Kaamostassu
Kirjoittaja: Aura
Kaamostassu älähti, kun Jääviilto kaatoi hänet raivoissaan maahan ja pakotti Kaamostassun lyyhistymään. Kolli rääkäisi ja oli kääntymässä, mutta raivostunut Jääviilto tarttui hampaillaan oppilaansa niskanahasta ja riepotteli vastanimitettyä kissaa hampaissaan. Kaamostassu yritti rimpuilla, mutta turhaan. Kollin sisällä alkoi myös kiehua, sillä kolli raahasti häntä pitkin multaa ja likasi Kaamostassun turkkia. Kaamostassu sähisi ja huitoi käpälällään ilmaa.
”Saasta, päästä minut irti!” Kaamostassu mourui ja onnistui antamaan muutaman iskun punaruskealle kollille, jonka ote oli edelleen tiukka. Kaamostassu hengitti helpottuneena, kun Jääviilto päästi hänet vapaaksi. Kolli kierähti vatsalleen ja oli nousemassa ylös, kunnes Jääviilto painoi hänet vasten maata. Soturi teki nopean syöksyliikkeen ja upotti hampaansa Kaamostassun kaulaan. Kolli riuhtoi itseään irti, mutta jokaisella riuhtaisulla Jääviilto puristi otettaan. Kaamostassu lopetti rimpuilun ja tuijotti likaantuneita tassujaan pöyristyneenä. Tämän punaturkkinen soturi saisi maksaa ja korkojen kera..
”Älä enää ikinä uhkaile minua tai saat heittää hyvästit elämällesi. Voin luvata, että kun sinä kuolet, kukaan ei siisti rumaa turkkiasi tai löydä ruumistasi. Mätänet turkki sotkuisena yksin, kylmässä kuopassa reviirin ulkopuolella, eikä kukaan tiedä mitä sinulle tapahtui. Sitäkö sinä haluat?” Jääviilto keskeytti kollin ajatukset murinalla ja sai Kaamostassun kerrankin hiljaiseksi. Yksi kollin pahimmista peloista oli kuolla yksin, hylättynä. Sitä hän ei halunnut, joten Kaamostassu tuhahti.
”Minä en kuole yksin turkki sotkussa. Kun minä kuolen, muut tulevat suremaan minua päiväkausia eivätkä unohda minua ikinä. Ja minä en mätäne, se on varmaa. Kuolen tyylillä”, Kaamostassu naukaisi lopulta.
”Tiedän että muut haluavat olla lähelläni, mutta voisitko nousta päältäni?” kolli naukaisi käheällä äänellä virnuillen. Kaamostassu oli varma, että hänelle ja Jääviillolle tulisi vielä paljon hauskoja hetkiä.
”Anti olla viimeinen kerra, kun käyttäydyt minua kohtaan noin tai kukaan ei muista sinua”, Jääviilto murahti ja tönäisi Kaamostassua samalla, kun päästi otteestaan. Tabbykuvioinen kolli nousi ylös ja siisti turkkiaan tuohtuneena. Jääviilto oli kyllä hiirenaivoinen, mutta ihan hauskaa seuraa. Kaamostassu kokeili kaulaansa käpälällään ja siirsi sitten katseensa Jääviiltoon.
”Kai taistelemme jatkossakin yhtä totisesti? Tarkoitan, että kynnet harjoituksissa voisivat olla mielenkiintoinen lisä ja tehostaisi varmasti oppimistani. Vai, pelkäätkö häviäväsi näin komealle oppilaalle?” Kaamostassu naukaisi ja nosti kuonoaan omahyväisesti virnuillen. Kaamostassu suki rintaturkkiaan pikaisin ja äkäisin vedoin. Olikohan se koskaan ollut näin pahasti sotkussa? Onneksi kukaan ei ollut tässä näkemässä heitä. Kolli tuli siihen tulokseen, että hänen olisi opittava taistelemaan mahdollisimman siististi ja elegantisti. Jääviilto tuskin osaisi opettaa hänelle elegantteja taktiikoita, mutta kolli oli pitänyt emonsa taistelutyylistä. Ehkä hänen pitäisi kysyä Pimentovarjolta apua tähän ongelmaansa. Kaamostassu sukaisi etukäpäläänsä ja siirsi taas katseensa mestariinsa.
