Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviilto oli juuri järjestänyt loppupäivän partiot ja katseli parhaillaan, miten aurinkohuipun partio kerääntyi leirin uloskäynnille lähteäkseen matkaan. Aurinko loisti korkealla pilvettömällä taivaalla. Sää oli kylmä, pakkanen oli kovempi kuin edellispäivinä. Jääviilto sai olla kiitollinen siitä, että hänen ohut turkkinsa oli tavanomaista paksumpi ja piti täten kylmän loitolla. Näin kovat pakkaset kuitenkin pureutuivat hänenkin turkkinsa läpi. Soturi ei kuitenkaan aikonut täristä muiden edessä, joten hän pyrki pysymään koko ajan vähän liikkeellä pitääkseen lihaksensa lämpiminä.
”Jääviilto”, Pimentotähten terävä naukaisu kantautui kollin takaa. Hän käännähti ympäri ja kohtasi päällikön harmahtavan katseen. Pimentotähden ilmettä oli vaikeaa tulkita.
”Niin?” kolli tuhahti ja piiskasi hännällään ilmaa. Pimentotähti räpäytti silmiään ja viittoi varapäällikkönsä peräänsä. Jääviilto inhosi sitä, kun häntä komenneltiin tällä tavalla.
”Emmekö voi jutella tässä?” punaruskea soturi kysyi. Se sai mustaturkkisen päällikön pysähtymään. Pimentotähti ei kääntänyt edes katsettaan varapäällikkönsä puoleen, naukui vain:
”Seuraa minua.”
Jääviilto puri hampaansa yhteen ja joutui estelemään itseään, ettei olisi suinpäin käynyt päällikön kimppuun. Hän päästi suustaan syvän, turhautuneen huokaisun ennen kuin lähti seuraamaan Pimentotähteä. He kiersivät kaatuneen kuusipuun ja kulkivat vesiputouksen taakse päällikön pesään. Pesä oli hämärä ja sinne kantautui vesiputouksen pauhu kovemmin kuin muualle leiriin.
”Miten sinä pystyt nukkumaan tässä metelissä?” Jääviilto tuhahti ja rikkoi heidän ylleen laskeutuneen hiljaisuuden.
”Siihen tottuu”, mustaturkkinen naaras sanoi lapojaan kohauttaen ja lipaisi kielellään toista etukäpäläänsä.
”Miksi käskit minut tänne?” soturi kysyi tympääntyneenä. Pimentotähti nosti vakavan katseensa Jääviiltoon.
”Ovatko terveet kuolonklaanilaiset riittäneet partioiden järjestämiseen?” päällikkö kysyi. Jääviilto kohautti lapojaan välinpitämättömästi. Se sai Pimentotähden siristämään silmiään, nyt päällikön katse muuttui aavistuksen uhkaavaksi. Jääviilto pyöräytti silmiään.
”Luuletko, että en osaa hommiani? Tietysti ne ovat riittäneet, kun olen vähentänyt rajapartioissa olevien kissojen määrää. Etevimmät taistelijat ovat päässeet rajapartioihin, muut hoitavat saalistamisen ja sen Sumutuulen auttamisen, jota en kyllä edelleenkään ymmärrä. Mitä varten meillä on parantaja, jos hän ei pärjää yksin hommissaan?” Jääviilto tuhahti. Hän ei pitänyt siitä, kun joku epäili hänen kykyjään, vielä vähemmän hän piti siitä, että heidän oli annettava sotureitaan parantajan avuksi.
