Kamomillapyörre

Kirjoittaja: Ampiainen

Kavahdin kauemmas. Hiljaisuusvarjo ei ollut oikeassa.. Sen tiesin. Minä rakastin tätä. Rosmariinikynnestä ei ole apua! Ja syöksyaskel on täysi hiirenaivo.. Ja sitä paitsi.. Minä en halunnut mennä heidän luokseen. Halusin olla hiljaisuusvarjon luona.. Ja olla siinä aina. Luimistin korviani ja siirsin katseeni käpäliini.
”Anteeksi.. Olen pahoillani.. Siitä että rakastan sinua mutta en voi olla kumppanisi.. Enkä ilmeisesti ystäväsikään.. Olen pahoillani kaikesta.. Siitä kun olin täysi typerys.. Siitä kun tulin luoksesi.. Siitä kun olen ollut luonasi vaikka en ansaitse sitä.. Anna anteeksi.. Tai ei älä minä en ansaitse sitä.. Mutta minä silti rakastan sinua.. Mutta.. Syöksyaskel estää meitä.. En halua että hän tappaa sinua..” kuiskaan ja nousen seisomaan.
”Anteeksi hiljaisuusvarjo.. Minä todella rakastan sinua.. Mutta sinä et ilmeisesti voi.. Sen jälkeen kun olin sellainen typerys”, mauun.
”Ja sen takia että syöksyaskel varmaan murhaa sinut jos olemme kumppanukset.. Ja varmaan minutkin mutta väliäkö sillä..” kuiskaan miltei kuulumattomalla äänellä itkurkussa. Sydämeni tuntui olevan aivan riekaleina. Minä todella todella rakastin hiljaisuusvarjoa.. Mutta vaikka kolli olisi minua joskus rakastanut.. Miten hän muka voisi rakastaa minun laistani kissaa sen jälkeen mitä kaikea tyhmää olen tehnyt? Työnnän kynteni syvälle lumeen ja alan itkemään. Minulla ei ollut ketään.. Ei ketään.. Ei.. Ei vain ketään.. Suljen silmäni itkuisena ja käännyn ympäri. En ansainnut hiljaisuusvarjoa.
”Minä lähden nyt.. Ja jätän sinut rauhaan..” ääneni värisi ja katkesi sitten kokonaan. En.. En kestänyt menettää hiljaisuusvarjoa.. Niin pian leppävarjon menetyksen jälkeen…
*nyt.. Olen aivan yksin.. Ensin menetin emon.. Sitten tulisielun.. Ja.. Sitten menetin niin rosmariinikynnen kuin hiljaisuusvarjon silloin kun tein sen virheen.. Se virheen jota en voi korjata.. Ei.. Eivät he antaisi anteeksi.. Eivät koskaan.. Ja.. Sitten menetin leppävarjon.. Ja ilmeisesti menetin syöksyaskeleenkin.. Tai.. No en.. Sillä tavalla kuin muut.. Syöksyaskel on ja pysyy kumppaninani.. Niin kauan kuin ikinä tulisi elämään.. Ja.. Muuten hänet olenkin menettänyt.. Syöskyaskel.. Ei.. En luota häneen.. En enään.. Enkä tule koskaan enään luottamaan.. Siitä olen varma.. Ei en edes rakasta häntä enään.. Hiljaisuusvarjoa minä rakastan… Ja tulen.. Aina rakastamaan..* ajattelin sydän syrjällään. Suljin silmäni hetkeksi mutta räpäytin ne nopeasti auki. Käännyin sitten ympäri ja aloin laahuusta kohti soturien pesää, minua oli itketännyt mutta en ollut itkenyt; olin kyennyt pitämään itkun sisälläni.. Nyt se alkoi, purskahdin hiljaiseen itkuun mutta tassutin silti kohti soturien pesää.
*hänellä on mielipide ja niin hänellä saakin olla, hän saa satuttaa minua mielensä mukaan.. En lopeta hänen rakastamistaan mistään hinnasta* ajattelee itkuisena.
”Kamomillapyörre hei!” kuulin yllättäen äänen joka säikäyti minut miltei ulos turkistani. Ei nyt ollut hyvä hetki syöksyaskeleen tulla kuvioihin! Halusin olla yksin.. Ja sulattaa hiljaisuusvarjon mielipidetä minusta. Käännyin siis kollia päin silmät edelleen itkuisina, olin kuitenkin saanut tukahdettua itkun enkä siis enää itkenyt; näytin kyllä aivan siltä kuin olisin juuri itkenyt ja niinhän minä itseasia olin.
