Kaamoskukka
Kirjoittaja: Aura
Istuin Hehkulammen rannalla ja suin ah niin “rakkaan” kumppanini Hämärähallan turkkia. Minua ärsytti, eikö naaras osannut pitää turkkiaan lainkaan siistinä? Että naaraat olivat sitten typeriä! Hämärähalla saisi ottaa Hilleritassusta mallia. Oppilaani turkki oli aina niin siistinä, sain olla leopardikuvioisesta kollista ylpeä. Sen sijaan kumppanini tuntui olevan varsin toivoton tapaus. Olimme nykyään julkisesti kumppanit, joten naaraan olisi opittava käyttäytymään arvokkaasti.
“Milloin sinä opit pitämään turkkisi siistinä?” tiuskaisin naaraalle ärsyyntyneenä ja kiskaisin kepin naaraan niskaturkista turhankin voimalla pois. Hämärähallan suusta pääsi pieni, avuton vinkaisu. En kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Naaraiden kuului kestää kipua.
“Anteeksi, en minä tarkoittanut! Voisinko minä tehdä jotain sinun hyväksesi? Rakastan sinua, Kaamoskukka! Ihan todella rakastan, en halua olla ärsyttävä”, naaras naukaisi hädissään ja sukaisi minua muutaman kerran poskeen huolestuneena. Hämärähallan käytös todella tympi, vaikka nautinkin siitä, että toinen oli aivan täysin minun omani. Naaras tekisi mitä tahansa minun hyväkseni ja se teki tästä tilanteesta täydellisen. Sen takia jaksoinkin olla niin ällöttävän rakastunut aina välillä. Jos Hämärähallasta ei olisi minkäänlaista hyötyä, olisin heittänyt toisen elämästäni jo aikoja sitten pois. Oikeastaan, en olisi edes avannut naaraalle ovea elämääni.
“Häiritset turkkini sukimista, olisit joskus edes hetken hiljaa. Saisit olla kiitollinen siitä, että olen sinun kumppanisi. Kukaan muu ei sinua huolisikaan, tuollaista hölösuuta”, tuhahdin äkäisenä ja jätin vastaamatta Hämärähallan kysymykseen. En kaivannut juuri nyt mitään, ehkä ainoastaan Hilleritassun seuraa. Kolli oli ainoa, kenen seura oli oikeasti hyvää. Ehkä Pimentovarjon seura oli myös hyvää, mutta en pitänyt siitä kuinka Salamatassu tuntui olevan hänen suosikki. Se paikka kuului minulle ja aioin ottaa sen takaisin. Minä olin paras, minua kuului arvostaa. Minä ansaitsin kaiken rakkauden, koska rakkaus merkitsi minulle sitä, että muut olivat valmiina tekemään minun hyväkseni jotain. Antamaan sitä minä minä halusin. Ja oikeastaan, oli jotain mitä minä Hämärähallalta todella tahdoin. Nimittäin pentuja. Kuolonklaani tarvitsisi minun jälkikasvuani. Kasvattaisin pentuni kurilla minun alaisikseni ja pitäisin huolen, että he kunnioittaisivat minua. Minä en todellakaan hyväksyisi pennuiksini ainuttakaan niskuroijaa. Hämärähallan luonne oli turhan pehmeä ja nössö, joten minun pitäisi kasvattaa pennut yksin. Tosin, Hämärähallan luonne oli täydellinen kumppanille. Nöyrä ja pienellä koulutuksella naaras nykyään piti myös kuononsa ummessa. Kenties he voisivat oppia myös jotain Hilleritassulta. Olinhan niin kiireinen, että tarvitsisin pentuvahdin enkä antaisi kyllä kenen tahansa katsoa pentujeni perään. Oppilaani olisi siihen tehtävään oikein passeli valinta. Mikäli Pimeyden metsä kiroaisi minut kelvottomilla pennuilla, saisi Hämärähalla pitää niistä huolen. Vaikka olin kyllä ajatellut, että voisin hankkiutua niistä eroon omin tassuin, mutta en ollut varma miten se onnistuisi.. En halunnut ongelmia itselleni. Sellaiseen minulla ei ollut varaa. Tahdoin pitää maineeni puhtoisena ja kiiltävänä, kuten turkkini oli. Vaikka en täysin ymmärtänyt mitä väärää olisi hankkiutua virheellisistä kappaleista eroon. Voisin aina saada uusia pentuja niin halutessani.
“On jotain mitä minä haluan. Minä haluan pentuja ja mahdollisimman pian”, naukaisin naaraalle hieman lempeämmällä ja huomasin soturittaren innostuvan välittömästi. Hämärähalla kyllä välitti pennuista, sen olin huomannut.
