Kaamostassu
Kirjoittaja: Aura
Kaamostassu istui Kuolonklaanin leirin varjoissa mietteliäänä. Klaanissa riehunut tauti oli saatu kuriin yrteillä, mutta koska kolli oli välttynyt taudilta, se ei häntä ollut sen enempää hetkauttanut. Se oli kuitenkin lisännyt kollin erakkovihaa, sillä tuntematon matkailija oli kantanut sen taudin Kuolonklaaniin. Kaamostassu nosti ylähuultaan ja irvisti inhosta, että hän sitten inhosi erakkosyntyisiä! Kaamostassu tapitti eteensä harmaansiniset silmät kiiluen inhosta, vihasta ja viekkaudesta. Hän oli tehnyt ison virheen antaessaan Toivetassulle opetuksen leirissä. Kollikissa oli tuntenut kuinka valta oli sen jälkeen lähtenyt valumaan hänen käpälistään ja Kaamostassu aikoi saada sen hinnalla millä hyvänsä takaisin. Hän päätti aloittaa sisaruksistaan, Myrskytassusta ja Pyräkkätassusta. Etenkin Pyräkkätassun suhtautuminen Kaamostassuun oli kollista hyvin huolestuttava. Miten hän voisi koskaan saavuttaa haluamansa, jos muut eivät olleet antamassa sitä hänelle? Kaamostassu tiesi, että luottamus oli avain sana. Luottavainen kissa oli hölmö ja sokea, sitä Kaamostassu halusi. Kollin katseessa häivähti iso hyppysellinen itsevarmuutta, kun hän mietti suunnitelmaansa. Olisi oltava nöyrä, tarjottava heille jotain mitä he haluaisivat. Kaamostassu nousi jalkeilleen, sukaisi puuhkahäntäänsä nopeasti ja lähti tapojensa vastaisesti pää alhaalla kohti oppilaiden pesää. Hänen olisi oltava hiljainen kuin pelokas hiiri ja omaksuttava asenne, jota hän inhosi. Olisi oltava joku muu. Kuten kolli olikin toivonut, Pyräkkätassu suki turkkiaan sammalillaan. Nähdessään korkean veljensä Pyräkkätassun korvat painuivat hieman luimuun ja kolli vilkuili Kaamostassua epäluuloisesti. Kaamostassun korvat kääntyilivät ja hänen häntänsä oli painunut takajalkojensa väliin. Kaamostassu jäi ensin hieman etäämmälle, mutta katsoi sitten Pyräkkätassua nöyrästi.
”Mitä sinä haluat minulta?” Pyräkkätassu kysyi Kaamostassulta, jolta pääsi huokaus.
”Pyräkkätassu hyvä, mitäkö minä haluan sinulta? En paljoa, pyydän vain, että sinä kuuntelisit minua. Minä tiedän käyttäytyneeni todella kamalasti sinua ja joitain klaanitovereitani kohtaan. Luulin sen olevan oikea tapa toimia, e-en osannut käsitellä tunteitani. Pyräkkätassu, tahtoisin vain että voisimme aloittaa alusta. Lupaan etten kertaakaan kiusaa sinua sinun koostasi tai mistään muustakaan tyhmästä jutusta!” Kaamostassu mourusi hiljaisella äänellä ja pinnisteli saadakseen aikaan muutamia kyyneleitä, jotta hän näyttäisi entistä surkeammalta rassukalta. Kaamostassu katsoi veljeään suoraan silmiin lausuessaan seuraavat sanat.
”Anteeksi, anteeksi kaikesta. Voisimmeko me aloittaa alusta, parempina veljinä? Vaikka sinussa ei ole mitään vikaa ollut, vaikka tuollainen pikku liskokissa oletkin aina ’ollut! Ehkä voisit jopa näyttää minulle joskus liskojasi?” Kaamostassu naukaisi ja hymyili sanojensa päätteeksi, jotta toinen tajuaisi hänen tarkoittavan vain hyvää. Kaamostassu tarjosi Pyräkkätassulle tassuaan ja kallisti päätään. Suunnitelman jatko olisi nyt Pyräkkätassun seuraavasta eleestä kiinni. Pyräkkätassu perääntyi hieman epäileväisenä ja työnsi Kaamostassun kauemmaksi. Kollin sisällä kiehahti välittömästi raivo ja hänen teki mieli käydä veljensä kurkkuun kiinni. Antaa toisen maksaa siitä, että Pyräkkätassu ei ollut toiminut hänen tarkkaan laaditun suunnitelman mukaan. Kolli ei sietänyt sitä, että hän joutui suunnittelemaan asiat uudelleen. Että asiat epäonnistuivat muiden takia. Kaamostassu ei kuitenkaan antanut raivon näkyä, hänen ilmeensäkään ei värähtänyt.
”Saat anteeksi, mutta sydänystäviä meistä ei tule, ainakaan vielä. Haluan ensin varmistua siitä, että sinuun voi varmasti luottaa, eikä tämä ole yksi typeristä tempuistasi. Vasta sitten voimme paiskata tassua”, Pyräkkätassu naukaisi lopulta hieman epäileväisellä äänensävyllä ja Kaamostassu pakotti kasvoilleen aurinkoisen hymyn.
”Voi Pyräkkätassu, olen todella iloinen tästä! Pidän huolen, että olen luottamuksesi arvoinen. Olemmehan me veljiä, sukua ja samaa verta. Meidän on pidettävä yhtä. Mitä emokin sanoisi, jos me emme olisi väleissä?” Kaamostassu naukaisi ja kosketti varovaisesti tassullaan Pyräkkätassun omaa. Kaamostassu ei ollut tottunut tälläiseen, yleensä hänen eleensä olivat hyvin suurieleisiä.
”Minä tästä jätänkin sinut rauhaan. Lähdetäänkö joku päivä metsästämään? Olen kuullut, että olet aika etevä kaveri vaanimisessa”, tummaturkkinen kolli maukaisi vielä leppoisasti ja heilautti sitten häntäänsä veljelleen hyvästiensä merkiksi. Heti käännettyään Pyräkkätassulle selän kollin kasvoille nousi hapan ilme. Hämärätassukin oli yöpartiossa eli tämän päivän osalta eteneminen jämähtäisi tähän. Kaamostassu lysähti sammalilleen ja katsoi eteensä silmät kiiluen. Kaamostassu katsahti Usvatassuun, joka oli päässyt oppilaaksi vasta hetki sitten. Kolli nukkui omilla sammalillaan ja tähän asti toinen oli vaikuttanut varsin tylsältä, mutta myös hyödyttömältä. Kaamostassu virnisti itsekseen. Toivetassu, tuo musta pieni kolli. Kolli oli erakkosyntyinen ja Kaamostassu inhosi sitä, että Toivetassun isä oli laitettu kouluttamaan hänen veljeään. Huonontamaan Pyräkkätassua entisestään. Siispä Kaamostassu veisi Mäyräkynneltä vuorostaan jotain. Hän veisi Toivetassun. Kaamostassu käpertyi pienelle kerälle ja laski häntänsä siististi kuononsa päälle. Kaamostassusta hänen tulevaisuutensa näytti nyt todella siistiltä ja tarkasti suunnitellulta. Hänen tassujaan syyhytti ajatus siitä, että hän pääsisi luomaan suurta tuhoa. Katsomaan kun paikat palaisivat suuren metsäpalon lailla. Kaamostassu ei tuntenut empatiaa tai sääliä muita kohtaan. Kaikessa oli kyse vain hänestä, muut kissat olivat pelinappuloita hänen elämänpelissään. Ja kolli osasi pelata ja voittaa.
