Kaamoskukka
Kirjoittaja: Aura
//TAISTELUTARINA (500 sanaa taistelusta)
Kaamoskukka kulki Turhamyrskyn takana partiossa. Kollia harmitti, hän olisi halunnut päästä Hämärätuulen kanssa samaan partioon, mutta ei. Pimentovarjo osasi kyllä sitten olla kelju varapäällikkö, Kaamoskukka ajatteli. Naaras oikein tahallaan kiusasi häntä laittamalla hänet jonkun erakkomielisen kanssa samaan partioon! Kaamoskukka vilkaisi taakseen ja näki Lumikkoviiksen. Naaraassa oli erakkoverta ja naaras oli myös saanut pentuja klaanin ulkopuolisen kanssa. Toinen oli kollin silmissä täysin arvoton tapaus ja hän syöttäisi Lumikkoviiksen koska tahansa susille. Kaamoskukka huokaisi, tälläisiäkö kissoja hän joutui sietämään Henkäystähdestä huolimatta? Kollipäällikkö saisi kyllä pistää vauhtia tassuihin tai klaani hukkuisi erakkomielisiin. Ties vaikka he suunnittelivat kaappaavansa Henkäystähdeltä vallan.. Kaamoskukkaa kismitti myös se, että hän oli monin tavoin osoittanut päällikölle olevansa muita parempi ja siitä huolimatta Henkäystähti ei ollut antanut hänelle mitään etuja. Hän ei saanut edes johtaa partioita tai saada omaa oppilasta. Pyh, omapahan oli Henkäystähden menetys. Jonain päivänä hän vielä johtaisi Kuolonklaania ja silloin erakkoveristen olot olisivat todellakin erilaiset. Eikä lainkaan hyvällä tai mukavalla tavalla. Kaamoskukka hymähti suunnitelmilleen omahyväisenä.
Kaamoskukka siristeli harmaansinisiä silmiään katsoessaan eloklaanilaisia. Partion johdossa oli Mesitähti. Oliko eloklaanilaiset todella niin säälittäviä, että heidän päällikkönsä joutui partioimaan? Hah, naurettavaa, Kaamoskukka ajatteli ivallisesti ja kohotti kuonoaan ylimielisesti. Valkoruskea kollikissa nyökkäsi kohteliaasti kuolonklaanilaispartiolle ja heilautti sitten häntäänsä omilleen merkiksi lähteä. Kaamoskukalla oli kuitenkin tylsää. Viimeiset päivät olivat olleet hänestä harvinaisen puuduttavia ja kollista tuntui, että hänen elämästään puuttuu tietynlainen hauskuus. Harmaaturkkinen naaras tuntui katsovan Kaamoskukkaa hieman liian pitkään ja kollia alkoi ärsyttämään. Hän tiesi olevansa komea, mutta oliko naaras katsonut häntä hieman liian haastavasti? Sen lisäksi häntä ärsytti Mesitähden tyyni ja rauhallinen asenne. Ärsytysleveli nousi kollin päässä liian korkealle ja kolli halusi antaa eloklaanilaisille opetuksen. He olivat ansainneet sen.
“Minne sinä kuvittelet meneväsi, kaunokainen?” Kaamoskukka leperteli eloklaanilaiselle, joka pysähtyi ja katsahti taakseen hieman hämmentyneenä. Naaras ei ehtinyt väräyttää viiksikarvaakaan, kun Kaamoskukka oli jo tarttunut hänen häntäänsä ja kiskaissut naaraan maahan. Naaras menetti tasapainonsa ja samassa hetkessä tummaturkkinen kissa oli pyyhältänyt kauemmaksi toisesta. Kaamoskukan kasvoilla oli tyypillinen virne, kun hän silmäili eloklaanilaisia.
“No, mitä te odotatte? Vai ettekö te uskalla.. Tajuan kyllä, sana loistavista taistelutaidoistani on takuulla kiirinyt Eloklaaniin asti”, Kaamoskukka naukaisi provosoivasti ja haukotteli olevinaan tylsistyneen.
“Me haluamme rauhaa ja välttää turhan verenvuodatuksen”, Mesitähti vastasi rauhallisella äänellä ja sai kollin kallistamaan päätään viattoman oloisena. Rauha? Rauha on tylsää! Kaamoskukka räpäytti silmiään ja syöksähti ketterästi Salamataivaan kimppuun. Kolli sivalsi naarasta kylkeen ja loikkasi suurella loikalla kauemmaksi.
“Myrskymahti, on sinun aikasi todistaa uskollisuutesi Kuolonklaanille! Tai tokihan sinä siskoseni olet uskollinen, en minä sitä sillä..” Kaamoskukka naukaisi ja vilkaisi nopeasti rajalla seisoskelevaa harmaaturkkista naaraskissaa. Hän tiesi siskonsa olevan taitava taistelija, joten toisesta olisi takuulla hyötyä.
“Älä huoli, teen elämäsi viimeisistä hetkistä todella komeita”, Kaamoskukka naukaisi rauhoittavalla ja manipuloivalla äänellä. Raskasrakenteinen Myrskymahti oli liittynyt Kaamoskukan mukaan taisteluun ja taisteli parhaillaan ruskeaturkkisen naaraan kanssa. Kaamoskukka ei ehtinyt keskittyä siskoonsa enempää eikä hänen tarvinnutkaan; kolli luotti naaraan kykyihin. Kaamoskukka katsoi Salamataivasta suoraan silmiin ja naaraan yrittäessä sivaltaa Kaamoskukkaa, sujahti kolli toisen ohi ja antoi hampaidensa pureutua naaraan niskanahkaan. Kaamoskukka ei edes tajunnut kuinka kovaa hän puri, kolli purki kaiken agressionsa tähän naaraaseen. Kolli kuuli Myrskymahdin huutavan jotain kauempaa, mutta naaraan sanat lipuivat hänen korviensa ohitse. Kollin silmissä tuntui sumenevan ja taistelun äänet tuntuivat kaukaisilta. Vasta harmaaturkkisen naaraan rimpuilun loppuessa ja naaraan valahtaessa veltoksi, havahtui kolli tilanteeseen. Hän päästi irti ja antoi veren valua rintaturkilleen. Kaamoskukka tuijotti tappamaansa kissaa ilmeettömänä ja antoi eloklaanilaisten kerääntyä naaraan ympärille. Kaamoskukka ei katunut tekoaan, ainoastaan häntä harmitti kuinka nopeasti hän oli tappanut Salamataivaan. Oliko hauskuus tosiaan loppunut tähän? Kuinka mälsää! Ei ollut lainkaan Kaamoskukan tyylistä antaa vihollisen kuolla nopeasti ja turhankin kivuttomasti. Kolli hätkähti tuntiessaan Myrskymahdin hännän lavallaan.
”Tule, palataan omalle puolellemme”, naaraskissa naukaisi ja vilkaisi vielä taakseen. Salamataivaan ruumis lojui maassa elottomana ja naaraan turkki oli tahriintunut vereen. Kaamoskukka pyöräytti silmiään, kun kukaan ei katsonut ja tuhahti. Hän ei sanonut mitään ajatuksiaan ääneen, mutta sisimmässään harmitteli kuinka helposti eloklaanilainen oli siirtynyt rajan toiselle puolelle. Tämä oli suorastaan haaskattu tilaisuus! Hän olisi voinut keksiä vaikka ja mitä, mutta tämäkö oli todella se lopputulos? Kollin mielestä hänen suorituksensa oli suorastaan säälittävä.
KP-boosti käytössä