“Oi, pentujako? Sehän on, sehän olisi ihanaa, rakas! Meillä olisi oma pieni perhe. Olen haaveillut omasta perheestä koko ikäni, vanhempani kun kuolivat minun ollessani pikkuinen pentu. Totta kai me hankimme pentuja, rakkaani! Mitä vain sinulle”, Hämärähalla henkäisi ja heittäytyi selälleen ihailemaan pilviä. Minusta naaraan into oli typerää. Pentujen hankkiminen ja kasvattaminen oli vakavaa touhua. Onneksi naaraalla oli minut, en antaisi tuon kasvattaa pentuja huonolla tapaa. Ah, Kuolonklaani oli kyllä maailman onnekkain klaani omistaessaan minut soturina, ajattelin tyytyväisenä.
“Rakas, minä tiesin, että voisin luottaa sinuun. Olet mitä parhain kissa, siis tietenkin kun olen kumppanisi ja teen sinusta parhaimman”, naukaisin maireana ja sukaisi toista varovaisesti käpälään. En antaisi naaraan suistua turmioon.
“Väistä, sinä olet tielläni!” sähähdin ruipelolle oppilaalle ja tuuppasin toisen tahallani kumoon. Henkäystähti oli määrännyt minut saalistuspartioon ja olin saanut parikseni Susitassun. En ymmärtänyt miten oppilas oli edes elossa. Olin juuri palannut Hilleritassun kanssa taisteluharjoituksista ja sen takia tuntuikin niin typerältä lähteä heti partioimaan. Katselin oppilasta silmät sirrillään. Kolli oli säälittävän pienikokoinen, mutta toisella oli kuitenkin hillittömän suuret korvat. Ne saivat Susitassun näyttämään todella typerältä. En kehtaisi näyttäytyä ulkona, jos näyttäisin tuolta. Mittailin kollia katseellani ja siristin uudelleen silmiäni.
“Ai, anteeksi Kaamoskukka! Mutta etkö sinä olisi voinut kiertää minut, täällähän on paljon tilaa”, Susitassu kysyi iloisesti. Typerän ulkonäkönsä lisäksi toinen taisi olla myös typerä? Miten Henkäystähti edes viitsi pitää tämänlaisia kissoja joukossaan, noloa. Onneksi minä en ollut saanut oppilaakseni tälläistä toivotonta tapausta. Minulla olikin ollut tylsä päivä ja olin aika ärtynyt, sillä tuoresaaliskasassa ei ollut lainkaan myyriä ja mieleni oli tehnyt tasan vain myyriä. Kerta kukaan ei ollut näkemässä, päätin höykyttää kollia oikein olan takaa. Halusin saada Susitassun tuntemaan itsensä mitättömäksi kuin pieni hiiri, sillä sitä toinen oli.
“Jos ajattelit olla yhtä hiirenaivo lopun elämääsi, et tule pääsemään mihinkään. Sitä paitsi minä kuulin, että Loiskevarjo aikoo kysyä Henkäystähdeltä voiko sinut pitää koko elämäsi ajan oppilaana, joten kannattaa varautua”, naukaisin toiselle viekkaalla äänellä ja henkäisin huolestuneena. Esitin totta kai, mutta kolli vaikutti olevan tarpeeksi hölmö uskoakseni minun jokaisen sanani. Susitassu pyllähti maahan istumaan huolestuneena ja toisen korvat lerpahtivat sivuille.
“Mitä, eihän niin voi tehdä! Vai voiko oikeasti? Ja ei minulla ole hiiren aivoja, vaan kissan. Minä en ymmärrä, mitä sinä haet takaa?” kolli naukaisi huolestuneella äänellä ja näytti pohtivalta. Minun teki mieli nauraa, Susitassu todellakin oli aivan naurettava tapaus!
“Kyllä voi, olen kuullut kissasta, joka oli oppilas koko ikänsä, koska häntä pidettiin niin typeränä. Mutta huoh, hyvä on. Minä autan sinua, koska olen kiva kissa ja oikeastaan paras. Se mestarisi on pilipalisakkia, pakko sanoa. Mutta autan sinua vain yhdellä ehdolla ja se ehto on, että sinä et kerro tästä kenellekään.. Jos kerrot, niin se tuo huonoa onnea soturiudellesi enkä sitten myöskään auta sinua” uhkasin toiselle ja katsoin toista tuimasti. Susitassu nousi ylös ja kurottautui katsomaan minua.
