Kaamospentu
Kirjoittaja: Aura
Kaamospentu tuhahti tyytyväisenä, kun Toivepentu laski saaliin hänen käpäliinsä. Kaamospentu tökki saalista mietteliäänä ja kohautti olkiaan.
”Hmh, kaipa tämä kelpaa, vaikka olisin odottanut hieman nopeampaa toimintaa. Tässähän ehdin jo melkein kuolla nälkään! Tajuatko että minä en halua kuolla? Emoni nylkisi sinut kyllä heti, perheesi ei mahda minun omalleni mitään. Ensi kertaa varten sinun on opeteltava nopeammaksi”, tummaturkkinen kissa naukaisi ylimielisellä äänellä ja haukkasi myyrästä. Musta pentu jäi odottamaan Kaamospennusta, joka aterioi myyrää.
”Mitä sinä siinä vielä odottelet? Olit liian hidas, en enää halua näyttää sinulle sitä maailman siisteintä juttua. Saatikka halua nähdä sinua, heippa!” Kaamospentu hyvästeli toisen ja myyrän, josta oli otettu ehkä kaksi haukkaisua. Joku muu saisi syödä sen, se oli ollut kollipennun makuun liian kitkerää. Kuka ikinä tuon olikaan saalistanut, hän oli kyllä tehnyt ison virheen valitessaan juuri tuon myyrän.
Muutamia hetkiä kului ja Pimentovarjon pennut kasvoivat hurjaa kyytiä. Pentujen päivät menivät leikkitaisteluissa, syödessä ja nukkuessa. Pian tulikin se päivä, jota Kaamospentu oli odottanut koko pienen elämänsä! Kolli hyöri Pimentovarjon jaloissa ja naaras suki Myrskypentua ripein vedoin.
”Vauhtia, Punatähti varmasti odottaa jo meitä. Haluan saada jo nimeni ja mestarini, saan varmasti parhaimman!” Kaamospentu mourui kärsimättömänä ja loikki pentutarhan suuaukolle. Hän kurkisti ulos ja näki aukiolla muutamia kissoja. Ainoa jonka hän muisti nimeltä, oli Tuhkajuova. Naaras oli Kaamospennun emon hyvä toveri, niin kolli ainakin oli käsittänyt. Pentu räpäytti silmiään ja vilkuili kärsimättömänä sisaruksiaan. Lopulta myös Pyräkkäpennun turkki oli suittu ja Kaamospentu virnisti. Hän sukaisi muutaman kerran omaa turkkiaan. Nyt se oli täydellinen, kuten aina. Kaamospentu harppoi pentutarhasta aukiolle ja katseli ympärilleen tyytyväisenä. Punatähti oli kokoontunut leirin keskellä ja kissoja kerääntyi päällikön ympärille. Kaamospentu tunsi mielihyvää siitä, että kohta koko klaani katsoisi häntä. Kaamospentu röyhisteli rintaansa ylpeänä ja pörhisteli hieman turkkiaan näyttääkseen suuremmalta mitä hän oli. Kollipentu asteli kissajoukon läpi ja rykäisi kurkkuaan muutaman kerran, jotta muut kissat väistäisivät häntä. Kaamospentu ei tasan koskettaisi vasta suitulla turkilla ketään likaista. Kollin sisarukset asettuivat hänen viereensä ja Punatähti rykäisi muutaman kerran kurkkuaan.
”Pimentovarjon pennut ovat saavuttaneet kuuden kuun iän ja on heidän aikansa saada oppilasnimensä. Pyräkkäpentu, Myrskypentu ja Kaamospentu, astukaa eteen”, kollikissa aloitti tyynesti ja pennut astuivat eteen. Kaamospentu jatkoi turkkinsa pientä pörhistelyä ja keimaili kissajoukkion edessä tyytyväisenä.
”Myrskypentu, tästä eteenpäin sinut tunnetaan Myrskytassuna. Mestariksesi saat Henkäysvarjon”, Punatähti jatkoi ja siirsi katseensa harmaan tummaturkkiseen sisarukseen.
