Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
Jääviilto oli varma, että Pimentovarjo yritti vain ärsyttää häntä vihjailemalla, ettei Jääviillon päässä ollut lainkaan älliä. Kolli siristi silmiään ja otti uhkaavasti askeleen lähemmäs itseään huomattavasti pienempää varapäällikköä, joka oli alkanut ajatuksissaan kävellä edestakaisin Jääviillon edessä. Varapäällikkö pysähtyi, kun huomasi Jääviillon tulleen lähemmäs. Punaturkkinen soturi nosti leukansa pystyyn ja nyrpisti inhoten nenäänsä, katsellessaan itseään pienempää naarasta.
”Lisää Lampiväre siihen listaan”, punaruskea soturi tuhahti halveksuen, ”hän oli jo oppilaana sen verran surkea kaikissa soturin tehtävissä, etten ihmettelisi lainkaan, jos hän erehtyisi luottamaan eloklaanilaiseen.”
”Se, että et osannut kouluttaa Lampivärettä oikein, ei tee hänestä epäiltyä”, Pimentovarjo huomautti ja paransi ryhtiään, kohdaten Jääviillon kylmän katseen. Kolli väläytti mustaturkkiselle kissalle hampaitaan.
”Mitä sinä kysyt minun mielipidettäni, jos kerta torppaat kaiken mitä minä sanon? Olet sinäkin yksi hiirenaivo! Jos ei apu kelpaa, niin hoida asiasi yksin”, Jääviilto korotti ääntään ja oli jo valmiina kävelemään tiehensä. Hänen häntänsä piiskasi ilmaa ja kollin korvat olivat painuneet luimuun.
”Aivan turhaan sinä kiihdyt”, Pimentovarjo lausahti kylmällä äänellään, saaden puheillaan Jääviillon pysähtymään. Jääviilto toivoi Pimentovarjon pyytävän häntä jäämään ja kertomaan ajatuksensa, mutta niin ei käynyt. Kaksikon ylle laskeutui jopa hieman kiusallinen hiljaisuus, kun Jääviilto seisoi selkä Pimentovarjoon päin parin ketunmitan päässä, ollessaan äsken lähtemässä. Jääviilto oivalsi, että jos hän auttaisi Pimentovarjoa selvittämään petturin, olisi kolli yhtä askelta lähempänä varapäällikkyyttään. Tyytyväinen virne levisi soturin kasvoille, kun hän käännähti ympäri.
”Vaikuttaa siltä, että olet melkoisessa umpikujassa tämä asian kanssa. Alatko olla jo vähän epätoivoinen, kun tulet kyselemään minulta apua?” Jääviilto kysyi ivallisesti virnuillen. Pimentovarjon katse pysyi tyynenä. Punaturkkinen soturi ei antanut Pimentovarjolle aikaa vastata, kun hän itse jatkoi:
”Tokihan minä sinua voin auttaa, sillä minullapa on sinulle tietoa, josta takuulla hyötyisit. Mutta se ei ole ilmaista. Jos minä autan sinua, mitä minä saan?” Jääviilto istahti alas, odottaen varapäällikön vastausta. Jääviilto ei tosiaankaan ollut mikään juonikkain ja fiksuin kissa, mutta ei hän sentään mikään typeryskään ollut. Hän ei antaisi tietojaan Pimentovarjolle ilmaiseksi.
”Saat hyvän mielen ja koko Kuolonklaani pääsee eroon petturista”, mustaturkkinen naaras lausahti äänellä, joka inhotti Jääviiltoa. Punaturkkisen soturin niskavillat nousivat pystyyn. Jos hänen keskustelukumppaninsa olisi ollut kuka tahansa muu kuin Pimentovarjo, olisi kolli jo hyökännyt hänen kimppuunsa ajat sitten. Kolli alkoi olla jo niin raivon partaalla, että hän alkoi menettää malttinsa – jonka hän oli onnistunut pitämään jo yllättävän pitkään. Jääviilto nosti uhkaavasti etukäpälänsä ilmaan ja huitaisi kynsillään kohti Pimentovarjoa. Varapäällikkö kavahti taaemmas, ja pyöräytti silmiään.
”Kuka tässä nyt on huumorintajuton?” varapäällikkö kysyi ivallisesti hymähtäen, ”jos sinä kerrot tietosi, jään sinulle palveluksen velkaa.”
”No sitähän minäkin”, Jääviilto murahti tyytyväisenä. Kolli istahti alas, nuolaisi käpäläänsä ja käänsi taas katseensa Pimentovarjoon.
”Virtaviima se ei ainakaan ole, joten jäljellä ovat Leppävarjo, Kyyhkypyrähdys ja Lokkimieli”, punaturkkinen soturi kertoi tietonsa Pimentovarjolle. Varapäällikkö katsoi epäilevästi Jääviiltoa.
”Miten voit olla niin varma?” naaras kehtasi epäillä soturin sanaa.
”Voi Pimeyden Metsä sentään!” Jääviilto ärähti turhautuneesti, ”jos todella tahdot tietää, niin saattaa olla, että minä ja Virtaviima laitoimme eloklaanilaiset tahtomattaan rikkomaan sääntöjä. Kyllähän sinä muistat Kultasiiven ja Ampiaispiston. Voi olla, että minä ja Virtaviima laitoimme heidätkin rikkomaan sääntöjä aivan tarkoituksella. Kehtaatkin epäillä minun sanojani.”
//Pimento?
