Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviillolle oli jäänyt yllättävän hyvä kuva aiemmasta keskustelustaan Pimentovarjon kanssa. Vaikka naaras olikin suoraan sanottuna raivostuttavaa seuraa, hän sentään tuntui ymmärtävän Jääviillon todellisen arvon. Kenties mustaturkkinen naaras pelkäsi, että Jääviilto veisi hänen asemansa. Kuten he olivat edellispäivänä sopineet, Pimentovarjo ilmoitti heidät partioon Kyyhkypyrähdyksen ja Leppävarjon kanssa. Jääviiltoa alkoi välittömästi ärsyttämään, kun varapäällikkö muistutteli häntä hienovaraisuudesta. Kuten arvata saattaa, Pimentovarjo oli nimennyt itsensä partion johtajaksi. Jääviilto käveli tiukasti varapäällikön kannoilla ulos leiristä ja vilkuili takanaan kulkevia nuorempia sotureita.
”Huh, kylläpä täällä on kylmä”, Leppävarjo alkoi tapansa mukaisesti puhua heti, kun partio pääsi leirin muurien ulkopuolelle. Puhuri iskeytyi vasten Jääviillon punertavaa turkkia. Leppävarjo oli oikeassa, ulkona oli todella kylmä. Lehtikato olisi täällä aivan pian. Koska kaikki partion jäsenet tunsivat Leppävarjon, ei kukaan vastannut hänen toteamukseensa mitään. Tabbykuvioinen kolli puhui vaikka oraville, jos muita ei ollut lähettyvillä. Jääviilto oli aika varma, ettei harmaa kolli osannut olla hetkeäkään hiljaa.
”Onpa hassua”, Leppävarjo naukaisi ja kiri Jääviillon rinnalle, kaiketi aikeenaan puhua suoraan punaturkkiselle soturille. Jääviilto mulkaisi tabbykuvioista kollia välinpitämättömästi.
”Olimme kaikki Eloklaanin vartijoina ja nyt olemme yhdessä partiossa”, kolli naukui mietiskellen. Jääviilto huomasi, miten Pimentovarjo vilkaisi lapansa yli ja hidasti tahtiaan.
”Mikä sattuma, kas kun en itse huomannut”, Pimentovarjo lausahti. Jääviilto siristi silmiään, Leppävarjo oli vienyt keskustelun aivan oikeaan suuntaan.
”Mitäpä sinä olisit huomannut”, Jääviilto tuhahti Pimentovarjolle, ”ethän sinä edes huomannut sitä, kun joku vartijoista petti sinut.” Varapäällikön terävä katse kääntyi välittömästi Jääviiltoon. Soturi vastasi siihen virnistyksellä. Hän ei voinut kieltää, etteikö ollut tarkoituksellisesti pilkannut varapäällikköä, mutta ainakin he olivat nyt oikeassa aiheessa. Jääviilto vilkaisi Leppävarjoa ja Kyyhkypyrähdystä. Partion vauhti oli hidastunut, he olivat saapumassa aivan pian joelle.
”Mutta eihän sitä huomannut kukaan muukaan”, Leppävarjo huomautti.
”Se petturi oli kyllä häikäilemätön. Miten kukaan kehtaa pettää Kuolonklaanin sillä tavalla?” Kyyhkypyrähdys liittyi keskusteluun.
”Niinpä. Jos saisin tietää kuka se oli, repisin siltä silmät päästä ja lähettäisin petturin Pimeyden Metsään aikailematta”, Jääviilto sähisi hampaidensa välistä. Viha valtasi kollin mielen, kun hänen ajatuksensa kääntyivät petturiin ja siihen, että se kissa eli yhä Kuolonklaanissa kuin ei olisi tehnyt mitään.
”Olihan se katala teko, mutta enpä nyt tiedä”, Leppävarjo naukui mietteliäästi, ”minä kyllä luulen, että se petturi katuu tekojaan.”
Soturin sanat särähtelivät Jääviillon korvissa. Pimentovarjo katsahti punaturkkiseen kolliin päin, heidän katseensa kohtasi hetkeksi. Jääviilto oli aivan varma, että Leppävarjo olisi petturi.
”Tai mistä sitä tietää. Voihan se petturi suunnitella parhaillaankin Kuolonklaanin tuhoamista ja toimia eloklaanilaisten vakojaana”, Leppävarjon sanat saivat Jääviillon varmuuden katoamaan.
//Pimento?