”Kaamospentu, tästä eteenpäin sinut tunnetaan Kaamostassuna. Mestariksesi saat Jääviillon”, Punatähti maukaisi ja siirsi katseensa kolmikon pienimpään pentuun. Kolli ei enää keskittynyt nimitystilaisuuteen, vaan odotti sitä hetkeä, että muut huutaisivat hänen nimeään. Pyräkkätassuksi nimitetyn kollin mestariksi oli päätynyt entinen erakko nimeltä Mäyräkynsi. Huomio ja katseet tuntuivat hänestä niin hyvältä, että kolli pakahtui. Lopulta viimeinenkin pentu oli nimitetty ja kissat alkoivat hurrata tuoreiden oppilaiden nimiä. Kaamostassu virnuili ja jatkoi keimailuaan näyttääkseen hyvältä muiden silmissä.
”Onneksi olkoon Pyräkkätassu ja Myrskytassu. Saa oppilaiden pesäkin hieman tasoa, uudet toverimme vaikuttavat hieman… erikoisilta tapauksilta. Mutta sinua kyllä käy sääliksi Pyräkkäpentu, sait surkean mestarin. Entisen erakon! Mäyräkynsi ei takuulla osaa mitään. Olethan sinä nyt nähnyt hänen pentunsakin”, Kaamostassu naukaisi paheksuvalla äänellä sisaruksilleen ja kääntyi vanhempiensa puoleen.
Pimentovarjo ja Turmaloikka onnittelivat pentujaan ja pieni kehräys kumpusi Kaamostassun kurkusta.
”Kiitos, toivottavasti Jääviilto osoittautuu tasolleni sopivaksi mestariksi”, kolli naukaisi vilpoisella äänellä ja kääntyi sitten punaruskean kollin puoleen.
”Meidän pitää varmaan rientää, nähdään partioissa emo ja isä! Vai pitäisikö minun sanoa Pimentovarjo ja Turmaloikka, kun olen nyt oppilas?” kollikissa kysäisi ja peruutti sitten tilanteesta pois. Hän kohotti päätään ja kuonoaan ylpeänä. Kaamostassu oli juuri astelemassa mestarinsa luokse, kunnes joku keskeytti hänet.
”Kaamostassu, odota! Minä tulin vain onnittelemaan sinua oppilasnimesi johdosta. Onneksi olkoon!” Toivepentu naukaisi itseään vanhemmalle kollille, joka virnisti. Kaamostassu käänsi taas katseensa Jääviillon suuntaan ja sukaisi rintaturkkiaan.
Jääviilto odotteli häntä leirin suuaukolla ja Kaamostassu asteli mestarinsa luokse. Hän mittaili kollia katseellaan ja siristeli silmiään.
”Toivottavasti me keskitymme hyödyllisyyksiin emmekä päivät pitkät harjoittele turhuuksia”, kolli naukaisi toiselle tervehtimättä ja heilautti häntäänsä. Kaamostassu lähti mestarinsa mukana ulos leiristä ja ihaili näkemäänsä. Reviiri vaikutti hänestä siisteimmältä paikalta, paljon hienommalta miltä leiri näytti. Kuolonklaanin leiri oli Kaamostassusta hieman turhankin ankea. Kolli räpäytti silmiään, kun he suuntasivat kohti tuntematonta laaksoa.
”Tuota sanotaan Lehtikuusilaaksoksi. Me aloitamme taisteluharjoituksilla, opit kyllä tuntemaan reviirin”, Jääviilto totesi lyhyesti ja into kohosi Kaamostassun sisällä. Vihdoin hän pääsisi taistelemaan!
”Mitä sinä meinasit opettaa?” Kaamostassu kysyi mahdollisimman virallisella ja aikuismaisella äänellä, vaikka pentumainen mau’unta paistoi hänen äänestään.
