Järkäletassu
Kirjoittaja: Aura
Järkäletassu tarpoi mestarinsa Tuimakatseen rinnalla ja tarkkaili maastoa valmiina kaikkeen. Oppilas ei halunnut tyriä, päinvastoin. Kolli halusi tehdä vaikutuksen mestariinsa, jota nuori oppilas ihaili ja kunnioitti jo nyt. Järkäletassu toivoi, että Tuimakatse kouluttaisi hänet hyväksi soturiksi ja, että hän voisi olla toisen ylpeydenaihe. Järkäletassu katsoi toista kauhuissaan, lähes järkyttyneenä, kun Tuimakatse torui häntä. Kollin ääni oli tyyni, ei lainkaan vihainen tai toruva. Mutta Järkäletassu ymmärsi kyllä, ettei hän ollut käytökseensä tyytyväinen. Kolli nosteli käpäliään varovaisena ja tapitti toista tyynenä. ”Anna anteeksi Tuimakatse, lupaan olla jatkossa… Hillitympi? Parempi?” Järkäletassu naukui tyynellä äänellä, tuo ei ollut selvästikään se tapa miten kuuluisi toimia. Oppilas ei vieläkään tiennyt miten tämä homma oikein sujui, mutta lumisota oli selvästi enemmän vapaa-ajan juttuja. ”Tuimakatse? Onko lumisota oppilasajan juttuja? En ole oikein varma, haluan vain toimia oikein”, kolli mumisi hiljaa, mutta sai mestariltaan vain tuiman katseen. Järkäletassu kohautti olkiaan, olikohan toinen edes kuullut häntä? Kolli alkoi pohtimaan oliko Tuimakatseella koskaan kasvoillaan iloinen ilme ja hän alkoi itsekseen hihittämään ajatukselle, että kollin kasvoilla olisi nyt iloinen ja nauravainen ilme. ”Hymyiletkö koskaan?” Järkäletassu töksäytti, sillä hän ei ollut varma siitä. Eihän kolli ollut tuntenut mestariaan järin kauaa, ehkä hänellä oli vain soturihommissaan tuima ilme. Tuimakatse kohotti kulmaansa, sama ilme kasvoillaan ja alkoi ohjeistamaan nuorta oppilasta harjoituksien suhteen. ”Ja kysymykseesi vastaus, me harjoittelemme nyt. Älä kysele turhia tai tyhmiä”, kolli naukaisi lyhyesti ja ytimekkäästi oppilaalleen.
Järkäletassu painoi lyhyet ja ytimekkäät ohjeet mielensä sopukoihin. Vapaa tyyli, kynsiä ei saa käyttää ja hänen tehtävä olisi hyökätä. Järkäletassu mittaili mestariaan katseellaan, myös Tuimakatse oli suurikokoinen. Kasvaisikohan hän joskus kollin ohitse? Järkäletassu ei ollut siitä varma, sen näkisi kuiden päästä. Kolli alkoi pohtimaan taktiikkaansa hyökkäämisen suhteen. Järkäletassu päätti kiertää Tuimakatseen sivulle ja kaataa toisen maahan. Kolli syöksähti Tuimakatsetta kohti ja kiersi sivulle. Mustaturkki keräsi takajalkoihinsa voimaa ja valmistautui hyökkäämään toisen kylkeen. Järkäletassun suunnitelmana oli kaataa toinen maahan, muuta hän ei ollut vielä ajatellut. Hitautensa vuoksi hän tömähti lumikinokseen, onneksi tassut edellä. Järkäletassun tassut eivät hipaisseetkaan mestarinsa turkkia, vaan ainoastaan pöllytti lunta. Järkäletassu aivasti lumipölystä ja katsoi Tuimakatsetta hölmistyneenä. Järkäletassu kallisti päätään, kun Tuimakatse hymähti hänelle. Kaipa yritys oli ollut ihan hyvä? Kolli ravisteli enimmät lumet mustasta turkistaan ja katsahti toiseen päättäväisenä. Tällä kertaa hän onnistuisi vielä paremmin, olisi pakko onnistua. Järkäletassu pelkäsi kovin tuottavansa pettymyksen Tuimakatseelle.
Järkäletassu asettui hyökkäysasentoon ja valmistautui yrittämään uudestaan. Hänen pitäisi yrittää selvittää Tuimakatseen heikkoudet ja vahvuudet, jotta hän voisi hyödyntää niitä harjoituksissa. Ja etenkin hänen pitäisi selvittää omat taitonsa. Järkäletassu värähti seisoessaan kylmässä hangessa, hänen olisi yllätettävä Tuimakatse. Oppilas ei ollut nopea tai ketterä, voima voimaa vastaan ei kuulostanut nuorukaisen korviin hyvältä. Etenkin kun hän oli se heikompi osapuoli, ainakin niin hän oletti. Järkäletassu keksi, hän voisi viskoa lunta Tuimakatseen silmiin. Se tuntui kurjalta silmissä, joten hän voisi saada etulyöntiaseman. Kolli lähti nelistämään hitaassa juoksussa kollia kohti ja kohotti käpäläänsä hidastaessaan. Hän kauhaisi lunta ja viskaisi sen suoraan päin Tuimakatsetta. Kolli tuntui kuitenkin ennakoineen sen Järkäletassun hitaista eleistä, joten Tuimakatse laski päätään sopivasti ja lumet osuivat hänen päälakeensa. Järkäletassu yritti siitä huolimatta kaataa kollisoturin ja tällä kertaa hän onnistui horjauttamaan vastustajansa tasapainoa. Tuimakatse horjahti taaksepäin, mutta Järkäletassun heiluva häntä oli sopivasti soturin ulottuvilla. Niinpä Tuimakatse kiskaisi oppilaan hännästä, joka sai mustaturkkisen kissan menettämään tasapainonsa lopullisesti ja tuiskahtamaan maahan. Järkäletassu tuhahti turhautuneena, hän oli ollut liian luottavainen ja itsevarma yllätysiskuaan kohtaan. Oppilas kömpi käpälilleen ja katsahti mestariinsa pettyneenä. ”Miten minulla meni? Tuotinko pettymyksen? Olinko hyvä?” kolli hätäili ja jäi hivenen epätoivoisena odottamaan mestarinsa vastausta.
//Tuima?
//563 sanaa
