Kääpäpuna

170 sanaa | 4 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Leimusilmä selitti siitä, miten oli itsekin ollut klaanin ulkopuolinen kissa aikoinaan, mutta oli sittemmin löytänyt paikkansa Eloklaanin parista. Kääpäpunalle tieto tuli hieman yllätyksenä, koska hän ei ollut monesti ajatellut Eloklaanin sisältävän paljoa muita kissoja, jotka olisivat alun alkaen tulleet klaanin ulkopuolelta.
“Haluatko sinä olla Eloklaanin kissa?” Leimusilmän kysymys sai Kääpäpunan jopa pohtimaan. Hän piti todella Eloklaanista ja tahtoi olla kyllä osa sitä, mutta ulkopuolisuuden tunne tuntui jatkuvasti rikkovan murusia siitä tahdosta pois. Kolli halusi tuntea olevansa osa Eloklaania samalla tavoin kuin muutkin.
“Kyllä minä haluan olla, mutta haluavatko muut minua Eloklaaniin, jos en osaa kantaa korteani kekoon? En halua muiden ajattelevan minua vain haittana…” hän mutisi hiljaa ja pyyhki roskat ulos pesästä. Aurinko paistoi ulkona pilvien takana ja loi pitkiä säikeitä valoa pitkin paikkoja.
“Mutta jos se tuottaa sinulle iloa, voisin tulla toisinaan avustamaan sinua tänne. Ellet siis löydä itsellesi uutta oppilasta, jolle voisit antaa ne samaiset tehtävät”, Kääpäpuna ehdotti hiljaa. Se olisi tuonut hänellekin iloa – tieto siitä, että hänestä olisi edes jotain apua jossakin päin klaania.

//Leimu?

Author: Elandra

Kirjoittaja: Käärmis