Kamomillapyörre
Kirjoittaja: Ampiainen
Loikoilen raukeana soturien pesässä, olin päässyt vähän aikaa sitten parantajien pesältä pois. Minä en ollut vielä pyytänyt hiljaisuusvarjolta anteeksi hiirenaivoisuuttani.. Pyytäisin sitä tänään anteeksi, en voi antaa kollin uskoa että vihaisin häntä. Nousin siis seisomaan valmiina etsimään kollin. Tassutin ulos soturien pesästä mutta ennenkuin ehdin lähteä etsimään hiljaisuusvarjoa syöksyaskel tuki tieni.
”Hei kamomillapyörre! Minulla on tärkeää asiaa johon sinun pitää vastata nyt”, kolli maukuu. Mikä saattoi olla niin tärkeää?
”Hyvä on, mitä asiaa sinulla on?” tuhahdan. Kolli kehräsi ja saatteli minut kauemmas muista sotureista, lopulta päädyimme hiljaiseen paikaan leirin nurkassa, näin sieltä hiljaisuusvarjon aamuraidan Kanssa, hän varmaan juttusteli ystävänsä kanssa. Toivottavasti syöksyaskelleen asialla ei kestäisi kauan.
”Kamomillapyörre, minä kysyn nyt haluatko tulla kumppanikseni? Sinulla on mahdollisuus olla parhaan soturin kumppani tai etsiä jonkun surkimuksen kumppaniksesi kuten vaikka hiljaisuusvarjon” kolli maukuu. Oliko kolli täysi hiirenaivo? Kolli oli pelastanut minut maahan putoamisesta.. Mutta ei se kertonut kannataisiko minun olla hänen kumppaninsa! Työnnän kyntteni lumeen tiesin että typerys ei antaisi minun mennä mihinkään jollen ensin vastaa tämän kysymykseen. Minulla siis ei olisi valinnanvaraa, minun pitäisi kuin vastata.
”Voin kyllä olla kumppanisi, tämä tuli kuitenkin hyvin aikaisin, en olettanut että tekisit sen.. Näin? Mutta todellakin haluan olla kumppanis!” kehrään. Syöksyaskel kehrää iloisena.
”Vihdoinkin sain hänet yksin minulle..” kuulin kollin mutisevan epäselvästi mutta sain kuitenkin selvää tämän sanoista joita kolli ei selvästikkään ollut tarkoitanut minun kuultavakseni.
*mitä hän tuolla tarkoittaa..? Yksin minun.. Miksi hän niin sanoi? En ole kenenkään*, ajattelin.
”Noo.. Saanko mennä nyt?” kysyn.
”Ai mitä sanoit?” kolli kysyi vähän poissaolevan näköisenä. ”Ai joo saat” kolli lisäsi.
”Minun itseni täytyy mennä rajapartioon joten nähdään kamomillapyörre!” kolli maukui vielä ennenkuin lähti matkoihinsa. Aloin heti kollin lähdettyä epäillä että olin tehnyt suuren virheen suostuessani tuon kumppaniksi. Siirsin kuitenkin huolen taka-alalle ja tassutan hiljaisuusvarjoa kohti.
”Hiljaisuusvarjo!” huudahdan tälle saadakseni tämän huomion. Nostin sitten toisen etukäpäläni ilmaan ja heiluttelin sitä hetken ilmassa kuin tervehdykseksi.
“Hei Kamomillapyörre!” Hiljaisuusvarjo vastasi nopeasti. “Näytät hyvältä tänään!” kolli vielä lisäsi. Kollin sanat saivat minut hetksessä hämmenyksiin. Vilkaisin nopeasti turkiani se oli takkussa sillä en ollut ehtinyt sukia sitä. Kolli taisi vain heittää vain jonkun kehun mikä tuli mieleen. Jäin hetkeksi seisomaan paikkalleni jota en keskeyttäisi aamuraidan ja hiljaisuusvarjon juttua.