”Kamomillapyörre, näin kun olit äsken hiljaisuusvarjon kanssa. Tiedäthän että hän ei ole sinun arvoisesi? Siis ei ystävänä tai minään muunakaan, Ole onnellinen siitä että minä olen kumppanisi eikä hän”, kolli maukuu, kuitenkin sen sanotuaan kollin silmät laajenivat tyrmistyksestä.
”Saiko hiljaisuusvarjo sinut itkemään?” syöksyaskel ärähti ja oli jo lähteä tekemään jotain pahaa hiljaisuusvarjolle.
”Ei.. Ei saanut” valehtelen sillä en halua että syöksyaskel lähtee nylkemään hiljaisuusvarjoa.
”Puhuimme vain leppävarjosta; en löytänyt sinua tai rosmariinikynttä joten ajattelin että hän voisi ihan hyvin auttaa minua isäni kuoleman ylipääsemisessä. Se ei kuitenkaan auttanut joten lähdin pois hänen luotaan; itkin juuri isäni perään.” mauun ääni vapisten. Syöksyaskel katsoi minua hämillään kunnes hänen silmissään välähti ymmärys.
”Ihan unohdin leppävarjon kuolleen! Miksi edes välität hänestä yhä? Hänhän oli petturi”, syöksyaskel kysyy. Tuijotan syöksyaskelta hetken ennenkuin purskahdin itkuun.
”Koska hän oli isäni!” sähisen päin syöksyaskeleen naamaa itkien silmät viirussa.
”Jos et välitä siitä niin et ole enää se kissa jota rakastin!” sähähdän ja käännyn pois päin syöksyaskeeleesta ja loikin soturien pesään. En muutakaan paikkaa keksinyt.
”Odota! Kyllä minä välitän siitä!” syöksyaskel huusi perääni mutta Miksi? Hänhän olisi voinut vain tulla perääni soturien pesään.. Hän olisi tullut perään jos oikeasti väliti minusta eikä vain minun omistamisestani! Etsin hetken omia maakualusiani ennenkuin löydän ne ja käperyn niihin murehtimaan kaikea mitä minulla oli murehditavana. Kunnes lopulta nukahdin.

Jonkin ajan kuluttua hiivin metsässä silmät viirussa katse kiinnityneenä saaliiseeni, kunnes lopulta yhtäkkiä hyppään otuksen päälle ja puren siltä niskat nurin. Nousin sitten seisomaan ja tarkastelin hetken otusta.
*melko pulska päästäinen* ajattelee ja nostaa otuksen suuhunsa. Käännyn nopeasti ympäri ja sipsutan erään läheisen puun juurelle ja hautaan päästäisen jotta voin myöhemmin hakea sen. Käännyn sitten ympäri ja tassutan etsimään lisää saalista. Kuitenkin saalin sijasta päädyin aukiolle jossa näin hiljaisuusvarjon nilkuttamassa eteenpäin.
”Hiljaisuusvarjo? Oletko kunnossa?” kysyin huolestuneena vaikka pääsäni pyöri yksi ja ainut ajatus joka ilmeisesti olisi halunnut minun jätävän hiljaisuusvarjon yksin; ajatus siitä että en ansainnut olla hänen lähellään. Yhtäkkiä tajusin että hiljaisuusvarjo katsoi minua ja punastuin hitusen.
“Taitoin etutassuni”, Hiljaisuusvarjo mumisi nolona. seisoin hetken kykenemättä liikumaan paikkallani , kunnes ryntäsin kollin vierelle.
”Voi ei onpa kamalaa! Saanko autaa sinut leiriin hiljaisuusvarjo?”, hösötän ensin mutta esitän sitten tarjouksen huolestunut pilke silmissäni.
*miksi minä en ollut täällä! Miksi hänen piti taittaa se tassu! Miksi se ei olisi voinut olla vaikka minun tassuni? Voih tämä on täysin minun syytäni! Ja vähintä mitä voin tehdä on auttaa hiljaisuusvarjo takaisin leiriin* ajattelee. Kun hiljaisuusvarjo alkoi nojata minuun olin pakahtua onnesta mutta tassutin kuitenkin jämäkästi eteen ja leiriin päästyämme en voinut vastustaa hiljaisuusvarjon seuraamista parantajien pesään. Jäin kuitenkin sivummalle tarkkailemaan ja säikähdän lievästi kun hehkuaskel pyyttää minua hakemaan lunta tai jäätä.
