Kaamoskukka
Kirjoittaja: Aura
Kaamoskukka oli hyvin tyytyväinen Hilleripennun päätökseen. Pentu vaikutti selväpäiseltä ja järkevältä, hänestä olisi takuulla hyötyä Kaamoskukalle. Kolli päätti, että pitäisi Hilleripennun hänen puolellaan ja huolehtisi toisesta. Pian Hilleripentu olisi niin hänen lumoissaan, ettei kolli sietäisi kuulla hänestä eriäviä mielipiteitä.
“Kyllä minulla aina aikaa riittää, kunhan on vain tarpeeksi tärkeä kissa. Vaikka kuten sanoin, olen kiireinen ja monet kissat odottavat minua”, Kaamoskukka selitti rennolla äänellä ja antoi pennun tehdä omat johtopäätöksensä. Jos hän ylistäisi toista liikaa, voisi se olla turhan epäilyttävää. Sen lisäksi kehut tuntuvat aina paremmalta, jos niitä ei tulisi aivan roppakaupalla. Mielihyvän ihana ja suloinen tunne täytti Kaamoskukan, kun hän katsoi Hilleripentua. Kolli oli Kaamoskukasta kuin Pimeyden metsän lähettämä lahja, ihanaa!
“Olimme partiossa, minä ja muutama muu kissa. Kohtasimme rajalla Eloklaanin partion ja kuten yleensäkin, he rikkoivat yhteisiä sääntöjämme. Eloklaanin yksi sotureista hyökkäsi erään soturimme kimppuun ja minä syöksähdin salaman lailla puolustamaan häntä. Se soturi oli iso ja vahva, mutta hiirenaivoinen. Sain harhautettua häntä ja pelastin klaanitoverini. Mutta, tämä soturi ottikin minut kohteekseen..” tabbykuvioinen kissa kertoi matalalla äänellä ja pyrki kertomaan tarinaa mahdollisimman jännittävästi. Hilleripennun silmät olivat suuret ja tuikkivat jännityksestä.
“Rajahakahakka oli siis syttynyt. Me taistelimme kuin hurjat, mutta olin voitolla, kuten aina. Lopulta hän luovutti, olin voittanut ja pelastanut yhden klaanitoverini hengen. Veimme hänet kiireellä parantajalle ja hän selvisi”, kollikissa naukui ja kohotti kuonoaan ylpeänä saavutuksestaan.
//Hilleri?
