Kamomillapentu
Kirjoittaja: Ampiainen
Jäin hetkeksi tuijotaman tyrmistyneenä sisareni perään ja miltein purskahdin itkuun mutta koska isä oli lähellä niin pidätellin itkua ja käänähdin nopeasti taas isään päin mutta en nähnyt häntä missään kunnes yhtäkkiä huomasin kollin hännän pään katoavan leiriin sisäänkäynnistä ulos… Silloin purskahdin hillittömään itkuun ja ajattelin että isä ei välittänyt minusta ja sisarestani yhtään hän välitti vain emosta ei meistä… Yhtäkkiä tunsin hännän selkääni päällä ja käänsin pääni kohti valkoista kollia ruskeilla raidoilla…
”Älä itke Kamomillapentu… Se mitä sitten emosi tekikään ei ole sinun vikasi eikä sisaresi suutumus ja isäsi poissaolo”, Syöksytassu rauhoiteli. ”Haluaisitko kuulla mitä sain juuri saalistuspartiossa?” Syöksytassu lisäsi hymyillen. Nyökkäsin jo hiukan hymyillen…
Pari päivää myöhemmin siitä kun Syöksytassu oli lohdotutanut minua. Olin taas syöksytassun kanssa täysin samassa paikkasaa kuin silloin aiemmin. hän kertoi minulle tällä kertaa taisteluharjoituksesista joissa hän oli oppinut uuden liikkeen: takapotkun liikeen jossa voi yllättää vastustajan, joka on takana. Otaen vastustajan etäisyys tarkasti huomioon ja potkaisemalla vastustajaa takajaloilla siirtämällä painopisteen etutassuille. Silmäni laajenivat innosta kuunelessani kollin selitystä ja samalla ihailin kuinka Syöksytassu selittämisen ohessa näytti liikeen. Hetkisen kuluttua Syöksytassu kysyi olinko iloisempi kuin silloin aikaisemmin emosta ja isästä sekä sisarestani. Silmäni laajenivat tyrmistyksestä ja silmiini alkoi tulla kyyneleittä ja sitten purskahdin hiljaiseen itkuun. Syöksytassu näytti tyrmistyneeltää ja yritti saada minut rauhoittumaan mutta minä en voinut… minä nopeasti hillitsin itkuni ja lähdin juoksemaan itkukurkkussa pois Syöksytassun luota ja kun huomasin Syöksytassun juoseen perääni mutta minä pysähdyin ja sihahdin hänelle että turha yrittää lohduttaa… kun syöksytassu tuntui luovutaan lähdin etsimään hiljaisuuspentua etsimään toivoen että hän saisi ajatukseni muualle kuin perheeni ongelmiin… Tassutelin aukiolla itkukurkkussa Kunnes lopulta huomasin kollin ja tassutin lähemmäs häntä ja vinkaisin vaivalloisesti rauhallisella äänellä:
”Hei hiljaisuuspentu!” Vinkaisin vaivalloisesti rauhallisella äänellä. Kolli nousi salamana seisomaan ja kiepsahti ympäri ja katseemme kohtasivat. punastuin hetkeksi mutta sain kaikki ajatuksen taka-alalle sillä hiljaisuupentu oli, kellahtanut uudestaan istuma-asentoon. Minä purskahdin hillittömään nauruun.
“Tervehdys Kamomillapentu. Näytät erittäin kauniilta tänään. Kuinka olet voinut?” hiljaisuuspentu sanoi hymyillen leveästi silmänsä kiinni puristaen. Minä yritin hillitä hetkisen naurua kunnes lopulta onnistuin.
”k-kiitos. ja… No ihan hyvin… Tai ehkä vähän huonosti… Tai… Kyllä hyvin tai ei… Kovinkaan hyvin…”, takelsin etsiskelen sanoja sekavin ajatuksin kunnes miltei purskahdin hiljaiseen itkuun. ajatukseni olivat aivan kamalan sekavia ja niissä poukoili ajatukset katseideme kohtamisesta ja emon kuolema ja isän… En kyennyt enään edes ajattelemaan kunnolla asioita sillä minun itkuni yltyi yhä vain kovemmaksi…
”Turhaan sinä edelleen murehdit. Minä olen täällä, joten heitä huolesi syrjään”, hiljaisuuspentu naukaisi hymyillen. Jäin siihen tuijotamaan kollia tyrmstyneenää ja ikävää oloni oli tiesään mutta sen tilalle hiipi suutumus.
”Ai että heitä huolesi syrjään?! No sitähän minä yritän! Ja tottakai minä murehdin minun emonihan kuoli!!” Sähähdin suutuneenaa.
”Yritän vain lohduttaa. En tarkoita mitään pahaa”,
Hiljaisuuspentu sanoi pettyneenä. ”Haluaisin vain viettää aikaa kanssasi normaalisti, mutta jos seurani ei kelpaa voin aina lähteäkin.” Hiljaisuuspentu lisäsi. Silmäni laajenivat kauhusta ja silmiini miltei tuli kyyneleet mutta sain ne tukahdutettua.
”Ei… Ei… En halua että lähdet… Voitaisiinko vain olla puhumatta ikävistä asioita ja leikkiä vaikka sammalpalloa?” Kysyin hymyillen mutta pelkäsin että kolli ei suostuisi ja vihaisi minua nyt tämän tähden…
”Tietysti. Leikkiminen kelpaa aina”, hiljaisuuspentu hihkaisi innoissaan. Katselin kolli iloisena ja etsiskelin hetkisen katsellaani sammalpalloa kunnes huomasin yhden napasin sen hampaisiini ja viskasin sen nopeasti eteenpäin ja lähdin juoksemaan sitä päin liukastelen ja lopulta kaduin maahan. Pääni oli aivan pyörällä kaatumisen myötä mutta kun huomasin hiljaisuuspenun saaneen sammalpallon niin nousin nopeasti pystyyn ja lähdin juoksemaan kolli kohti ja loikkasin hänen päälleen. Kun olin saanut kaadettua kollin niin naurahdin ja napasin hiljaisuuspenulta pudonneen sammalpallon maasta ja lähdin nopeasti juoksemaan toiselle puolelle leiriä naurahtaen huvitunenaa mutta yhtäkkiä tunsin jotain selässäni ja kaaduin maahan ähkäisten hiljaisesti ja yritin päästä irti hänestä mutta en päässyt irti. Katselin vain avuttomana nuorta kollia kun hän nappasi sammalpallon.
”Leikkitäisinkö ennemmin vaikka hiirtä ja soturia? En nimittäin haluaisi että kumpakaan meistä sattuisi… tietenkin sillä ehdolla että sinä voit olla ensin soturi!” Hihkaisin ja lähdin nopeasti juoksemaan pois päin ja tunsin vapauden kaikista murheistani. Huomasin että hiljaisuuspentu oli vain parin hännän mittan päässä minusta joten juoksin yhä vain nopeammin kunnes liuskastuin ja pylähdin istualleni. Hiljaisuuspentu jarrutti ja napasi minut nopeasti. Minua ei oikeastaan harmittanut minua vain nauratti ja purskahdin hillittömään nauruun.
”Tuo oli hauskaa! Oliko sinustakin?”, kysyin innoissani. Hiljaisuuspentu ei kuitenkaan ollut kuullut joten loikkasin hänen päälleen, toistin saman kysymyksen.
//Hiljukka