“Hei! Hänellä on jo Syöksyaskel, ei hän minua tarvitse!” kuulin yllätäen kollin sanat jotka viilsivät sydäntäni. Hän oli osunnut liian lähelle totuutta! En minä häntä ollut valinnut koska en halunnut hiljaisuusvarjoa vaan koska epäilin että hän ei olisi päästänyt minua pois jollen olisi vastannut myöntävästi! Yllätäen kaikki epäilykset syöksyaskeeleesta tulivat sekoittaamaan ajatuksiani. Hiljaisuusvarjo hyvästeli nopeasti aamuraidan ja tämä siirtyi sitten vähän matkan päähän istumaan ja sukimaan turkiaan. Karvani nousivat hitusen pystyyn mutta silotin ne nopeasti. Tassutan lähemmäs kollia.
”Hei, hiljaisuusvarjo anteeksi sanani parantajan pesällä” pahoittelen. ”Saanhan anteeksi typeryyteni?” lisään toiveikkaana. Hiljaisuusvarjo käänsi katseensa minua kohden.
”Saat kyllä anteeksi mutta-” kolli aloitti mutta loput meni minulta täysin ohi. Mutta mitä?
”Anteeksi.. En kuullut voisitko toistaa” pahoittelen. Hiljaisuusvarjo nyökkäsi toisti sanansa.
”Saat kyllä anteeksi mutta teen nyt selväksi että minun ja aamuraidan välillä ei ole mitään muuta kuin ystävyyttä” hiljaisuusvarjo toisti.
”Tiedän, olen pahoillani siitä että väitin teidän välilläne olevan jotain.. Anteeksi” mauun.
”Sanoin jo saat anteeksi” hiljaisuusvarjo moukuu.
”Kiitos..” mauun hymyillen kiitolisena kollille.
”Jätän sinut nyt rauhaan hiljaisuusvarjo”, mauun ja peräänyn kollin luota pois. Käännyn nopeasti ympäri ja loikin nopeasti pois. Tassutan kohti soturien pesää ja työnnyn sisään. Käperyn makuualusilleni ja lasken kuononi etukäpälien päälle ja suljen silmäni ja torkahdan.
Tunsin kuinka joku tökki minua. Tuhahdin ja aukaisin silmäni. Näin edessäni syöksyaskelleen. Miksi kolli oli herättänyt minut?
”Heräsithän viimein” kolli tuhahtaa. ”Sinut ja minut on määrätty saalistuspartioon kärppämyrskyn, tämän oppilaan ja pikkukaaoksen kanssa” kolli kehrää. Miksi minut oli määrätty kollin kanssa samaan partioon? En halunnut olla juuri nyt tekemisissä kollin kanssa. Nousin kuitenkin vastahakoisesti pystyyn ja seurasin kollia ulos pesästä ja mainitujen kissojen luo. Tassutimme ulos leiristä ja syöksyaskel oli Vetänyt minut lähes Kiinni tämän turkiin ja piti minut siinä lähettyvillä aivan koko partion ajan tassutamassa, paitsi silloin kun meidän piti merkitä hajumerkki rajaa. Eloklaanilaisia ei ollut tullut yli, ja heidän hajustaan päätellen rajalla oli juuri äskettäin ollut eloklaanin partio. Mutta ei sen väliä. Miksi olisi? Lähdimme sitten tassutamaan takaisin leiriin ja syöksyaskel veti minut taas kiinni tämän turkiin. Mutta heti leiriin päästyämme sain kollin irottamaan otteensa ja loikin matkoihini. Huomasin yllättäen leppävarjon ja tassutan isäni luo kehräten.
”Hei! Miten menee isä?” kehrään leppävarjolle. Leppävarjo käänsi katseensa minuun.
”Voi kamomillapyörre! Loistavasti!” isä kehräsi. Istuudun maahan ja kietaisin häntäni käpälieni päälle. En ollut hetkeen puhunut isäni kanssa.
”Sepä hyvä”, kehrään. Heti sen sanottuani henkäystähti kutsui klaanin koolle. Käännyn tätä kohti ja lähden tassutaaman isä perässäni lähemmäs päälikköä. Istuuduttuani isän vierelle eturiviin ja rosmariinikynnen tultua leppävarjon toiselle puolelle.
”Tuskin kovinkaan moni teistä on unohtanut sitä, että riveissämme elelee tyytyväisenä petturi, joka tuhosi suunnitelmamme ja vapautti eloklaanilaiset panttivankimme. On ilo ja kunnia kertoa, että olen viimein saanut petturin kiinni. Kuten olen sanonut: jos käännyt klaaniasi vastaan, vastaat siitä hengelläsi” henkäystähti aloitti kokouksen. Kukakohan se petturi oli?
