Kamomillapentu
Kirjoittaja: Ampiainen
“Auh!” hiljaisuuspentu kiljahti ja muksahti maahan etutassuillaan kuonoaan pidelleen. Juoksin nopeasti kollin luo huolestuneena ja kumaruin kollin vierelle. Olimme leikkineet hippaa mutta nähtävästi se oli ollut huono ajatus… Hiljaisuuspentu oli nimittäin kaatunut ja ilmeisesti satuttanut kuononsa…
”Oletko kunnossa hiljaisuuspentu? Näyttät melko järkytyneeltä… Minä osaan vähän yrttejä ja parannusta joten voin varmasti auttaa jos tarvitsee…” Kysyin huolestuneena.
”E- ei tarvitse. Olen ihan kunnossa”, hiljaisuuspentu vaakuuti.
”Oletko varma? Tuo näyttää aika ikävältä…” Kysyin osoittaen kollin kuonoa.
”Joo. Älä sinä minusta turhaan huolehdi”, hiljaisuuspentu vaakuuti että oli kunnossa.
”O-okei… Leikkitäisiinköö sitten piilosta? Siinä ei voi sattua…” Kysyin hymyillen vieläkin vähän huolestuneena kollista.
”Joo, todellakin!” Hiljaisuuspentu vinkaisi.
”Minä lasken ensin!” Vinkaisin innoissani. Hiljaisuuspentu alkoi hölköttä pois päin ja minä käännyin kiviseinät päin ja aloin laskemaan. Kun viimein olin saanut laskettua niin hihkaisin ja lähdin innoissani etsiskelemään hiljaisuuspentua. Vilkuilin ympärilleni ja tassutin lopulta pentutarhan taakse kurkistamaan mutta kolli ei ollut siellä… Katselin hetkisen ympärilleni kunnes katseeni pysähtyi kaatuneeseen kuusipuuhun jonka lehdet Havisivat ja lopulta huomasin vilaukselta kollin hännän heilahtavan lehtien seassa. Lähdin oitis kipitämään kuusipuuta päin ja aloin rämpimään ylös. Lopulta kun olin päässyt ylös niin läimäytin leikkilisesti hiljaisuuspenun häntää ja vinkaisin.
”Kiinni jäit!” Vinkaisin leikkilisesti. Kolli nosti päänsä ylös ja katsahti minua hetkisen pölämystyynenää ja tyrkkäsi minua leikkilisesti tassullaan, minä liukastuin ja horjahdin tyrmistyneenä.
”iiiiiiiiiiiiiiiiiik!!!!!” Räkääisin kauhuissani ja tömähdin maahan. Hiljaisuuspentu kurkisteli kuusipuun päällä, loikkasi alas pyöri kauhistunut ilme kasvoillaan ympärillään kunnes lopulta pysähtyi ja kumartui viiereeni vinkaisten kauhistuneena
”Kamomillapentu! Kamomillapentu, oletko sinä kunnossa! Tuo oli ihan kamala pudotus!” Hiljaisuuspentu vinkui kauhistuneena ja jatkoi sitten tramaatista pyörimistään. Pääni oli pyörällä ja silmäni olivat aivan sumeat…
”T-tuota… O-olen Ihan kunnossa…”, vinkaisin tukahtuneesti. Yritin nousta pystyyn mutta lysähdin taas maahan ja tunsin kipua koko kehossani…
”Äh… Hyvä on… En taida olla ihan kunnossa…” Vinkaisin ja kampesin itseni vaivalloisesti parempaan asentoon ja ähkäisin kivuliaasti.
”Meidän täytyy mennä parantajalle! Heti!” Hiljaisuuspentu panikoi.
”Älä nyt viitsi… Tarvitsen vain lepoa…” Vinkaisin närkästynyt ilme kasvoillaani.
”Ei ei. Tarvitset kunnon tarkastuksen ja hoidon!” Hiljaisuuspentu väitti vastaan. Pyörittelin silmiäni ja lopulta nyökkäsin pienesti ja sitten kolli alkoi tuupimaan minua parantajan pesään… Lopulta kun olimme perillä niin hehkuaskel tutki minut.
”Sinussa ei ole mitään haava tai mitään muutakaan jonka voisi hoitaa, tarvitset oikeastaan vain leppoa mutta voin antaa sinulle unikkonsiemeniä jos tarvitset.
”Ei kiitos tulen myöhemmin takaisin jos tarvitsen”, vinkaisin. Nousin vaivalloisesti seisaaleni ja lähdin hoiperellen ulos pesästä mutta lyyhistyin pian kivusta takaisin maahan. Hiljaisuuspentu tuli viereeni ja katseli minua huolestuneena. Nostin päätäni huomatesani sisareni joka tuli luokseni nyrpeän näköisenä.
”Hei sisko….”, vinkaisin ja sitten ähkäisin kivuliaasti ja yritin nousta istumaan mutta lysähdin uudelleen maahan ja yritin muistaa että minun piti levätä.
”Mitä sinä olet mennyt tekemään?” Rosmariinipentu kysyi.
