Jänötassu
Jänötassua ilahdutti nähdä, että Perhopuro lähentyi muita kissoja. Hän oli viettänyt aikaa Tupsuturkin kanssa ja näytti nauttivan tämän seurasta paljon. Ystävyys kissojen välillä oli vahva, ehkä jopa tavallista ystävyyttäkin suurempi. Tähtiklaanin oppilas toivoi, että hänen ystävänsä tulisi olemaan onnellinen tämän kissan kanssa.
“Jänötassu, haluaisitko tulla leikkimään kanssamme?” Käpypentu kiirehti oppilaan luokse iloisena. Nuourena kuollut Lehtomyrskyn ja Kuusihännän pentu oli tuntunut pitävän Jänötassun kanssa leikkimisestä aina siitä lähtien, kun Jänötassu oli ensi kertaa ehdottanut tulevansa hänen seuralaisekseen leikissä.
“Ei nyt, Käpypentu, ehkä myöhemmin”, Jänötassu naukaisi rauhallisena ja kosketti nenällään hellästi pennun päälakea. Pentu katsoi häntä hetken pettyneenä, mutta kipitti jo pian muiden Tähtiklaanissa asuvien pentujen luokse, joita oli onnistunut kutsumaan mukaan leikkiinsä.
Jänötassu tassutti rauhallisesti emonsa vierelle ja asettui makuulle hänen turkkiaan vasten. Sypressikuiske hymyili hänelle hellästi ja ryhtyi sitten sukimaan poikansa turkista roskat pois. Tähdet tuikkivat kauniisti naaraan turkin koristeena, joka sai hänet näyttämään entistäkin kauniimmalta. Jänötassu oli aina ihaillut emonsa kauneutta, eikä ihmetellyt lainkaan, miksi hänen isänsä oli aikoinaan rakastunut naaraaseen.
“Emo, millaisen soturinimen olisit uskonut minun saaneen, jos olisin päässyt soturiksi asti?” Jänötassu kysyi naaraalta. Kollia ei enää pelottanut puhua siitä, kuinka hänen elämänsä oli jäänyt liian lyhyeksi. Häntä ei vaivannut asia enää ja kolli oli oppinut elämään asian kanssa yllättävän hyvin.
“Olen varma, että nimesi olisi tullut ystävällisyytesi ja viisautesi mukaan”, naaras sanoi rauhallisesti ja jatkoi poikansa turkin sukimista. Jänötassu kehräsi hiljaa.
“Toivon, että nuo kaksi ovat juurikin ne asiat, joista minut muistetaan Eloklaanissa. En tahtoisi, että kukaan muistelisi minua kissana, jolla ei ollut arvostusta muita tai elämää kohtaan”, kolli sanoi hiljaa ja katsoi emoaan. “Toivon, että sinut muistetaan ystävällisyydestäsi ja rohkeudestasi. En ehkä ehtinyt elää kanssasi pitkään Eloklaanissa, mutta isän kertomat tarinat sinusta olivat kuin tarinoita satukissasta.”
Sypressikuiske kehräsi hiljaa ja painoi poskensa poikansa poskea vasten. Jänötassu hymyili hänelle iloisena. Hän oli onnellinen siitä, että sai viettää aikaansa sillä tavoin emonsa kanssa yhdessä.
