Kääpäpuna
Kääpäpuna tunsi veden turkissaan ja hengitti ulos ilahtuneena. Hänestä oli mukavaa päästä taas kastamaan turkkinsa veteen. Se toi mukanaan vain hyviä muistoja siitä, kuinka ruskea soturi oli elänyt aikoinaan. Se toki toi myös kaipuuta, etenkin hänen hyvää ystäväänsä Armasta kohtaan. Ei ollut kovin uskottavaa enää ajatella, että kolli pääsisi tapaamaan oranssia yksisilmää niin pitkän ajan jälkeen, mutta hän saattoi silti toivoa.
Turkkiaan pudistellen Kääpäpuna kampesi itsensä taas ylös joesta. Hänen tulisi pian palata takaisin leiriin, jotta hän ehtisi partioonsa. Hänen oli tarkoitus lähteä aurinkohuipun partioon Hiilihampaan, hänen oppilaansa Purotassun sekä Rauhalaulun kanssa.
Raidallinen kolli lähti tassuttamaan takaisin kohti leiriä. Aurinkohuippuun ei olisi enää pitkästi, joten hänellä saattaisi tulla myös hienoinen kiire matkassaan takaisin leiriin. Siksi hän laittoikin juoksuksi ja saattoi vain kiittää nopeuttaan.
“Kääpäpuna! Siinähän sinä oletkin! Olimme jo lähdössä edeltä, koska sinua ei näkynyt leirissä”, Hiilihammas naukaisi työntyessään ulos leiristä ja huomatessaan hintelän soturin tassuttavan jo hieman hitaammalla tahdilla heitä kohden. Kääpäpuna laski heti katsettaan nolostuneena.
“Anteeksi, minun ei ollut tarkoitus viivästellä”, hän paahoitteli, mutta Hiilihammas vain kehräsi selvästi välittämättä paljoa myöhästymisestä.
“Olet täällä nyt, etkö vain?” hän kysyi ja heilautti häntäänsä merkiksi seurata hänen johdatustaan. Kääpäpuna otti heti partiointinsa tosissaan ja asettui joukon hännille Purotassun taakse. Oppilas hymyili hänelle hieman, mutta ei sanonut kuitenkaan kollille mitään.
Partio lähti tassuttamaan kohti rajaa. Saaliseläinten äänien ja tuulen huminan lisäksi metsässä oli hiljaista. Se tuntui rauhoittavalta. Viherlehti todella hemmotteli klaania hyvin. Heillä oli riistaa enemmän kuin tarpeeksi, eikä heidän tarvinnut huolehtia paljoa mistään. Ainoa pieni asia, josta saattoi hieman kantaa huolta oli edelleen Kuolonklaani. Kääpäpuna ei vain voinut olla varautumatta aina, kun puheeksi tuli naapuriklaani.
Joen ääni alkoi voimistua ja yhtäkkiä heidän edessään oli puunrunkosilta. Hiilihammas kääntyi katsomaan takanaan kulkevia kissoja ja selitti, kuinka heidän tulisi ylittää se varovasti ja yksi kerrallaan. Sen jälkeen kolli loikkasi puunrunkosillalle ja lähti ylittämään sen kuin malliksi, kuinka se tulisi tehdä. Heti hänen hännillään lähti Rauhalaulu, joka vilkaisi ylittäessään taakseen jäljellä oleviin Purotassuun ja Kääpäpunaan.
Purotassu loikkasi puunrunkosillan päälle vilkaisten taaksensa ruskeaan soturiin. Kuitenkaan oppilaan ote ei pysynyt vaan hän lipsahti puun päältä. Raidallinen soturi pidätti henkeään ja toivoi, että hän saisi uudelleen otteen puunrunkosillasta, mutta sen sijaan oppilas pärskähti veteen.
“Purotassu!” Hiilihammas huudahti ja astui eteenpäin valmiina syöksymään Rauhalaulun ohitse oppilaansa perään, mutta Kääpäpuna ei voinut vain katsoa vierestä. Hänen oli pakko toimia. Jokin hänen sisällään vain huusi niin.
Viileä vesi kasteli hintelän kollin toistamiseen, kun hän syöksyi Purotassun perään veteen ja etsi häntä nopeasti. Nuori naaras pärski vedessään, joka sai ainakin hänen löytämisensä helpoksi.
Päästessään tarpeeksi lähelle Kääpäpuna tarrautui heti oppilaaseen ja raahasi hänet muiden luokse vastarannalle. Oppilas oli valitettavasti kasvanut jo kovasti, joka sai hänen raahaamisensa hieman vaikeaksi, mutta siitä huolimatta raidallinen soturi sai tehtävänsä tehtyä ja Purotassun raahattua rantaan.
“Oletko kunnossa!” Hiilihammas kysyi heti päästyään oppilaansa luokse. Kääpäpuna astui sivummalle ja ryhtyi puistelemaan turkistaan vettä niin, että se ei lentäisi muiden partion jäsenten niskaan.
“Kunnossa ollaan”, oppilas naukaisi, kun oli saanut yskittyä hieman ja hengityksensä tasattua. Sitten hän kääntyi Kääpäpunan puoleen. “Pelastit minut, kiitos!”
“Se on soturin työ…” kolli naukui hieman hämillään yhtäkkisestä kiitoksesta ja nuolaisi rintaturkkiaan pari kertaa.
“Kaikki kunnossa? Ettehän lyöneet mitään mihinkään tai nielleet paljoa vettä?” Hiilihammas varmisti vielä. Purotassu sekä Kääpäpuna molemmat pudistelivat päätään, joka sai partionjohtajan huokaisemaan helpotuksesta.
“Jos kaikki ovat kunnossa, jatkamme varmaankin partion loppuun?” Rauhalaulu kysyi astuessaan lähemmäs.
“Lyhennämme partiota ja sitten saatte mennä suorinta tietä parantajalle, kun palaamme leiriin, mutta tarkistetaan ainakin jonkin verran rajaa”, Hiilihammas ohjeisti ja lähetti taas partionsa liikkeelle vielä huolestuneesti vilkaisten oppilaaseensa, joka näytti onneksi olevan kunnossa.