”T-tottakai! Haen oitis vähän lunta!” kehrään väkinäisesti ääni vähän vapisten. Käännyn sitten nopeasti ympäri ja alan sitten vasta kun olen jo ulkona miettiä miten saan lumen kuljettetua pesään sisään loppujen lopuksi päädyin tekemään pienikokoisen lumipallon lumesta ja kiikutan sen hiljaisuusvarjolle leveästi hymyilen.
*Nyt hiljaisuusvarjo varmasti antaa anteeksi minulle!* ajattelee. Loikin nopeasti parantajien pesälle mutta liukastun juuri ja juuri ennenkuin ehdin sisään ja liuun loppumatkan hiljaisuusvarjon luo. Kompuroin nopeasti pystyyn pää vähän pyörällä, pudistelin kuitenkin rivakkasti päätäni saadakseni ajatukseni taas raiteilleen ja ojennan lumipallon hiljaisuusvarjolle leveästi hymyilen.
”Olepa hyvä!” Ke hrään. Käännyn sitten nopeasti ympäri ja lähden ulos pesästä aikeissa mennä hakemaan sitä päästäistä jonka olin aiemmin tänään napannut.
”Odota-!” kuulin kuitenkin takaani hiljaisuusvarjon ääneen ja pysähdyn kuin seinään ja käännän päätäni.
”Niin?” kysyn hymyillen väkinäisesti.
”Kiitos” hiljaisuusvarjo kiitti hymyillen ja tuijottaen minua kiinteästi sinisillä silmillään.
”No mitäs siinä kuka tahansa olisi voinut tehdä samoin..” kuiskaan ja luikin ulos. Kuitenkin juuri ulos päästyäni olin törmätä syöksyaskeleesseen.
”Hei mitä nyt kamomillapyörre? Onko jokin hätänä?” syöksyaskel kysyy huolestuneena. Olin juuri avaamassa suutani kunnes syöksyaskel töykeästi keskeyttää.
”Eikun älä.. Taidan tietää! Sinä odotat pentuja eiköniin?” syöksyaskel kysyy ja tuijottaa minua vetoavasti silmiin. Suuni loksahtaa hämmästyksestä auki ja jään siihen hetkeksi tuijottamaan kollia silmiin.
”Hulluko olet? En tietenkään odota! Vein vain hiljaisuusvarjon sinne! Ja nyt menen hakemaan päästäistäni metsästä!” tuijottan tuomitsevasti syöksyaskelta silmiin.
”No minä tulen sitten mukaan!” syöksyaskel tarjouttuu.
”Etkä tule!” sähähtää ja marsii yksin ulos leiristä ja nopeasti löytääkin sen puun jonka juuren oli haudannut sen päästäisen. Kaivan kuopan nopeasti auki ja nostan päästäisen ilmaan. Lähden sitten oitis takaisin leiriin ja heti kun sain saalin pudotettua tuoresaaliskasaan tassutan kohti soturien pesää toivoen että saan vähän omaa aikaa. Mutta ei heti pesään astuttuani näen syöksyaskeleen joka viittoo minua tulemaan vierelleen.
”Mitä sinä luullet tekeväsi! Olen kyllä kumppanisi mutta sinulla ei ole oikeutta päättää minusta! Haluan omaa rauhaa kerrankin olen liian kauan joutunut kestämään sinua melkein joka kääntessä! Jätäisit minut edes hetkeksi rauhaan! Edes hetkeksi!” huudan malttini menetäneenä. Syöksyaskel nousee silmät raivosta loistaen ja tassuti luokseni raapaisten minua kuonoon ja sähisten.
”Onpas! Minulla on oikeus tehdä mitä haluan sinulle! Sinä olet MINUN KUMPPANINI! Ja sinä myös KUUNTELET MINUA JOKA käänteessä!” syöksyaskel sähisee.
”En todellakaan tee niinkuin sinä sanot! Minä saan päättää mitä teen aivan itse!” sähisen välittämätä kirpaisusta joka oli tullut kun syöksyaskel oli raapaisut minua.
Syöksyaskel irvisti ja sähisi karvat pystyssä takaisin.
”Sinä senkin.. Senkin.. HIIRENMIELINEN NAARAS!” syöksyaskel sähisee ja läimäisee minua korville. Luimistan korviani mutta tuijotan yhä vihaisena syöksyakselta.
