Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviilto istuskeli piikkihernemuurin varjossa ja yritti pakoilla auringon paahtavan kuumia säteitä. Soturi oli jo lopen kyllästynyt kuumuuteen, vaikka viherlehti oli vasta alussa. Kollin paksu turkki ei ollut ihanteellinen kuumille keleille. Hän sai kiittää onneaan, ettei ollut saanut veljensä tavoin tummaa turkkia, joka takuulla suorastaan veti auringonsäteitä puoleensa.
Viime päivien ajan puanturkkinen soturi oli ollut kiireinen. Hän oli käynyt Punatähden kanssa tiukan keskustelun siitä, miksei päällikkö ollut antanut Jääviillolle oppilasta pitkiin aikoihin. Jääviilto oli lampsinut eräänä aamuna päällikön luokse ja ilmoittanut, että hän tahtoi yhden Pimentovarjon pennuista oppilaakseen.
”Harkitsen asiaa”, päällikkö oli luvannut, muttei mitenkään erityisen vakuuttavasti. Se oli saanut Jääviillon ärsyyntymään.
”Ei ole reilua, että toiset, kokemattomat soturit saavat koulutettavakseen oppilaita, mutta minä en. Ethän sinä tahdo olla epäreilu päällikkö?” Jääviilto oli esittänyt kysymyksen kireällä äänellä, eikä päällikkö ollut voinut olla huomaamatta soturin ärsyyntymistä. Lopulta Punatähti oli myöntynyt ja luvannut, että Jääviilto saisi yhden pennuista koulutettavakseen.
Tyytyväinen soturi oli poistunut pesästä mairea virne kasvoillaan. Eikä kulunut kuin pari päivää, kun Punatähti nimitti kolme pentua oppilaiksi. Jääviilto oli saanut koulutettavakseen Kaamostassun, juuri sen pennun, jota kolli olisi vähiten halunnut. Punaturkkinen soturi oli salaa toivonut saavansa oppilaakseen ennemmin Pyräkkäpennun, joka ainakin pintapuolisesti vaikutti pennuista kaikkein potentiaalisimmalta, vaikka olikin pentueensa pienin. Myrskytassukin toki olisi ollut Kaamostassua parempi vaihtoehto, vaikka naaras vaikuttikin yhtä kömpelöltä kuin isänsäkin.
Kaamostassu oli inhottava kakara, ja Jääviilto oli saanut hänestä tarpeekseen nopeasti jo ensimmäisissä harjoituksissa. Jääviilto oli varma, että kollin luonne johtui hänen isästään, joka ikävä kyllä oli erakkosyntyinen Turmaloikka. Ei klaanikissa voinut olla niin tarkka oman turkkinsa siisteydestä. Miten ikinä Kaamostassu kuvitteli voivansa olla soturi, jos ei sietänyt turkkinsa likaantumista? Jääviilto olisi halunnut luovuttaa ja vaatia Punatähteä vaihtamaan hänen oppilaansa johonkuhun toiseen, mutta keskusteltuaan asiasta Henkäysvarjon kanssa, kolli oli luopunut ajatuksesta. Pahimmassa tapauksessa päällikkö pitäisi Jääviiltoa täysin kyvyttömänä, eikä enää ikinä antaisi tälle oppilasta vastuulleen. Oli siis purtava hammasta ja yrittää koulia Kaamostassusta edes kohtalainen soturi.
Jääviilto huomasi Kaamostassun astuvan ulos oppilaiden pesästä. Kollikissan turkki oli siisti kuten aina. Oppilaan häntä oli pystyssä ja leuka oli nostettu korkealle. Jääviilto tuhahti itsekseen, kolli luuli itsestään liikoja.
Punaturkkinen soturi nousi ylös ja käveli aukion poikki tabbykuvioisen oppilaan luokse. Kaamostassu käänsi harmaansinisen katseensa lähestyvään soturiin.
”Me lähdemme nyt harjoituksiin”, Jääviilto murahti ja katsoi halveksuen oppilastaan, ”ja minä lupaan, että olet siistinyt ruman turkkisi aivan turhaan. Voin luvata, että näiden harjoitusten jälkeen kulutat loppupäivän itsesi puunaamiseen.”
Kaamostassu ei näyttänyt tyytyväiseltä kuullessaan mestarinsa sanat. Tabbykuvioinen kolli luimisti korviaan ja avasi suunsa kaiketi väittääkseen vastaan, mutta Jääviilto oli tätä nopeampi:
”Ja mikäli yrität vastustella tai sekoat kuten viimeksi, minä lupaan, että turkistasi ei sen jälkeen ole jäljellä karvan karvaa.”
Punaturkkinen soturi siristi silmiään ja kumartui oppilaan tasolle, jotta viesti menisi varmasti perille. Hän pitäisi huolen siitä, ettei koppava, itserakas kakara hyppisi hänen nenälleen.
//Kaamos?
