Kallahämy
Navakka tuuli ravisteli Kallahämyn paksua turkkia, kun tämä asteli metsästyspartion mukana joen viertä. Sen pinta oli rannasta jo hieman jäätynyt, mutta ei tarpeeksi, jotta veden yli olisi uskaltanut kävellä: kalojen selät erottuivat tummasta joesta ohuen kerroksen läpi. Jotkut eloklaanilaiset taitoivat kalastamisen, Kallahämy ei. Hän piti kyllä kalasta, joten oli onni, että tuo taito oli joillekin suotu.
”Jää on tässä ohutta. Voimme rikkoa pinnan ja kalastaa”, partiota johtava Nokkospilvi virkkoi, ja Hellehehku ja Laventelitaivas tekivät työtä käskettyä. Kallahämy tunsi olonsa hieman tassuttomaksi, kun ei kalastamaan kyennyt.
”Minä en osaa kalastaa. Mutta metsästäisin mieluusti lähistöllä sen aikaa”, naaras sanoi partionjohtajalle, joka nyökkäsi. Kolmikko istuutui joen varrelle muutaman ketunmitan välimatkoin. He tökkivät tassuillaan jäätä auki, ja tuohen ohut kerros antoi periksi helposti. Sitten he suuntasivat keskittyneet katseensa veden pintaan ja odottivat, että virta kuljettaisi heidän eteensä saaliin.
Ei kalastaminen niin kovin vaikealta näyttänyt, Kallahämy tuumi. Hieman häntä harmitti, että oli jotain, mihin hän ei pystynyt. Tekikö se Kallahämystä heikomman klaanin jäsenen? Kenties. Jos mahdollista, hänen olisi löydettävä opettaja. Naaras ei kuitenkaan ollut kovinkaan läheinen kenenkään kanssa, vaikka kohtelias käytös oli ansainnut hänelle paljon hyvänpäiväntuttuja. Sosiaaliset rakenteet olivat Kallahämylle uusi asia, olihan hän erakkona tuntenut vain yhden. Hänen olisi oltava eloklaanilaisten suhteen aggressiivisempi ja keskittyneempi: jos hän kohdistaisi kaiken vaivan yhteen kissaan kerrallaan, voisi hän saada joukon liittolaisia helposti. Loppujen lopuksi ystävystyminen ei ollut kovin vaikeaa – ainakin Kallahämy näin oletti. Etenkään eloklaanilaisten keskellä, he olivat tarpeeksi hyväuskoisia ja toverillisia. Kaksijalkalassa kissat olivat olleet epäluuloisia ja vihamielisiä, eikä Kallahämy ollut harkinnutkaan heidän lähestymistään. Nyt hän tiiraili hetken kolmea joen varrella istuvaa soturia ja valitsi sitten kohteensa.
”Anteeksi, Hellehehku”, Kallahämy sanoi hennosti ja astahti suurikokoisen kollin viereen. ”En halua häiritä sinua, mutta voisinko katsoa, kun kalastat? Minua harmittaa, etten osaa…”
//Helle?
