Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Harakkanaurun sanat saivat Jääviillon empimään. Ellei kyse olisi ollut niin isosta asiasta, hän olisi kertonut miettimättä kaiken suunnitelmasta, josta itsekin tiesi loppujen lopuksi hyvin vähän. Henkäysvarjo tappaisi hänet, jos Jääviilto lavertelisi varapäällikön suunnitelmista ulkopuolisille. Mutta olisiko Harakkanauru ulkopuolinen, jos hän olisi suunnitelmassa mukana?
Jääviilto punnitsi hetken vaihtoehtojaan. Vaikka hän luottikin Harakkanauruun, kolli ei ollut valmis saamaan Henkäysvarjon vihoja niskaansa.
”En voi kertoa sinulle nimiä, en ainakaan vielä. Mutta voin keskustella erään kanssa, joka ehkä voisikin kertoa sinulle enemmän, jos siis olet oikeasti kiinnostunut”, Jääviilto sanoi ja katsoi Harakkanaurua niin syvälle silmiin, että toivoi näkevänsä, jos tämä olisi valehdellut.
”Olen minä”, mustavalkoinen kissa vastasi pitäen katseensa tiukasti Jääviillon silmissä. Punaruskea kolli ei nähnyt mitään merkkejä siitä, että Harakkanauru olisi valehdellut. Hetken vielä soturi tuijotti Harakkanaurun harmaita silmiä, kunnes kyllästyi. Ei toisen silmien tuijottelu ollut Jääviillon juttu. Oikeastaan hän ei ollut itse edes varma, olisiko huomannut, jos Harakkanauru olisikin valehdellut. Hän kuitenkin luotti kissaan, jonka laski jo toverikseen.
”Hyvä. Palataan asiaan myöhemmin”, soturi lausahti kylmästi ja nousi ylös. Keskustelu loppui siihen. Jääviilto käänsi Harakkanaurulle selkänsä ja suuntasi sotureiden pesälle. Partiointi, syöminen ja pitkä keskustelu Harakkanaurun kanssa olivat saaneet Jääviillon väsymään. Soturin suunnitelma oli seuraavanlainen: ensin pitkät yöunet, ja huomenna hän vaihtaisi Henkäysvarjon kanssa pari sanaa suunnitelmasta.
Jääviilto nukkui koko yön sikeästi kertaakaan heräämättä. Kolli heräsi virkeänä ensimmäisten joukossa ennen auringonnousua. Hän hiipi hiljaa ulos sotureiden pesästä, väistellen nukkuvia sotureita. Hetkeksi punaruskean soturin katse pysähtyi Harakkanauruun. Kolli näytti nukkuvan sikeästi. Sen sijaan Henkäysvarjon vuode oli tyhjillään, ja siitäkös Jääviilto riemastui. Hän toivoi pääsevänsä heti aamusta varapäällikön juttusille, kun leirin pääaukiolla ei ollut ylimääräisiä korvia kuuntelemassa.
Kolli astui ulos pesästä kirpsakkaan lehtisateen aamuun. Kissa notkisti selkänsä ja suoristi etukäpälänsä venytellessään. Aamu näytti kirkkaalta. Juuri nyt taivas leirin yläpuolella oli pilvetön, mutta kuusten latvojen takaa lähestyivät tummat pilvet. Jääviilto arveli, että auringonnousun jälkeen olisi jälleen luvassa sadetta.
Punaturkkinen kolli silmäili leirin pääaukiota. Varjokarva, Tuhkajuova, Kettutassu ja Henkäysvarjo oleskelivat kukin pääaukiolla jokainen omissa oloissaan, kaukana toisistaan. Jääviilto suuntasi Henkäysvarjon luokse. Varapäällikkö istui ajatuksiinsa uppoutuneena leirin kallioseinämän edustalla. Nähdessään Jääviillon lähestyvän, varapäällikkö nosti katseensa maasta soturiin. Katse oli kylmä ja luotaantyöntävä, mutta Jääviilto ei välittänyt.
”Huomenta”, soturi aloitti. Raidallinen kolli vastasi epämääräisesti murahtaen jotakin huomenen kaltaista.
”Sinähän muistat sen suunnitelman Kuolonklaanin puhdistamisesta, eikö niin?” punaruskea kolli meni suoraan asiaan. Henkäysvarjon välinpitämätön ilme muuttui heti. Varapäällikkö siristi silmiään ja nyökkäsi pienesti, mutta pysyi vaiti. Jääviilto oletti, että varapäällikkö halusi hänen jatkavan.
”Olen löytänyt kissan, joka takuuvarmasti haluaisi olla mukana siinä, jos sinua siis kiinnostaa”, punaturkkinen soturi sanoi. Nyt hän ei pitänyt tärkeänä ympäristönsä tarkkailua, koska soturi huomasi Henkäysvarjon tekevän sen hänen puolestaan. Varapäällikön katse irtaantui vähän väliä Jääviillosta jonnekin soturin taakse, kaiketi muihin pääaukiolla oleviin kissoihin.
”Oletko puhunut siitä jollekin?” Henkäysvarjo kysyi ja astui uhkaavasti askeleen lähemmäs Jääviiltoa.
”No en! Kunhan vain vaihdoin noin ylipäätään kuulumisia yhden ystävän kanssa, joka tuntuu ajattelevan ulkopuolisista kissoista samalla tavalla”, Jääviiltoa ärsytti se, ettei Henkäysvarjo luottanut häneen ollenkaan. Hän oli vannonut pitävänsä suunsa kiinni suunnitelmasta, ja heti piti epäillä! Varapäällikkö oli hetken hiljaa, Jääviilto arveli hänen miettivän asiaa.
”Kuka se kissa on?” raidallinen kolli kysyi. Jääviilto kääntyi hetkeksi ympäri, nähdäkseen jos Harakkanauru olisi herännyt. Luisevaa, valkoturkkista soturia ei näkynyt pääaukiolla, joten kolli kääntyi taas Henkäysvarjon puoleen.
”Harakkanauru”, Jääviilto kertoi. Henkäysvarjo siristi silmiään, mutta Jääviillolla ei ollut harmaintakaan aavistusta, mitä varapäällikkö mietti. Saattoi olla, että hänkin oli miettinyt Harakkanaurua mukaan suunnitelmaan, tai ehkä Henkäysvarjo olikin asiasta aivan toista mieltä.
Henkäysvarjo nousi ylös sanaakaan sanomatta. Hän lähti kävelemään kauemmas Jääviillosta. Varapäällikön tapa päättää keskustelu sai Jääviillon ärsyyntymään.
”Mitä sinä aiot nyt?” punaturkkinen kissa kysyi ennen kuin Henkäysvarjo ehti ketunmittaa kauemmaksi. Varapäällikkö vilkaisi lapansa yli Jääviiltoa, mutta käänsi katseensa taas pois. Jääviilto jäi seisomaan aloilleen yksin. Hän ei ollut ihan varma, mitä juuri oli tapahtunut. Soturi inhosi, kun hän ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
//Harakka?
// 619 sanaa