”Opetan sinulle tänään perusliikkeitä, katsotaan sujuvatko edes ne sinulta”, Jääviilto naukaisi jo hieman kyllästyneen oloisena ja asettautui taisteluasentoon. Kaamostassu matki parhaansa mukaan vanhemman soturin taisteluasentoa, mutta se oli vielä hieman kömpelö.
”Etutassut leveämmälle, voisin kaataa sinut yhdellä pienellä nykäisyllä. Koeta kantaa itsesi paremmin, näytät suorastaan säälittävältä”, Jääviilto naukaisi eikä ollut lainkaan pahoillaan sanoistaan. Kaamostassu huokaisi helpotuksesta. Ainakaan hän ei ollut saanut mestarikseen ketään ällösöpöä pehmokisua. Hänen sisaruksensakin olivat saaneet ihan hyvät mestarit, kai. Ainakin Henkäysvarjo oli varapäällikkö, mutta Mäyräkynsi taas… Kolli oli entinen erakko eikä Kaamostassu tasan pitänyt erakoista. Ajatuskin erakkomestarista nostatti hänen karvansa pystyyn. Pyräkkäpentua todella kävi sääliksi, oppisikohan kollioppilas yhtään mitään? Ei takuulla! Kaamostassun olisi pidettävä huoli, että oppilas oppisi edes perustaidot. Muuten kolli olisi häpeäksi hänelle ja koko suvulle!
”Toivottavasti olet veljeäsi parempi. Kylmäliekki meinasi kompastua minuun aukiolla ja hän pilasi turkkini!” Kaamostassu tuhahti nyrpistäen nenäänsä. Jos jotain hän inhosi, niin kissoja jotka sotkivat hänen turkkinsa.
”Minua ei paljoa sinun turkkisi kiinnosta, kuuntelitko lainkaan ohjeitani?” Jääviilto vastasi viileällä äänellä ja kollioppilas kohotti kulmaansa. Ohjeet olivat menneet häneltä todellakin ohi. Kaamostassu kohautti olkiaan, toinen saisi toistaa ohjeensa. Jos toinen nyt oli todella niin kunnollinen tapaus. Jääviilto selitti ensimmäisestä liikkeestä jonka hän opettaisi. Kaamostassu painoi mieleensä sen nimen, sitä kutsuttiin lyönniksi etutassulla ja nimi kuulosti hänestä hyvinkin loogiselta.
”Tämä isku toimii usein aloitusiskuna taisteluissa, mutta sitä voi käyttää myös kesken kamppailun”, Jääviilto selitti ja sanaakaan sanomatta Kaamostassu singahti mestarinsa kimppuun. Kaamostassu loikkasi ja tähtäsi Jääviillon päähän, mutta nopeana kissana kolli väisti hänen lyöntiyrityksensä. Kaamostassu luimisti korviaan, mutta päätti ettei luovuttaisi. Ei vielä ollut sen aika. Kaamostassu irvisti Jääviillolle ja syöksähti kollin kimppuun. Kaamostassu yritti huitaista käpälällään Jääviiltoa, mutta kolli oli taas nopeampi ja vei Kaamostassulta jalat alta; kirjaimellisesti. Tummaturkkinen kissa urahti ja yritti nousta ylös, mutta punaruskea kissa piti häntä paikoillaan.
”Ideasi hyökkäykseen oli ihan hyvä, toteutuksesi ja yrityksesi taas ei. Sinä katsoit sinne minne aioit hyökätä ja se on hyvin huono idea. Sen lisäksi jännitit itseäsi ennen ”yllätyshyökkäystäsi”, osasin ennakoida sen”, Jääviilto vastasi olkiaan kohauttaen ja päästi oppilaansa vapaaksi. Kaamostassu tuijotti Jääviiltoa raivostuneena, hänen vaivalla suittu turkki oli pilattu.
”Olet ehkä hiirenaivoisin mestari ikinä! Etkö näe mitä sinä teit minun turkilleni?” Kaamostassu räyhäsi tulistuneena ja väläytteli Jääviillolle hampaitaan.
