Kaamospentu
Kirjoittaja: Aura
Kaamospentu pettyi, kun Myrskypentu kivahti, että ei ollut nähnyt tappelua. Pettymys vaihtui kuitenkin nauruun, kun pentu menetti tasapainonsa ja putosi kömpelösti maahan. Myrskypentu näytti niin hassulta! Turmaloikka naukaisi, ettei tappelu ollut pentujensa murhe ja innostui viikset värähtäen painileikistä. Kollipentu rakasti perheensä välisiä painileikkejä, vaikkei Pimentovarjo ollutkaan niihin yhtä intona. Naarasta ei kuitenkaan näkynyt missään… Myrskypentu teki yllätyshyökkäyksen isänsä kimppuun ja käski veljiään iskemään, kun kolli oli maassa. Kaamospentu syöksyi paljoa odottelematta isänsä vatsan päälle ja loikki sen kautta kollin naamalle. Pentu tarrasi isänsä korvaan ja roikkui siinä. Turmaloikka ulahti pennun hampaiden upotessa hänen korvaansa ja komensi Pyräkkäpentua pitämään hampaansa piilossa. Kaamospentu roikkui tovin isänsä korvassa, kunnes pienestä pään heilautuksesta hän tupsahti pyllylleen maahan. Pentu ravisteli hämmentyneenä päätään, mutta ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan syöksyi repimään kollikissan niskakarvoja.
”Me olemme voitolla! Hah, kumarra meille kurja eloklaanilainen. Minä olen Kaamostähti ja tässä on sisareni”, kollikissa julisti ja roikkui toisen turkin kimpussa. Pentu repi karvaa kömpelösti ja aina välillä kaatui selälleen. Pennun oli aina pakko varmistaa, että hänen sisarensa eivät nähneet pennun tupsahduksia, mutta onneksi heillä oli omat kiireensä Turmaloikan kellistämisessä. Huh, onneksi! Kaamospentu ei kestänyt sitä, kun muut huomasivat hänen epäonnistumisensa. Se tuntui kollista aina yhtä kamalalta.
”Me olemme voittaneet sinut, sinun pitää nyt tarjota meille mäyräkyyti ja tuoda riistaa”, Kaamospentu käski isäänsä ja tökki soturia etukäpälällään vaativana.
//Myrsky?
