Kaamostassu
Kirjoittaja: Aura
Kaamostassu virnisti Toivetassulle, kun toinen tarttui hänen tassuunsa ja naukaisi voivansa antaa hänelle anteeksi. Kaamostassu oli juuri ehtinyt naukua pahoittelut puheistaan, mutta Toivetassu keskeytti hänet ja naukaisi Mäyräkynnen olevan katala kuin kettu. Toisen puheet saivat Kaamostassun toiveikkaaksi, kenties toinen olisikin helpompi vastus. Mäyräkynsi saisi katua, että hän oli koskaan liittynyt Kuolonklaaniin. Siitä kollikissa pitäisi ehdottomasti huolen.
”No, sovitaan sitten niin! Tästä päivästä lähtien olen parempi Kaamostassu”, tummaturkkinen kissa myöntyi hampaita nitkutellen.
”Ja vaikka oletkin spesiaali kissa, niin et ole ainoa. Olen pyytänyt myös sisaruksiltani, siis Pyräkkätassulta etenkin anteeksi”, oppilas kertoi Toivetassulle ja väläytti sitten toiselle pirteän hymynsä.
”Mutta.. Siitä isästäsi. Minusta hän kohtelee sinua todella epäreilusti! En kerro sinulle mitä sinun pitäisi tehdä, mutta sinuna minä en antaisi hänen kohdella sinua noin. Jos sinä haluat, voisin auttaa sinua tässä. Sovinnoneleenä, tietenkin”, kuolonklaanilainen kissa tarjoutui ja heitti häntänsä kehonsa suojaksi. Kaamostassun harmaansiniset silmät tarkkailivat Toivetassua uteliaina ja toiveikkaina.
”Tarkoitan, että en halua, että ystäviäni – tai tulevia sellaisia -, kohdellaan huonosti! Hän on myös veljeni mestari ja pelkään, että Pyräkkätassu saa myös huonoa kohtelua osakseen. Hän on niin pieni, että Mäyräkynnen olisi helppo kiusata häntä”, Kaamostassu mourui nuoremmalle kollioppilaalle huolestuneen oloisena ja pyyhkäisi käpälällään kuonoaan. Kaamostassu huokaili hiljakseen ja piti Toivetassuun ystävällisen katsekontaktin. Sisällään hän tunsi ärsytystä ja ällötystä, mutta hän ei antanut sen näkyä lainkaan.
//Toive?