”Enpäs ole mikään hiirenmieli! Sinä olet! Olet typerin kolli jonka tunnen! Oli virhe rakastaa sinua! Tiedätkö mitä? En minä sinua enää rakasta! Olet niin töykeä ilkimys!” tuhahdan ja käännyn ympäri. Päädyn marsimmaan tuohduksissani ulos leiristä; tarvitsin vähän raitista ilmaa.. Ja varsinkin rauhaa syöksyaskeleelta! Marssin eloklaani rajantuntumaan ja istuudun erään pensaan juuren tarkkailemaan eloklaanin reviiriä.
*onko eloklaanilaisilla näin vaikeaa rakkaussuhteissa?* ajattelee alakuloisena katselen eloklaani reviirille. *en minä siitä tietenkään välitä..! Mutta..* lisää mielessään. Hetken siinä istuskeltuani väsyn ja nousen seisomaan.
*pitäisi palata leiriin.. Ehkä voisin siinä samalla käydä vilkaisemassa hiljaisuusvarjoa?* miettii ja kääntyy ympäri ja lähtee tallustamaan kohti leiriä kunnes yhtäkkiä pysähdyn kuin seinään haistaessani kumppaninni hajun.
*epäreilua Miksi hänen pitää tunkea joka paikkaan missä minä olen! Haluan edes kerran olla täysin rauhassa häneltä!* ajattelee turhautuneena ja vilkuilee ympärilleen.
”Syöksyaskel! Mitä sinä nyt haluat?” sähisee. Syöksyaskel tassuttaa nopeasti esiin.
”Haluan että pyydät anteeksi asiatonta käytöstäsi minua kohtaan! Mutta ei en minä anna sinun ehjänä päästää minnekään vaikka pyytäisitkin anteeksi! Sanojesi jälkeen ansaitset sen!” syöksyaskel sähähti ja työnsi kynttensä esiin. Karvani nousivat pystyyn ja jäin hetkeksi toljottamaan syöksyaskelta pöllämystyneenä.
”Mitä tarkoitat?” sihahdan kun saan ajatukseni taas raiteilleen. ”Sinunhan tässä pitäisi pyytää anteeksi!” sähähtää. Syöksyaskel tuijotti minua hetken kylmästi.
”Miten niin? Sinä aloitit!” huuttaa raivoissaan. Pörhistelen karvojani.
”ENHÄN! SINÄ SEN ALOITIT!” huudan täytä kurkkua. Syöksyaskl murahti ja raapaisi minua kaulan kohdalta kuin haluten hiljentää minut. Hämmästyin aluksi enkä reagoinut mitenkään vaikka minua kirpaisikin ja se olikin virhe; minun olisi näet heti pitänyt hypätä sivuun kumppanini tieltä! Syöksyaskel näet hyppäsi lähemmäs ja veti minulta nopeasti jalat alta kaataen minut kyljlleen.
”sinä olet heikko typerys! Ole onnellinen että olen kumppanisi.. Tosin olen samaa mieltä en minäkään sinua enää rakasta! Mutta en halua antaa sinua sille hiljaisuusvarjollekaan!” syöksyaskel sähähtää. Olin juuri nousemassa jotta voisin paremmin puolustautua mutta syöksyaskel esti minua laskien käpälänsä rinnalleni ja painaen sitten kyntensä turkkini alle kunnes päästin ensimmäisen lievän vinkaisun kivusta.
”Lopeta syöksyaskel! Minä pyydän anteeksi! Anteeksi anna anteeksi! En tarkoittanut! Älä tapa minua!” vikisin peloissani kuin mikäkin pentu. Syöksyaskel katsoi minua tiukasti jäänsinisillä silmillään ja repäisi minulle haavan kylkeen siitä kohdasta jostä hän oli juuri pitänyt tassuansa sitten hän päästi minut nousemaan.
Nousin täristen seisomaan ja tuijotin kauhun valassa kumppaniani. Kuinka hän saatoi? Olimme kumppanukset! Vilkaisin kyljessäni olevaa haavaa ja käänsin sitten kaatseni syöksyaskeleesseen.
”Et sitten lavertele muille jos henkesi on sinulle kallis”, syöksyaskel sihahti. ”Anna minun tukea sinua kamomillapyörre, mutta älä luulekaan että siksi että välitän sinusta yhä; olet vain kissa muiden joukossa, mutta silti kumppanini” kolli lisää murahtaen ja tassuttaa vierelleni jotta voin tukeutua kolliin.
