Kaamoskukka
Kirjoittaja: Aura
Kaamoskukka luikerteli pusikkojen lävitse. Lehdettömät oksat raapivat kollin ohutta turkkia naarmuille ja kirpeän kova lumi rahisi anturoitaan vasten.
“Tulkaa, Vanamotassu ja Käkitassu”, tabbykuvioinen kollikissa sihahti jälkikasvulleen, suosikeilleen. Vanamotassu oli osoittautunut oivaksi maalitauluksi. Naaras oli välillä niin hämmentynyt ja raukkamainen, että naaraan kankaasta oli helppo repiä paloja ja maalata niihin tummia, viekkaita sävyjä. Käkitassu taas oli oikein oiva. Kolli oli hiljainen ja varautunut, mutta miellyttämisenhaluinen isäänsä kohtaan. Puhuritassu oli.. No, naaras oli aivan liian räjähdysherkkä ja suorasukainen. Vaikka naaras olikin perheelleen lojaali, Kaamoskukka näki kolmannessa tyttäressään aivan liian paljon riskejä. Hän halusi kuitenkin pitää Puhuritassun tyytyväisenä. Lillukkatassu taas oli Kaamoskukan herkkä paikka. Naaras oli vaikuttanut potentiaaliselta, mutta Hämärähalla oli saanut istutettua naaraan mieleen kukkasia ja ajatuksia jostain utopiasta, missä kaikilla oli kivaa. Ja nyt Lillukkatassu haaveili ihan typeristä asioista ja Kaamoskukka ei ollut tyytyväinen. Lillukkatassu saattaisi liittoutua emonsa kanssa. Hänen olisi tehtävä jotain, että Hämärähalla ymmärtäisi perääntyä, jos haluaisi pitää perheensä turvassa. Lehdettömät puskat eivät antaneet kolmikolle lainkaan suojaa eikä ilmaa piiskaava viima auttanut asiaan. Kaamoskukka oli kuitenkin jäljittänyt jotain mielenkiintoista; fasaanin. Ja nyt suuri lintuolento tepasteli heidän näkäkentässään ja kolli halusi hankkia jotain hieman ylellisempää syötävää. Yleensä Kaamoskukka jätti saalistamisen muille, mutta lehtikadon sydänaikaan vatsa kurni niin pahasti, että kollin oli pakko antaa kortensa kekoon. Tässä tapauksessa se tarkoitti muiden kissojen saalistusreitin käskyttämistä, jonka kolli kätevästi saattoi naamioida pentujensa kouluttamiseksi. Ja olihan hän itse jäljittänyt tämän fasaanin olinpaikan! Käytännössä siis kaikki tämä oli täysin kollin omaa ansiotaan.
“Vanamotassu, jää sinä tänne. Käkitassu, kierrä sinä tuolta”, Kaamoskukka naukaisi hiljaa ja osoitti käpälällään mihin hänen poikansa voisi asettautua. “Suunnitelmani on se, että sinä Käkitassu kierrät tuolta, sen edestä. Ota tarpeeksi välimatkaa, jotta saat ohjattua sen suoraan Vanamotassun kynsiin. Minä olen sivulla varmistamassa, että se ei pääse pakoon. Vanamotassu, muista käyttää tarpeeksi voimaa. Noniin, toimintaa!” Kaamoskukka selitti pennuilleen ja puikahti aukealle maaperälle. Käkitassu lähti kaartamaan kollin selittämään suuntaan päästäkseen fasaanin edelle ja kolli seurasi tiiviisti pentujensa toimintaa. Vaikka Vanamotassun tehtävä oli odottaa, naaras tuntui uppoutuneen ajatuksiinsa ja se liu’utti Kaamoskukan kynnet esille. Kuinka monta kertaa hän oli tyttärelleen sanonut, että lopettaisi ajatuksissaan elämisen? Käkitassun työskentely sen sijaan oli erinomaista. Kolli lähti ajamaan värien peittämää lintua kohti Vanamotassua, mutta naaras tuntui edelleen tuijottavan tyhjää.
“Vanamotassu, ota se kiinni!” Käkitassu ulvaisi naaraalle, joka ei edelleenkään reagoinut. Kaamoskukka ei tehnyt elettäkään auttaakseen pentujaan. Tämä oli heidän tehtävänsä.
Fasaani pyrähti suoraan Vanamotassun edessä lentoon eikä Käkitassu enää ehtinyt saamaan saaliseläimestä otetta. Kollin suu vääntyi irvistykseen ja hän talsi suoraan tyttärensä eteen.
