Käärmekulta
Astelin pentutarhalle huokaisten syvää. Kimalaistoive, jos joku osaisi auttaa minua ongelmissani. Luottaisin sille naaraalle koko elämäni. Hän oli aidoin ja upein kissa, jota Eloklaanista saattoi löytää. Hän oli pitänyt huolta niin monista orvoista pennuista – mukaanlukien minusta, kun olin ollut pentu – ja hänellä oli vielä oma kumppaninsa ja omia pentujakin. Varmasti hänellä olisi neuvoja minulle.
“Hei, Kimalaistoive! Olisiko sinulla aikaa jutella?” kysyin, kun huomasin ikikuningattaren pesässä valvomassa Eloklaaniin tuotua erakkosyntyistä pentua, Sirupentua, joka leikki höyhenellä. Saapuessani paikalle pentu kuitenkin käänsi katseensa minuun ja siirtyi hieman lähemmäs Kimalaistoivetta.
“Tietysti! Mistä haluaisit puhua?” Kimalaistoive kysyi lempeästi ja silitti hännällään Sirupennun selkää. Vilkaisin hopeanharmaa täplikästä pentua lempeästi ja sitten vilkaisin kohti leiriaukiota.
“Keskustelisin mielelläni ihan kahden”, naukaisin viitaten orpopentuun, joka katsoi minuun ja sitten Kimalaistoiveeseen. Ikikuningatar nyökkäsi ja ryhtyi kaitsemaan pentua pois pesästä, jotta jäisimme vain kahden.
“Mikäs mieltäsi painaa? Et kai odota taas pentuja?” hän kysyi ja vilkaisi kohti vatsaani. Pudistelin päätäni. Ajatus siitä, että saisin uuden pentueen, josta voisin menettää lisää pentuja niin pian ensimmäisen jälkeen puistatti minua hieman.
“En minä vielä uskalla hankkia uutta pentuetta. Ainoa asia, joka pullistaa vatsaani nyt on tuoresaalis”, naukaisin keveästi. “Halusin kysyä sinulta neuvoa perhe-elämään. Minulla on hieman… en tiedä sanoisinko niitä ongelmiksi, mutta erimielisyyksiä ja etäisyyttä perheeni kanssa. Emme ole enää yhdessä samalla tavoin kuin ennen Sädesäihkeen kanssa ja Kärpässointu tuntuu etääntyvän minusta jatkuvasti. En tiedä mitä teen, jotta perheeni pysyisi kasassa.”
Katsoin ikikuningatarta ja niin hartaasti toivoin, että hän osaisi auttaa minua edes jollain tavoin. Ja vaikka hän ei osaisi, olisin silti kiitollinen. Sentään sain puhua huolistani jollekulle.
//Kimmo?