”Ansaitsisit saada aivan kunnolla kuonoosi ja minä vannon, että jonain päivänä minä annan sinulle niin pahasti kuonoon, että anelet armoa edessäni”, Kaamostassu murisi ärtyneenä ja keskittyi sitten turkkinsa sukimiseen. Jääviilto meni aluksi hieman hämilleen kissan vahvasta reaktiosta, mutta naurahti sitten halveksuvalla äänellä.
”Tuolla kimeällä äänellä sinä kuulostat lähinnä naurettavalta, miten kukaan voi ottaa sinut tosissaan? Mutta harjoitukset ovat nyt ohi, seurasi ei kiinnosta minua enää. Ei sillä, että se koskaan olisi kiinnostanutkaan”, Jääviilto totesi kyllästyneesti ja Kaamostassu vilkaisi mestariaan halveksuvalla katseella. Vihdoin! Hänen ei tarvitsisi kestää Jääviiltoa enää kauempaa. Kaamostassu suki turkkiaan turhautuneena ja lähti sitten maleksimaan Jääviillon perään. Kollikissan korvat olivat luimussa ja silmät olivat kaventuneet viiruiksi. Ensi kerralla hän kyllä antaisi toiselle takaisin! Kaamostassu värähti ja pian he saapuivatkin leiriin. Tummaturkkinen kissa ei hyvästellyt edeltä mennyttä mestariaan, vaan suuntasi suoraan parantajanpesälle, jotta hän voisi rakentaa itselleen petinsä. Kaamostassu ei edes tervehtinyt Hehkuaskelta, joka naukaisi hänelle ystävällisen tervehdyksen. Hehkuaskel suorastaan arvasi mitä kolli oli tullut hakemaan ja ohjasi tuohtuneen kissan sammalvarastolleen. Naaras ojensi Kaamostassulle sammalet ja kolli riuhtaisi ne toiselta ärtyneenä. Kiittämättä hän marssi oppilaiden pesälle, jossa oli vain Roihutassu. Naaras tervehti pesään tullutta hiljaisella nau’ulla ja onnitteli kollia oppilasnimen johdosta. Kaamostassu ei sanonut Roihutassulle mitään, vaan muotoili sammalista nopeasti itselleen sopivan pesän, johon hän lysähti. Kaamostassu heilautti häntänsä saatavilleen, jotta voisi sukia sen kaikesta pölystä. Hänen ensimmäinen päivänsä oppilaana oli totaalisesti täysin pilalla! Saatuaan turkkinsa taas puhtaaksi, kollikissa nousi ylös ja kohotti päätään.
”Eikö neitokaisella ole muuta tehtävää, kun makoilla täällä?” Kaamostassu virnisti ja iski toiselle hieman kömpelösti silmää. Sen tehtyään hän asteli aukiolle suurieleisesti ja meni suoraan tuoresaaliskasalle. Lupaa syömiseen hän ei ollut saanut, mutta lupia Kaamostassu ei myöskään tarvinnut. Kolli otti itselleen hiiren ja pujahti takaisin oppilaiden pesään. Hän ei halunnut nähdä Jääviiltoa juuri nyt ja toivoi myös, että hänen sisaruksensa pysyisivät harjoituksissaan. Myrskypentu ainakin oli saanut hyvän mestarin eikä Kaamostassu kestänyt ajatusta, että hän olisi huonompi. Se oli kollille suorastaan maailmanloppu! Kollin silmät olivat viiruina, kun hän haukkasi siististi palan hiirestä ja lipaisi huuliaan. Veri valahti hänen kielelleen, kun Kaamostassu kalusi hiirestä lihapaloja tarkasti. Kolli haukkasi viimeisen palan hiirestä ja työnsi rippeet kauemmaksi pedistään. Kaamostassu haukotteli kovaan ääneen ja käpertyi pedilleen. Kaamostassu heilautti puuhkamaisen häntänsä kehonsa suojaksi ja laski päänsä käpälilleen. Kolli sulki silmänsä ja pian Pimeyden metsän kissat saapuivatkin heittämään unihiekkaa kollin silmilleen.