”Leppävarjo”, päällikkö lausui kylmällä äänellä ja käänsi katseensa kohti isääni. Sydäntäni viilsi, ei isäni voinut olla petturi! Ei ei! Ei! En voinut menettää häntäkin! Minulta meni seuraavat henkäystähden sanat sivusuun mutta ajatukseni kirkastuivat kuullessani isäni sanat.
”Ei, ei, tässä on käynyt väärinkäsitys! Enhän minä ole petturi!” isä puolusteli silmät suurina. Sydämeni tuntui ratkeavan. Tiesin että isä oli mennyttä.. Vaikka isä mitä tekisi henkäystähti veisi hänet minulta.. Ensin emo.. Sitten tulisielu… Ja nyt leppävarjo! Aikooko henkäystähti viedä vielä loputkin minulle tärkeät kissat?? Isä nousi vastahakoisen näköisenä seisomaan ja lähti tassutamaan kohti päällikköä.
*EI! ÄLÄ! ÄLÄ! EIIIII!! ÄLÄ JÄTÄ MEITÄ! ISÄ… EN VOI MENETTÄÄ SINUAKIN!* huusin mielessäni ja purskahdin itkuun.
”Ole kiltti, älä tee tätä. Minä vannon kautta Pimeyden Metsän, että olen syytön!” isä anoi vielä hengessä säästämiseksi ääni väristen, kun hän oli päässyt Henkäystähden eteen… Miksi… Miksi..? Isä ei voinut olla petturi.. Ei vain voinut! Henkäystähti vie minulta aivan KAIKEN!
“Jätä selitykset esi-isillemme”, päälikkö maukui tunteetomalla äänellä. Ei EI! tiesin että päälikkö aikoisi tehdä syöksyn isäni kurkuun. Suljin silmäni sydän syrjällään kiinni en halunnut nähdä kun leppävarjo kuulin isäni anovan päällikköä lopettamaan, mutta turhaan… Ei kolli lopetta. Lopulta kun aukaisin silmäni näin isäni maassa makaamassa ja tämä oli lakannut liikkumasta ja siirtynyt esi-isien metsästysmaille. Kolli makasi liikkumattomana Henkäystähden jalkojen juuressa silmät ammollaan. Päällikkö tönäisi kollia käpälällään kerran lapaan, kunnes käänsi sille selkänsä. Minun olisi tehnyt mieli juosta isän luo hyvästelemään mutta tiesin että minun ei annettaisi tehdä niin. Sydän särkyneenä kuuntelin henkäystähden sanat.
”Sähkötuho, Lehtituuli ja Lammikkoloikka: viekää petturin ruumis klaanin rajan ulkopuolelle. Me emme hautaa pettureita klaanimme rajojen sisäpuolelle”, Henkäystähti murahti. Silmäni täytyivät kyyneleistä. Henkäystähti ilmoitti kokouksen loppuneen. Tassutan soturien pesään ja heti päästyäni maakualusille lysähdän siihen makaamaan ja työnnän naamani käpälieni väliin ja itken, enkä voi lopettaa itkemistä. Lopulta kuitenkin nousen itkuisena jaloilleni ja tassutan mieli maassa ulos pesästä. Tassutan sydän syrjällään kohti hiljaisuusvarjoa tarvitsin nyt tältä lohtua. Istuudun ystäväni eteen ja laskeudun vielä maahan makaamaan ja nyyhkyttämään isän perään. Mutta lopulta kuitenkin rauhoitun vähän jota voin puhua hiljaisuusvarjon kanssa. Katson tätä sydän syrjällään ja silmät suurina ja itkuisina.
”Hiljaisuusvarjo.. Minä tarvitsen sinua.. Minä tarvitsen sinua..” mauun sydän syrjäällään ensimmäiset sanat mitkä tulivat mieleeni.
”En vain voi sulattaa isän menestystä -emon ja tulisielun menetyksen lisäksi.. Yksin” mauun silmät sumuisina ja itkuisina.
*henkäystähti on vienyt minulta niin paljon… Ja tulee varmasti viemään kaiken muunkin minulta*, ajattelen murheissani. Miksi henkäystähti oli niin julma?
//hiljune? 🙁