“Mitä Pimeyden metsän nimeen sinä kuvittelit tekeväsi?!” Kaamoskukka sähähti syyttävästi ja väläytti valkoista hammasriviään. Vanamotassu tuntui vasta nyt havahtuvan ajatuksistaan ja tuijotti isäänsä pelonsekaisin silmin. “Mi- minä.. Anteeksi! Mietin vain yhtä asiaa ja en tajunnut ajan kuluneen noin nopeasti ja-” Vanamotassu sopersi hieman hätääntyneenä ja vilkuili ympärilleen hakien tukea Käkitassusta, kuka oli siirtynyt Kaamoskukan rinnalle hakemaan isänsä hyväksyntää onnistuneesta suorituksesta.
“Käkitassu, erinomaista työtä. Sentään yksi pentu on ylpeyteni arvoinen. Ole hyvä, palaa leiriin”, Kaamoskukka naukui ja vilkaisi poikaansa, kuka nyökkäsi tyytyväisenä. Kolli oli näkevinään Käkitassun katseessa pienen palan ivaa ja naaras toivoi, että se oli kohdistettu suoraan Vanamotassulle. Olisi mainiota, jos hänen pentunsa kilpailisivat hänen kehuistaan. Tosin, pentukatraan kyvyt huomioiden Käkitassulla ei vaikuttanut olevan kummoisia vastustajia.
“Olen hyvin pettynyt sinuun. Luuletko, että Pimentotähti haluaa sotureikseen kaltaisiasi surkimuksia, ketkä eivät edes elä tässä maailmassa?” kolli jatkoi ja läimäytti tytärtään käpälällään. Että hän inhosi sitä, kun kissat epäonnistuivat. “Yritin parh..-”
“Sinä et yrittänyt lainkaan”, Kaamoskukka murisi ja astui vieläkin lähemmäksi Vanamotassua. Katsellessaan tytärtään – kissaa kenen piti olla hänen pennuistaan paras – hän näki vain epäonnistuneen, maata nuoleskelevan naaraan. “Repisin turkkisi irti ja syöttäisin sen rotille, jos et olisi minun tyttäreni. Anna olla viimeinen kerta, kun onnistut noin surkealla tavalla. Mutta pidäkin huoli, että et enää ikinä mokaa näin. Seuraavalla kerralla minä en ole yhtä mukava”, Kaamoskukka naukui matalalla äänellä ja kohotti käpäläänsä. Vanamotassu ummisti silmänsä, kun kollin kynnet painuivat naaraan kylkeen ja iskun johdosta naaras horjahti maahan. Kaamoskukka loi naaraan ylle varjon.
“Voi Vanamotassu, rakas. On puhtaasti sinun syytäsi, että osa kissoista ei saa nyt tänään syödäkseen. Ymmärräthän sinä, että jos joku kuolee nälkään, Pimentotähti syyttäisi sinua ja karkottaisi sinut metsän pimeimpään kolkkaan? Minä kyllä pidän puoliasi, mutta kaikki kissat eivät ole yhtä armollisia kuin minä”, Kaamoskukka naukaisi lempeämmällä äänellä ja hymyili teatraalisen huolestuneena.
“Mitä.. Mitä minä voin tehdä. Anteeksi..” Vanamotassu niiskaisi hiljaa.
“Et syö kahteen ja puoleen päivään. Ja saalistat niin kauan, kunnes happi ei kulje keuhkoissasi ja käpäläsi meinaavat repeytyä irti. Vasta sitten saat palata leiriin.” Kaamoskukka naukaisi kylmästi ja kohotti kuonoaan. “Vanamotassu, teen tämän sinun parhaaksesi. Sinun on opittava, että teoilla on seuraukset”, kollisoturi jatkoi ja ojensi käpälänsä auttaakseen naaraan ylös. Vanamotassu sai lopulta vaivalloisesti nyökättyä isälleen ja Kaamoskukka kohotti kulmiaan tyytyväisenä. Kolli ei olisi halunnut tilanteen menevän tähän, mutta Vanamotassu ei ollut antanut hänelle muita vaihtoehtoja. Mutta yhdestä asiasta tummaturkkinen kollikissa oli aivan varma. Tämän jälkeen Vanamotassu ei enää ikinä tekisi samaa mokaa Kaamoskukan edessä.
KP-boosti käytössä
