Järkäletassu
Kirjoittaja: Aura
Järkäletassu istui leirissä, siniset silmät kylmästi viiruina. Hän tunsi syvää vihaa Tyrskytassua kohtaan, toinen oli vain jättänyt hänet? Sanaakaan sanomatta. Kolli ei tiennyt miksi hän tunsi näin, yleensä hän kykeni säilyttämään viileytensä ja tyyneytensä, kuten hyvät soturit. Kolli ei ymmärtänyt miksi tilanne oli erilainen nyt, hän oli kaikesta hämillään. Mutta yhden asian hän tiesi, Tyrskytassu ansaitsi opetuksen. Järkäletassu kostaisi toiselle. Saisipa raitaturkki sitten kunnon muljutuksen ja tietäisi, että Järkäletassua ei kohdeltaisi noin. Sitten oppilaalla välähti, hän ei hyökkäisi raitapaidan kimppuun, vaan veisi tuon Punatähdelle. Tummaturkkisen kasvoille kohosi hiljakseen virne, kun hän kehitteli päässään suunnitelmaa luopion varalle. Järkäletassu veisi tuon oikeuden eteen, Punatähti saisi päättää mitä hän tekisi Tyrskytassulle. Sitten hän saisi osakseen arvostusta, kunniaa ja luottamusta, kenties soturinimensä? Kolli nousi seisomaan, kadonnut kolli ei saisi ehtiä kauaksi. Järkäletassu katseli aukiota, Tuimakatsetta ei näkynyt. Hyvä, hän olisi pian takaisin ja ehtisi vielä harjoittelemaan. Tuimakatseinen mestari saisi olla kyllä hänestä tämän jälkeen ylpeä, eikö?
Järkäletassu pujahti leiristä nopeasti, niin huomaamattomasti kun järkälemäinen kolli kykenisi. Mihinköhän he olivat suunnanneet? Tietenkin kauas klaaneista, mutta mihin suuntaan? Metsikössä oli paljon hajujälkiä ja Tyrskytassu kumppaneineen oli ensiksi suunnannut Eloklaanin leiriin. Hänen pitäisi siis suunnata Eloklaanin puolelle, mutta ei leirin lähelle ja pitäisi peittää oma hajujälki. Niin Järkäletassu järkeili, mutta hätkähti kuullessaan äänen takaansa. ”Järkäletassu, mihin kuvittelet meneväsi?” Tuimakatse murahti hänen takaansa ja suurikokoinen oppilas kääntyi korvat luimussa, mestarinsa katsetta vältellen. Mitä hän sanoisi? ”Minä-”, oppilas aloitti, mutta vanhempi kissa keskeytti hänet. ”Me lähdemme nyt saalistamaan, aa olla viimeinen kerta, kun lähdet leiristä yksin. Ilman lupaani”, Tuimakatse sanahti lyhyesti ja yhtä tyynesti, kun aina. Järkäletassua hävetti, tietenkin tämän tapaisesta pelleilystä jäisi kiinni. Mikä häneen oli mennyt, kun hän tällä tavalla sooloili? Kollin sietäisi saada korvilleen. Järkäletassu nyökkäisi lyhyesti ja virne vaihtui neutraaliin ilmeeseen. Hän palaisi vanhaan, tyyniin ja neutraaliin Järkäletassuun, ei typeriä seikkailuja tai hymyjä. Järkäletassu halusi miellyttää Tuimakatsetta, hän saalistaisi tänään mestarilleen. Hän vilkaisi tummaturkkista kollia, joka oli saanut hajujäljen. Ehkä jos hän kuitenkin tarkistaisi lähimaastot, sankaruus saattaisi olla lähellä. Sitten kolli saalistaisi. Järkäletassua kiehtoi kovasti käärmeet, ne olivat petoja, mutta voisiko niistä syödä?
