeen. Ei sitten ollenkaan. Naaras vain halusi, että kaikilla olisi hyvä mieli. Se tuskin onnistuisi, mutta parhaansa hän yrittäisi. Naaras tiiraili hämärää taivasta ja kuunteli metsän ääniä toiveikkaana. Lintuja hän tuskin saisi kiinni tai pörröhäntäisiä punaturkkeja, mutta jos hän olisi ovela ja taktikoisi.. Huomenkyyhky hymähti itsekseen ja liikkui reippaammin, jotta hänen käpälänsä eivät kylmettyisi. Onneksi hänellä oli pitkä-ja paksuturkki. Vaikka lumi tarttui hänen turkkiinsa inhasti, lämpimyys korvasi sen.
Huomenkyyhky maisteli ilmaa ja sai hajujäljen, vihdoin! Hän ei halunnut näyttää aivan onnettomalta saalistajalta Sähkötuhon silmissä. Naaras laskeutui vaanimisasentoon ja piti tummankeltaiset silmänsä saaliseläimessä. Metsähiiri seisoi takakäpälillään ja maisteli ilmaa. Hiiri tonki maasta syötävää ja naaras lähti vaanimaan toista hiljaa. Hän piti häntänsä mahdollisimman paikoillaan, vaikka se oli pituuden vuoksi vaikeaa. Huomenkyyhky astui epähuomiossa risun päälle, joka räksähti inhottavan kuuluvasti rikki. Hiiri piippasi pelästyneenä ja vilisti läheisen puun juurakon tuomaan suojaan. Paksuturkkinen naaras säntäsi hiiren perään ja älähti harmistuneena, kun hiiri pakeni pesäänsä. Soturi kyyristyi katsoakseen juurakkoon, mutta lähestyvän pimeyden vuoksi ei nähnyt kunnolla. Hiirien tuoksu oli kuitenkin läsnä ja niitä oli taatusti enemmän, siitä Huomenkyyhky oli varma. Maa oli kuitenkin kohtalaisen routainen eikä hän voisi kaivaa pesää esiin. Naaras työnsi käpälänsä pesään ja tutki juurakon sopukoita varovaisesti. Hän tunnusteli maata ja naaraan tassu meni läpi pehmeämmästä kohdasta. Hän ehti tuntea hiirten turkit, mutta aikuiset hiiret säntäsivät piippaillen pakoon ja pesään jäi vain muutama poikanen. Huomenkyyhky kauhaisi tassullaan toiveikkaana ja pudotti pesän sisällön käpäliensä eteen. Hänen tassustaan putosi kasa pesän roskia ja pieni poikanen, joka vikisi hätääntyneenä. Huomenkyyhky luimisti korviaan hiljaisena ja katsoi lumessa mönkivää poikasta. Naaras nielaisi ja nosti karvattoman poikasen juurakon lähettyville. Hän työnsi sen tassullaan takaisin pesäänsä surullisena, kuinka hän voisi tappaa pienen poikasen? Hiirilläkin olivat perheet, toivottavasti he tulisivat takaisin. Naaras keräsi itsensä maasta ja huomasi pimeyden todella vallanneen metsän. Olikohan Sähkötuho jo palannut?
Soturi lähti laahustellen takaisin heidän tapaamispaikkaansa, josta löysikin raidallisen kollikissan. Huomenkyyhky hymyili toiselle varovaisesti, vaikka olikin jäänyt ilman riistaa. ”Hiiri, se pääsi pakoon”, naarassoturi kertoi nopeasti, sillä hän tuoksui hienoisesti saaliseläimeltä. Ei siitä poikasesta olisi edes saanut vatsaansa kunnolla täyteen, sillä ajatuksella Huomenkyyhky lohdutti klaanikissa-omatuntoaan. Sähkötuho nyökkäsi hänelle ja lähti sitten hiljaisena johdattamaan häntä takaisin leiriin. Naaras alkoi olla jo väsynyt, joten hän ei viitsinyt herätellä keskustelua sen enempää. ”Kenties Sulkavirta odottaa jo leirissä”, Huomenkyyhky naukaisi toiveikkaana ja pohti kadonneen naaraan kohtaloa. Mitäköhän oli tapahtunut? Hän ottaisi siitä selvää, kunhan Sulkavirta palaisi. Matka kului joutuisasti, sillä he eivät olleet lähteneet hirmuisen kauas leiristä. Huomenkyyhky huokaili hiljaa itsekseen ja yskäisi, jotta hiljaisuus ei kuulostaisi niin tappavalta. ”Mitäköhän täällä tapahtuu?” naarassoturi pysähtyi heidän päästessään leirin suuaukolle ja vilkaisi hämmentyneenä vanhempaa kissaa. Ilmassa löyhkäsi veri ja vasta nyt hän kiinnitti huomiota hälinään. Sähkötuho selvästi huomasi jotain ja katosi kissajoukkioon naaraan viereltä. Huomenkyyhky huolestui, oliko joku tai jokin hyökännyt heidän kimppuunsa? Naaras pujotteli kissojen lomasta kauemmas soturien pesälle ja istahti siihen katselemaan huolestuneena tapahtumia. Väsymys alkoi kuitenkin painaa huolestuneen kissan silmäluomia ja hänen suustaan karkasi haukotus. Paksuturkkinen naaras otti parempaa asentoa ja venytteli käpäliänsä. Hän voisi aivan mainiosti ottaa pienet torkut tässä, hänen paksuturkki pitäisi huolen siitä, ettei hän ainakaan elävältä jäätyisi.
// Sähkö?
//865 sanaa
