Käärmekulta
Nopsaliekin ihastelu lehtisateen kauneudesta sai minut alitajuntaisesti pörhistämään turkkiani. Silkka maininta lehtisateesta sai minut jo tuntemaan kylmän aamuyön purevan lihaksiani ja hankalan saaliiden etsinnän. Kuitenkin kollin kommentti siitä, että onneksemme klaanissa oli hyviä saalistajia palautti minulle taas osittain rauhan. Hän oli oikeassa. Klaanista löytyi taidokkaita saalistajia, jotka pitäisivät kyllä huolta siitä, että kaikki saisivat tarvittavan ruokansa. Minä olisin niistä yksi, vaikka en mestarillisin saalistaja ollutkaan.
“Lehtisade on kyllä kaunista aikaa. On niin värikästä ja tunnelmallista. Valitettavasti en vain arvosta kylmää”, vastasin kollille ja kuvittelin punertavat lehdet, jotka koristelisivat metsän pintaa. Näin sieluni silmin itseni kävelevän hämärtyvässä illassa ruskan maalaamassa metsässä yhdessä Sädesäihkeen kanssa. Tuo minun täytyisi laittaa muistiin!
“Saanko kysyä millainen sinun perheesi dynamiikka on ollut?” kysyin epävarmana ja hieman tökerösti seuralaiseltani. “Sinun ei tietenkään ole pakko vastata, mutta mietin vain kuinka perheet yleensä rakentuvat ajatellen, että minun perheeni ei ole koskaan ollut erityisen… yhtenäinen, jos niin voisi sanoa.”
Muistelin taas emoani. Lottaa. Kaarnajalkaa. Sellainen emo ei ainakaan ollut normin mukainen.
//Nopsa?