Järkäletassu lähti jolkottelemaan sattumanvaraiseen suuntaan, hajujäljen toivossa. Hän haistoi vaikka mitä tuoksuja, mutta ne risteilivät ympäriinsä eikä hän huonohkona jäljittäjänä saanut mistään hajujäljestä kunnolla kiinni. Järkäletassu kulki kuono maassa ja imi itseensä kaikkia mahdollisia hajuja, jos hän löytäisi oikean. Tai jotain riistaa, mitä hän voisi saada kiinni. Kulkiessaan hajujälkien perässä, hän eksyi erehdyksissä Eloklaanin puolelle. Järkäletassu jatkoi hetken matkaansa, mutta pian hajut vaihtuivat outoihin ja kolli nosti kummastuneena päätään. Maisemat eivät olleet hänelle niinkään tuttuja, mitä nyt harjoituksissa tuli seurailtua. Kolli oli perääntymässä, mutta lähti juoksemaan toiseen suuntaan. Hän oli nähnyt muutaman eloklaanilaisen soturin, yksi niistä ainakin oli ollut se ärsyttävä kitisijä suurista harjoituksista. Toinen oli suunnilleen itkenyt, kun hänen joukkueensa ei ollut voittanut. Järkäletassu vain toivoi, etteivät eloklaanilaiset olleet nähneet häntä.
Järkäletassu ravasi pää alhaalla metsikössä, alue oli hänelle tuntematonta, mutta hänen olisi kierrettävä. Riski oli liian suuri kääntyä takaisin, jos hän pujottelisi täällä, niin eloklaanilaissoturit kyllästyisivät seuraamaan häntä. Niin Järkäletassu toivoi, jos he olivat edes nähneet hänet. Hän väisteli kepukoita ja risuja, sillä ne tarttuivat hänen turkkiinsa välittömästi. Järkäletassu murahti itsekseen, hän voisi kääntyä pian. Kolli vilkaisi vielä olkansa ylitse ja onnekseen kukaan ei seurannut häntä. Oppilas sätti itseään, milloin hänestä oli tullut näin typerä ja ajattelematon. Mitä Tuimakatsekin ajattelisi tästä kaikesta? Järkäletassun korvat painuivat luimuun ja siniset silmät tarkkailivat metsikköä varovaisina. Täällä voisi olla vaikka millaisia erakoita, olisi oltava varuillaan ja valmistauduttava kaikkeen. Järkäletassu siristi silmiään ja höristi korviaan huomatessaan hylätyn pesän, joka oli joskus kuulunut kaksijaloille. Hän pörhisti turkkiaan ja valmistautui kohtaamaan erakon. Kolli hiljensi askeleitaan ja sipsutti niin hiljaa, kuin osasi ja jykevä kolli vain pystyi. Hän kuuli jotain puhetta ja alueella tuoksui maito, mutta maidon lisäksi mökin läheisyydessä oli tuttuja tuoksuja. Kolli kyyristyi vaanimisasentoon ja lähestyi mökkiä valppaana. Päästessään tarpeeksi lähelle, hän nousi hiljaisesti vasten pesän seinämiä ja kurkisti läpinäkyvästä asiasta, Järkäletassu meinasi murahtaa, kun havaitsi siellä eräät luopiot. Hän kuitenkin pidätteli itseään ja laskeutui neljälle käpälälleen. Laskeutuessaan hän kolautti itsensä koliseviin, oletettavasti kaksijalan asioihin; kolli ei ollut varma mitä ne olivat. Hän laski katseensa käpäliinsä, sillä pakeneminen oli turhaa. Hän veisi Tyrskytassun nyt oikeuden eteen. Kolli nosti sinertävän katseensa käpälistä, hänen silmissään välähti kylmä pilke, kun hän kohtasi etsimänsä luopion. Järkäletassu huiskautti häntäänsä ja piti itsensä mahdollisimman tyyninä, vaikka hänen sisällään kuohui tunteita. Tätä tunnetta Järkäletassu inhosi, hän inhosi sitä miten ilahtui toisen turkin näkemisestä.
// Joku kumppaneista?
// 720 sanaa
