Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviilto pyöritteli turhautuneena silmiään, kun hänen hiirenaivoinen veljensä päästi suustaan typeryyksiä.
”Tuota, öhm. Sanoisin hänelle ystävällisesti, että sinä et toivo meidän olevan tekemisissä? Ta-tai sitten tuota, öhm. E-en ainakaan pyytäisi anteeksi! Etsisin sinut?” Kylmäliekki ehdotti varovaisesti. Oli todella lähellä, etteikö punaruskea kolli olisi iskenyt kynsiään vasten harmaan kollin kasvoja. Jääviiltoa hävetti, että Kylmäliekin kaltainen surkimus oli hänen veljensä. Punaturkkinen kolli pudisti päätään.
”Ei, ei ja ei”, hän murahti ja piiskasi hännällään ilmaa, ”sinä taidatkin olla aivan toivoton tapaus. Edes minä en taida voida pelastaa sinua.” Kylmäliekin kasvoille piirtyi pahoitteleva, huolestunut ilme.
”Ky-kyllä minä opin vielä!” savunharmaa kolli vakuutteli ja talloi etukäpälillään maata hermostuksissaan. Jääviilto kohautti lapojaan tympiintyneenä. Hän alkoi saada tarpeekseen Kylmäliekin seurasta. Tätä menoa hän joutuisi lopun ikäänsä juoksemaan Kylmäliekin perässä ja huolehtimaan, että tuo oppisi pysymään kaukana Huomenkyyhkystä.
”Katsotaan sitä uudelleen huomenna, en jaksa sinua tänään enää. Katsokin, että pysyt kaukana siitä naaraasta”, punaruskea kolli murahti ja siristi jäänsinisiä silmiään. Kylmäliekki nyökytteli rivakasti päätään:
”Selvä. O-odotan että ehdit auttamaan minua. Mi-minulle käy koska vain.” Jääviilto ei vaivautunut vastaamaan tai hyvästelemään pentuetoveriaan, vaan nousi vain ylös ja kääntyi kohti sotureiden pesää. Aurinko oli miltei laskenut, ja leirin aukiolla hämärsi. Jääviilto asteli sotureiden pesään yrittäen unohtaa, miten hiirenaivoinen hänen veljensä olikaan. Se oli yllättävän helppoa. Kolli asteli omalle vuoteelleen ja otti mukavan asennon. Hän kiepautti itsensä kerälle ja asetteli päänsä etukäpäliensä päälle. Kolli sulki silmänsä ja jäi odottelemaan saapuvaa unta.
Seuraavana aamuna Jääviilto heräsi aikaisin, mutta tyhjistä vuoteista päätellen ei ihan ensimmäisten joukossa. Kolli nousi ylös ja vilkaisi Kylmäliekin tyhjää vuodetta. Hänen onnekseen Huomenkyyhky näytti nukkuvan sikeästi omalla sammalvuoteellaan pesän toisessa laidassa. Jääviilto itse nukkui lähempänä pesän keskustaa. Hän oli vienyt Jokimielen vuodepaikan tuon kuoltua.
Punaruskea soturi nousi venytellen ylös. Hän haukotteli väsyneenä ennen kuin lähti kulkemaan kohti pesän uloskäyntiä. Soturi ei vaivautunut kävelemään hiljaa ja varoen, vaan talloi säälimättä toisten sotureiden vuoteita niin, että osa kissoista heräsi ja päästi ilmoille epämääräistä mutinaa.
Päästyään ulos pesästä, Jääviilto olisi halunnut pikimmiten palata takaisin. Pesän ulkopuolella oli kolea sää, ja taivasta peittivät paksut, harmaat pilvet. Kaiketi yön aikana oli satanut vettä, sillä leirin kivinen pohja oli märkä ja siellä täällä oli pieniä vesilammikoita.
Pääaukiolla oli melko rauhallista, sillä aurinko oli vasta nousemassa. Henkäysvarjo istui leirin keskustassa ja silmäili aukiolla maleksivia kissoja. Raidallisen soturin katse pysähtyi hetkeksi Jääviiltoon, mutta jatkoi matkaansa seuraavaan kissaan. Jääviilto toivoi, ettei varapäällikkö tajuaisi nimetä häntä yhteenkään partioon tälle aamua. Punaruskea soturi silmäili itsekin aukiolla olevia kissoja. Hän tunnisti nopeasti Kylmäliekin kyyhöttävän piikkihernetunnelin lähistöllä. Savunharmaan kollin keltainen, varovainen katse oli siirtynyt Jääviiltoon. Pienen hetken veljesten katseet kohtasivat toisensa, ennen kuin Kylmäliekki laski omansa maahan. Jääviilto oli nukkunut yön hyvin, joten hän uskoi kestävänsä hiirenaivo-veljensä seuraa heti aamusta. Kolli käveli Kylmäliekin luokse ja pysähtyi tämän eteen.
”Me lähdemme nyt leirin ulkopuolelle harjoittelemaan, miten oikeat soturit käyttäytyvät”, punaruskea kolli ärähti ja suuntasi kohti piikkihernetunnelia odottamatta veljensä vastausta. Hän kuuli Kylmäliekin sönköttävän jotain, mutta ei vaivautunut kuuntelemaan veljensä turhia puheita. Punaruskea soturi kuuli Kylmäliekin askeleet perässään, joten hän ei vilkaissut taakseen astuttuaan piikkihernetunneliin.
Ulos leiristä päästyään, Jääviilto ei jäänyt odottamaan Kylmäliekkiä, vaan suuntasi kauemmas leiristä. Edelleen hän kuuli Kylmäliekin raskaat askeleet perässään. Päästyään sopivan kauas leiristä, Jääviilto vilkaisi savunharmaata kollia ja pysähtyi.
”Mitä sinä teet, jos Huomenkyyhky lähestyy sinua?” Jääviilto esitti kollille saman kysymyksen kuin aiemminkin.
//Kylmä?
//KP-boosti
