Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviilto oli nauttinut kaikessa rauhassa vuoden ensimmäisistä lämmittävistä auringonsäteistä, kun Pimentovarjo oli yllättäen saapunut hänen luokseen. Mitään varoittamatta musta naaras oli pyytänyt punaturkkisen kollin puhumaan kanssaan. Jääviilto oli jäänyt yksin latelemaan Pimentovarjolle asioita, joita harva kissa halusi kuulla, kun Pimentovarjo pakeni äkkiä paikalta ulos leiristä. Jääviilto ei olisi millään jaksanut, mutta hänen ainoa vaihtoehtonsa oli seurata varapäällikköä, mikäli kolli halusi tietää hänen asiansa. Jostain sairaasta syystä Jääviilto oli jopa kaivannut mustaturkkisen naaraan seuraa, vaikkei hän ikinä voisi sitä itselleen tai muillekaan myöntää. He olivat riidelleet aiemmin, joka oli ajanut heidät välirikkoon. Nyt Pimentovarjo tuntui selvästi olevan ahdingossa, kun punaturkkisen soturin seura yllättäen kelpasikin.
Jääviillon seurattua varapäällikköä ulos leiristä, hän kertoi asiansa varsin hätäisesti. Jääviilto ei koskaan ollut nähnyt naarasta sellaisena. Yleensä niin tyyni ja rauhallinen Pimentovarjo vaikutti siltä, kuin olisi oikeasti pelännyt asemansa vuoksi. Jääviilto oli enemmän kuin tyytyväinen siihen, että häntä tarvittiin. Oli varmasti todella nöyryyttävää, että Pimentovarjo joutui sillä tavalla matelemaan inhoamansa kissan edessä. Punaturkkinen soturi kohotti aavistuksen verran leukaansa ylöspäin ja virnisti omahyväisesti.
”Minähän sanoin, ettet sinä pärjää ilman minua”, kolli naurahti tyytyväisenä, mutta Pimentovarjoa ei naurattanut. Naaraan silmät olivat kavenneet ohuiksi viiruiksi, hän todella oli tosissaan.
”Autatko minua vai et?” musta naaras kysyi terävällä äänellä, häntä ilmaa halkoen. Jääviilto esitti hetken ajan miettivää, aivan Pimentovarjon kiusaksi.
”No, miksi minä sinua auttaisin? Etkö sinä pärjääkään yksin?” Jääviilto kiusasi, vaikka tilanne oli jo selvästi vaikea Pimentovarjolle. Soturi nautti täysillä siitä, miten kovassa ahdingossa varapäällikkö tuntui olevan. Hän todella pelkäsi oman asemansa ja perheensä puolesta.
”Luuletko, että olisin muuten tässä pyytämässä sinun apuasi, ellei olisi pakko?” Pimentovarjo tuhahti. Jääviilto kohautti lapojaan ja hänen kasvoilleen piirtyi huvittunut virne.
”No, ehkä minä voin tämän kerran vielä auttaa sinua, kunhan kohtelet minua kuten olen ansainnut. Yksikin väärä sana ja minä käännyn sinua vastaan”, Jääviilto naukui nyt uhkaavalla äänellä ja katsoit Pimentovarjoa suoraan silmiin.
”Sitä paitsi, minä tiedän jo kuka se petturi on. Tai eihän siitä voi olla varma, mutta saamme hänet lavastettua aivan vaivatta. OIkeastaan olen jo aloittanut suunnitelmaa, enää tarvitsee vain kertoa Henkäystähdelle ja homma on selvä”, punaturkkinen kolli virnisti tyytyväisenä. Hän oli pitänyt itsensä kiireisenä viime päivät, kun hän oli kehitellyt juonia Leppävarjoa vastaan. Tabbykuvioinen soturi oli ikäväkseen ajanut itsensä tilanteeseen, jossa häntä voitaisiin syyttää petturiksi. Pimentovarjo siristi taas silmiään.
”No?” naaras kysyi vaatien Jääviiltoa kertomaan lisää.
”Leppävarjo kertoi jutelleensa aiemmin Eloklaanissa yhden pelastajan kanssa, en muista kenen niistä. Tuskin mitään kovinkaan merkittävää tai paljastavaa, mutta se varmasti riittää Henkäystähdelle. Leppävarjo on kaveerannut vihollisen kanssa, jonka jälkeen panttivangit vapautettiin. Oikeastaan, enhän minä taidakaan tarvita sinua mihinkään. Mistä hyvästä minä oikeastaan edes auttaisin sinua, kun voisin ihan itse kertoa kaiken tämän Henkäystähdelle?” Jääviilto kysyi ja katsoi haastaen Pimentovarjoa. Naaraan täytyi tarjota jotain, josta Jääviilto voisi hyötyä.
//Pimento?