”Tuota… minä olin leikkimässä hiljaisuuspenun kanssa… Ja sitten putosin… Kaatuneesta Kuusipuusta mutta siitä ei tullut mitään vakavaa vamaa mutta minä en edes pysty kunnolla seisomaan… Ehkä olisi pitänyt ottaa ne unikkonsiemenet…. No ehkä sitten kohta…”, vastasin vähän vastahakoisesti. Rosmariinipentu katseli minua järkyttyneenä.
Oletko varma, että olet kunnossa? Ei vaikuta kauhean hyvältä, jos et pysty seisomaankaan.” Rosmariinipentu vastasi huolestuneena ja järkyttyneenä.
”Tuota noin…. Hehkuaskel sanoi niin ja uskon että en kykene nousemaan koska minua saatuu niin paljon… Olen varma että se typerä unikkonsiemen olisi auttanut mutta en sitten tajunnut ottaa sitä!” Vastasin ja lopun sihahdin vihaisesti.
”Pyydänkö sinulle sellaisen?” Rosmariinipentu kysyi huomestuneesti.
”Kyllä kiitos sisko!” vinkaisin hyvilläni. Vilkaisin hiljaisuuspentuun joka oli ilmiselvästi Huolissaan minusta.
”Hiljaisuuspentu… Tuota… Voisitko mennä pois… Haluan olla rauhassa sitten kun saan ne unikkonsiemenet… Joten voisitko ehkä mennä…? Toivottavasti en pahoitanut sinun mieltäsi…” Naukaisin takellelen epävarmasti. Hiljaisuuspentu nyökkäsi ja kipiti pois luotani vieläkin huolestuneena ja Ilmiselvästi vastahakoisesti. Lopulta kun Rosmariinipentu toi unikkonsiemenet minulle.
”Kiitos Rosmariinipentu!” Vinkaisin ja popsin siemenet. ”Voisitko muuten lähteä…? Haluan olla Rauhassa nyt…” Kysyin jo vähän unenpöperöisenä. Rosmariinipentu nyökkäsi ja tassuti pois. Nukahdin unikkonsiementen voimasta.
Puoli kuuta myöhemmin… Tänään minusta ja minun siskoni Rosmariinipentu nimitettäisiin. Katsahdin sisareeni, joka istui vierelläni, kun kissat kokoontuivat aukiolle Henkäystähden kutsun jälkeen.
*Kunpa emo olisi tullut katsomaan kun meidät nimitetään… toivotavasti hän vaivautui tulemaan pimeyden metsäsästä tai Edes katselisi meitä sieltä…* Huokaisin toiveikaasti unelmiassani. olin kyllä hiljattain tippunut puusta ja olin alkanut epäilemään että pimeyden metsän kissat eivät varjelisi meitä mutta olihan emon pakko? Kyllähän hän rakasti meitä!
“Rosmariinipentu tule eteen”, Henkäystähti maukui malttamattomasti. Vilkaisin ylpeänä sisareeni ja kuiskasin vielä hänelle kun hän vilkaisi vielä minuun.
“Onnea Rosmariinipentu”, Kuiskasin sisareni pentunimen viimeistä kertaa iloisena ja ylpeänä . Henkäystähden katse kulki yleisössä ja värähdi. Kun kollin katse kävi minussa ennen kuin se siirtyi siskonii.
*En ikinä tule luottamaan sinuun tai pitämään sinusta pätkänkään vertaa! Sinähän tapoit emoni! Ilman sinua emo saataisi vielä olla täällä…”, ajattelin henkäystähden katseen sokaisemana. Kuitenkin lopulta sain synkkät ajatukset juuri ennen kuin sisareni olisi nimetty.
“Tästä hetkestä lähtien sinua kutsutaan Rosmariinitassuksi ja mestarinasi toimii Sulkavirta”, kolli naukui koruttomasti. Silmiini tuli hämmentynyt katse
*Henkäystähden tytärestä tulee minun sisareni mestari!?* Ajattelin tyrmistyneenä.
“Kamomillapentu sinun vuorosi”, päällikkö naukui ja sai minut säpsähtämään säikähdyksestä.
“Onnea sinullekkin Kamomillapentu”, sisareni lausui pentunimeni vielä kerran ennen kuin minä saisin oppilasnimeni.
”Tästä hetkestä lähtien sinua kutsutaan Kamomillaitassuksi ja mestarinasi toimii kylmäliekki”, henkäystähti sihahti yhtä korutomasti kuin äskenkin…
*Näinkö me saamme muka oppilas ja soturinimemme…* Ajattelin tyrmistyneenä. Lyhyen seremonian jälkeen klaani hurrasi meille.
“Rosmariinitassu! Rosmariinitassu! Rosmariinitassu! Kamomillatassu! Kamomillatassu! Kamomillatassu!” he huusivat uusia nimiämme.
Huutamisen jälkeen saimme tilaisuuden onnitella toisen kerran.
“Onnea”, sisareni sanoi hymyillen.
“Olen pahoillani, jos olen kohdellut sinua huonosti. Ei ole ollut tarkoitus”, nau’kui hieman apeana.
”Ei se mitään… Ymmärrän miksi teit niin… Mutta ei se silti tuntunut hyvältä… Ja onnea Rosmariinitassu!” Vinkaisin alun mutta loppun sain ulos urheana huudahkusena. ”Mutta sinä olet todellakin onnekas sinähän sait itse päällikkön tytären!” Lisäsin hihkaisten.
//Rosmy?