“Okei, Kaamoskukka! Sinä olet tosi kiva, kun tahdot auttaa minua. Mitä minun pitää tehdä?” Susitassu kysyi minulta iloisemmalla äänellä ja rapsutti kylkeään takatassullaan. Tämähän oli aivan liian helppoa hommaa!
“Hm, ihan ensimmäiseksi sinun täytyy saalistaa minulle. Katsos siten minä voin mitata taitojasi saalistajana ja miettiä mihin täytyy tehdä parannuksia. Etsi minulle ainakin myyrä, mutta tuo mahdollisimman paljon saalista”, käskytin Susitassua, joka nyökkäsi kömpelösti ja lähti etsimään saalista. Itse istahdin alas ja aloin sukimaan turkkiani. Minä inhosin saalistamista enkä tasan alentuisi tekemään sitä itse. Susitassu voisi hoitaa sen puolestani ja sitten nappaisin saaliit kollilta, ja veisin ne itse leiriin. Helppoa kuin mikä, naurahdin itsekseni.
Matkalla leiriin suustani roikkui kaksi hiirtä ja erityisen pulska myyrä. Susitassulle olin jättänyt vain yhden hiiren kannettavaksi. Ei kukaan muutenkaan olettaisi, että tuonlainen kissa osaisi saalistaa. Enemmänkin kolli näytti saaliilta ja siltä, että päätyisi hetkenä minä hyvänsä pedon saaliiksi. Heikko mikä heikko, ajattelin. Laskin saaliseläimet tuoresaaliskasaan ja kohotin kuonoani. MIssähän se Hilleritassu mahtoi oleilla? Heilautin hännälläni hyvästit partion muille jäsenille ja lähdin kohti oppilaiden pesää. Kun kurkistin oppilaiden pesään, näin Hilleritassun sukimassa turkkiaan omilla sammalillaan.
“Erinomaista työtä, Hilleritassu”, naukaisin virnuillen ja iskin oppilaalleni silmää. Huomatessani minut kolli nousi nopeasti pystyyn ja kohotti häntäänsä.
“Kiitos, Kaamoskukka. On tärkeää näyttää hyvältä ja siistiltä, eikö?” leopardilaikukas kissa naukaisi hakien minulta hyväksyntää sanoillaan. Olin mahdottoman ylpeä toisesta, toinen oli niin kunnollinen ja kelvollinen kissa. Partion ajan minä olin miettinyt jotain hauskuuksia iltapäivälle. Harjoittelu oli päivästä toiseen niin puuduttavaa ja kaipasin toimintaa. Siispä olin keksinyt, että voisimme hieman jekuttaa Pyräkkäpirua. Kolli oli minulle niin rakas velikulta, mutta ah, niin tylsä joskus!
“Tulehan, keksin jotain”, naukaisin oppilaalleni matalalla äänellä ja peruutin oppilaiden pesästä takaisin aukiolle. Hilleritassu seurasi minua kuuliaisesti perässään ja katsoi omiin silmiini silmät säihkyen.
“Minne me olemme menossa, harjoittelemaan varmaan?” oppilaskissa naukaisi ja hymyili minulle. Pudistin päätäni ja kumarruin oppilaan tasolle.
“Me menemme pitämään hauskaa. Pidän hauskaa vain harvojen ja valittujen kissojen kanssa, mutta sinä vaikutat kissalta, joka osaa todella pitää hauskaa ja heittää tylsät velvollisuudet nurkkaan. Olenko oikeassa, hm?” kuiskutin Hilleritassun korvaan ja lähdin Hilleritassu perässäni soturien pesän puolelle. Ensimmäiseksi pitäisi vain löytää piikkejä. Pälyilin ympärilleni varmistaakseni, että tabbykuvioinen kissa ei ollut pesässä. Pyräkkäpiru kokisi kyllä yllätyksen, hah! Olisi pidettävä huoli, että näkisin veljeni ilmeen. Nappasin sisäänkäynnin viereltä muutaman piikin. Oletin että ne olivat unohtuneet petejä vaihtaneilta kissoilta, täydellistä.
“Katso, tuo tuolla on Pyräkkäpirun sammalpeti. Arvaatkos jo mitä me olemme menossa tekemään?” kysyin oppilaaltani viekkaasti ja Hilleritassu nyökytteli päätään innostuneena. Ojensin piikit oppilaalle ja lähdin hiipimään kohti Pyräkkäpirun petiä. Olisi pidettävä kiirettä, ettei kolli ilmestyisi vain kesken kaiken paikalle!
//Hilleri? 😉
KP-boosti käytössä