*hän itse teki tämän..* ajattelen sydän syrjällään mutta suostun tukeen sillä jalkani tärisivät eikä varmaankaan kestäisi painoani pitkään. Syöksyaskel tuki minua koko matkan leiriin asti sähähtäen minulle aina turhautuneena kun halusin pysähtyä kunnes lopulta olimme leirin lähellä ja syöksyaskel muuttui täysin. Sisään leiriin tassuteltuamme syöksyaskel vei minut suoraan parantajan pesään ja hösötti hetken samalla kun hehkuaskel hoiti kollin itse tekemiä haavoja. En kuullut muuta kuin veren kohinan ja syöksyaskeleen äänen, mieleni olisi tehnyt mieli hypätä kollin päälle ja nylkeä tältä turkin päältä.
”Noniin, nyt on valmista; mikään ei ole niin paha että sinun tarvitsisi jäädä tänne mutta tullethan tänne jos jokin tulehtuu tänne, ja muutenkin mistä edes sait nämä haavat?”, hehkuaskeleen sanat tunkeutuivat ajatuksiini. Käänsin katseeni hehkuaskeleesseen.
”En minä muista.. Se taisi olla vain jokin piikihernepensas johon minä hölmö sotkeenuin; en kyllä ymmärrä miten se olisi voinut tehdä näin pahat haavat mutta kyllä se taisi piikihernepensas olla..” kuiskaa ja toivoo että valhe riitäisi hehkuaskeleelle. Hehkuaskel sirristeli silmiään ja siirsi katseensa syöksyaskeleesseen.
”Onko se totta? Sotkeutuiko hän vain piikihernepensaasseen?” hehkuaskel uteli.
”Totta se on ne piikit oli todella vaikeita irottaa! Mutta sain ne onneksi irti! Siinä kyllä kesti ikuisuus; ne raapivat hänen turkkiaan tosi pahasti”, syöksyaskel vakuuteli enimmäkseen siksi että totuus olisi haitannut enemmän häntä kuin minua tässä tilanteessa. Hehkuaskel siristeli hetken silmiään mutta nyökkää sitten. Laahustan alakuloisena ulos pesästä. Syöksyaskel tassuti vierelläni.
”Hyvin meni, hän uskoi! Enimmäkseen se on toki sinun eduksesi.. Mutta on siitä hyötyä minullekin!” syöksyaskel kuiskaa. ”Minun pitää mennä nyt rajapartioon latvaruusun, pikkukaaoksen ja turhamyrskyn kanssa, älä tee tyhmyyksiä minun olessani poissa! Ethän?” syöksyaskel lisää nopeasti viitaten hännällään kohti kolmea soturia sisäänkäynti tunnelilla. Nyökkään nopeasti ja tassutan korvat luimussa kauemmas etsien katseellani rosmaarinikynttä; hän oli nyt ainut joka voisi auttaa minua tässä; hiljaisuusvarjolle en uskaltanut mennä purkamaan tunteitani.. entä jos hän olisi yhtä synkkä kuin viime kerralla kun tein niin? Lopulta löydän sisaren tuoresaaliskasan luota ja tassutan tämän luokse ja istuudun tämän viereen.
”Hei haitaako jos istun tähän siskorakas?” kehrään. Rosmariinikynsi vaikutti hämmästyvän.
”Tottakai!” rosmariinikynsi kehrää mutta hän keskeyttää kuin seinään.
”Mitä sinulle on tapahtunut? Taisit juuri tulla parantajien pesästä ja näyttää siltä että sinulla on haavoja jotka on kyllä jo hoidettu”, sisko maukuu ja tuijottaa minua vetoavasti. Katson maahan mutta nostan nopeasti katseeni takasin siskoon.
”Ethän kerro kellekään että kerroin tämän sinulle? Ethän?” pyydän sillä jos sisko kertoisi olisin kirjaimellisesti tuhoon tuomittu. Rosmariinikynsi katsoo minua huolestuneen oloisena.
”Tuota.. Lupaan jos sinä niin haluat” rosmariinikynsi vastasi ensin vähän epäröiden. Vilkuilen hetken ympärilleni pelokkaan oloisena ennenkuin siirryn taas sisaren puoleen.
”Syöksyaskel teki nämä”, kuiskaan. Rosmariinikynsi tuijotti minua järkytyneen oloisena.
//rosmynen <3 KP-boosti käytössä

Author: Elandra