Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviilto oli äärimmäisen tyytyväinen, kun pennuista toinen oli luvannut olla kertomatta Jääviillosta, jos hän vain päästäisi Virtapennun menemään. Hän ei kuitenkaan voinut olla varma, valehteliko pentu. Soturin ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun Lehtituuli saapui paikalle ja vaati selitystä sille, miksi hänen tyttärensä turkki oli läpimärkä ja kasvot ruhjeilla. Jääviilto oli ollut niin raivoissaan, ettei ollut tajunnut haavoittaneensa pennun iljettäviä kasvoja. Jääviilto katsoi nyrpeänä kuningatarta, joka seisoi parin ketunmitan päässä soturista edelleen vastausta odottaen. Punaruskea soturi mulkaisi inhoten kahta pentua, joista toinen selvästi oli vaientanut Virtapennun.
”Typerät pentusi seurasivat minua tänne, kun halusin omaa rauhaa. Käskin heidän lähteä tiehensä, ja tuo typerämpi meni ja putosi lampeen. Ellen olisi ollut täällä, hän olisi hukkunut”, soturi murahti halveksuen ja kohtasi Lehtituulen tuiman katseen.
”Tiedoksesi vain: minun pentuni eivät ole typeriä”, Lehtituuli siristi silmiään ja astui askeleen lähemmäs jälkikasvuaan, ”en tiedä millainen käsitys sinulla on pelastamisesta, mutta minun nähdäkseni sinä haavoitit minun pentuani. Mikä on selityksesi sille?” Emokissan karvat olivat nousseet aavistuksen verran pystyyn, kun tämä vaati tiukkana selitystä punaturkkiselta kollilta. Jääviiltoa moinen ei hetkauttanut, vaan kolli vain pyöräytti turhautuneena silmiään ja keksi pikaisen valheen.
”Kuriton, koko klaanille häpeäksi oleva pentusi ei osannut olla kiitollinen siitä, että olin pelastanut hänet! Jos minä vaivauduin pelastamaan hänet, saisi hänkin luvan vaivautua edes kiittämään minua siitä!” Jääviilto sihahti ja loi murhaavan, loukkaantuneen katseen Virtapentuun. Pentu näytti pihisevän raivosta, mutta onnistui hillitsemään itsensä kaiketi sisarensa tuella. Lehtituuli piti vielä hetken katseensa tiukasti Jääviillossa ja näytti miettivän jotakin. Jääviilto kohtasi empimättä kuningattaren katseen. Naaras tuhahti lopulta ja ravisteli päätään ja käänsi tiukan katseensa tyttäriinsä:
”Menikö se todella noin?” Jääviillon silmät muuttuivat kapeiksi viiruiksi, kun pennut vilkaisivat ensin emoaan, sitten punaturkkista soturia ja taas emoaan.
”Meni se”, vaaleanharmaa pentu tokaisi nopeasti. Lehtituulen ilme muuttui ankarammaksi, ja kissan katse kohdistui Jääviillon kautta Virtapentuun. Soturi tiesi, että Lehtituuli oli yksi Henkäysvarjon liittolaisista, joka oli Jääviillolle vain hyvä asia. Henkäysvarjo oli painottanut usein, että liittolaisten oli pidettävä joka tilanteessa yhtä ja oltava toistensa puolella.
”Virtapentu, kiitä Jääviiltoa, niin asia voidaan unohtaa”, Lehtituuli komensi tytärtään tiukasti. Hänen kasvoiltaan näki, ettei naaras ollut iloinen komentaessaan pentuaan. Se jos jokin sai Jääviillon kasvoille piirtymään mitä tyytyväisimmän virnistyksen.
//Virta?
