Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Kun Harakkanauru kielsi Jääviillon kysymyksen raukkamaisuuteen liittyen, kolli oli vähällä raivostua. Pienen hiljaisuuden ajan Jääviilto oli varma, että potentiaaliselta ystävävaihtoehdolta vaikuttanut Harakkanauru olikin pehmo, joka itki kuolleiden perään. Mutta luisevan kollin seuraavat sanat saivat punaruskean soturin rauhoittumaan. Tyytyväinen virne paistoi Jääviillon kasvoilta, kun hän saikin kuulla Harakkanaurun ajattelevan pitkälti amoin kuin hän itse.
Keskustelu keskeytyi jälleen. Ukkospolku häämötti viisihenkisen partion edessä. Se kertoi, että oli aika palata takaisin leiriin. Itäinen raja oli tarkastettu, eikä partiolla ollut tällä erää muuta tehtävää. Ukkospolun katku voimistui, mitä likemmäs kissat kulkivat. Partionjohtaja nyrpisti nenäänsä, hän inhosi ukkospolulta tulevaa katkua ja hirviöiden melua yli kaiken.
Jääviillon ei pitänyt komentaa muita partion jäseniä, vaan jokainen tuntui tietävän, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Keltapilke, Sinilintu ja Kuuraturkki jättivät aiemman tehtävänsä ja palasivat Jääviillon ja Harakkanaurun luokse. Kun Jääviilto heilautti ohutta häntäänsä, muut lähtivät hänen perässään kulkemaan kohti leiriä.
Kun Ukkospolun katku oli jäänyt taakse, Jääviilto kääntyi jälleen kannoillaan kulkevan Harakkanaurun puoleen.
”Sinä taidat olla yksi harvoista kuolonklaanilaisista, joka tänä päivänä ajattelee noin. Minun mielestäni meidän ei pitäisi jättää juuri alkanutta tuttavuuttamme tähän. Jaetaan saalis leirissä ja jatketaan keskustelua sitten”, kookas kolli lausahti, muttei antanut Harakkanaurulle tilaa vastata. Johdossa oleva soturi käänsi katseensa pois Harakkanaurusta ja kiristi tahtiaan kävelystä kevyeksi juoksuksi. Hän kuuli partion muiden jäsenten tekevän samoin, mutta ei vaivautunut vilkaisemaan, pysyivätkö kaikki perässä.
// 215 sanaa
