Kahumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Katsahdin Pimentovarjoon hitusen yllättyneenä, mutta musta naaras piti harmaansinisen katseensa menosuunnassa. Käänsin itsekin katseeni eteenpäin ja mietin, mitä vastaisin.
”En ole tullut ajatelleeksi moista aiemmin”, myönsin, ”mutta kaiketi hyvä kumppani ja mahdolliset pennut nostavat soturin asemaa muiden silmissä.” Puhuessani ajatukseni harhailivat koko ajan Villitassuun. En saanut oppilastani pois mielestäni edes vapaa-ajalla, mikä oli sietämätöntä.
”En kuitenkaan sanoisi, että kumppani on mikään välttämättömyys soturiuden ohella. Toki se saa näyttämään paremmalta ja herättää kissoissa aivan erilaista arvostusta, mutta mikäli ei koe sellaista suhdetta itselleen tarpeelliseksi, kannattaako siihen edes ryhtyä”, totesin hiljaa. Pimentovarjo vilkaisi minua, muttei sanonut mitään, mikä oli minusta ihan hyvä vain.
Kuljimme loppumatkan leiriin rupatellen kaikenlaisista epäkohdista soturikoulutuksessa ja muusta sellaisesta täysin turhanpäiväisestä, kun emme muutakaan keksineet. Veimme vielä jänikset yhdessä tuoresaaliskasalle, mutta sen jälkeen tiemme erkanivat, sillä minun täytyi käydä katsomassa Villitassua oppilaiden pesällä, varmistaakseni vain, että naaras oli täyttänyt vaatimukseni ja mennyt nukkumaaan. Hän olisi nimittäin pahassa pulassa, jos löytäisin hänet yhä hereillä.
Onnekseen oppilas oli käpertynyt sievästi vuoteeseensa, kun työnsin pääni sisään pesän suuaukosta. Hän oli niin herttainen näky, että olisin voinut jäädä seuraamaan sitä pidemmäksikin aikaa, mutta velvollisuudet kutsuivat. Minun pitäisi herätä aikaisin aamusta ja viedä oppilaani harjoituksiin. Mikäli kaikki sujuisi aikataulutusten mukaan, naaraasta tulisi soturi jo muutaman kuun päästä. Tavallaan ajatus siitä, että en saisi enää nähdä oppilaan iloisia kasvoja joka aamu, teki minut surulliseksi.
Mutta kaikki aikanaan, en saisi jäädä murehtimaan sitä, mitä ei ollut vielä tapahtunut. Vedin pääni pois pesästä ja siistin vähän turkkiani, ennen kuin astelin kaatuneen puun toisessa päässä sijaitsevalle soturien pesälle.
Kului kuu jos toinenkin. Villitassu kehittyi tasaista vauhtia, eikä ollut epäilystäkään, etteikö hän saisi ennen seuraavan kuun loppua soturinimeään. Mutta meillä oli vielä paljon tehtävää ennen sitä.
Olin matkalla oppilaiden pesälle herättämään oppilastani. Oli tosi varhainen aamu, eikä edes Villitassu ollut vielä hereillä, kun hiivin peremmälle naaraan vuoteen viereen. Pukkasin tätä kevyesti kuonollani. Oppilas säpsähti saman tien hereille.
”Karhumyrsky?” hän haukotteli ja katsoi minua yllättyneenä.
”Huomenta. Lähdemme harjoituksiin”, supatin ja viitoin tätä tassullani seuraamaan. Valkea naaras oli silmänräpäyksessä jalkeilla.
Hiivin oppilaan edellä aukiolle. Johdatin hänet piikkihernetunnelin läpi aina leirin ulkopuolelle saakka. Jatkoimme siitä Hehkulammelle, jonka yläpuolella leijaili ohut sumuverho.
”Annan sinulle tänään hyvin erityisen tehtävän. Odota tässä ja laske kolmeenkymmeneen, kuten ensimmäisellä jäljityskerralla. Sitten lähdet etsimään minua, mutta yrität löytää matkan varrella jotain saalista. Kun olet saanut jotain kiinni – tai et -, etsit minut, ja minä kerron paikan päällä loput ohjeet. Tajusitko?” Katsoin Villitassua pitkään. Halusin varmistaa, että hän oli ymmärtänyt tehtävänannon.
//Villi?
//402 sanaa
