Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Katsahdin Pimentovarjoon, joka oli ilmestynyt paikalle. Naaras seisoi vähän matkan päässä kivestäni, ja tarkasteli minua harmaansinisillä silmillään. Liikahdin kiven päällä vaivaantuneesti, mutta en antanut kissan luulla, ettäkö olisin ollut aikeissa paeta tilanteesta. Tämähän oli kerrassaan loistava tilaisuus tehdä tuttavuutta muidenkin kuin vain Villitassun kanssa. Kaipasin samanikäistä juttuseuraa.
”Niin, nimenomaan aioin”, murahdin vastaukseksi ja käänsin katseeni taas horisonttiin. ”Mutta jos haluat, voit liittyä seuraan. Kyllä täällä lääniä riittää omaa rauhaa etsivälle.”
”Ihan miten vain”, Pimentovarjo kuului tuhahtavan, ja silmäkulmastani näin, kuinka hän istahti alas ja jäi myöskin katsomaan johonkin kaukaisuuteen.
Tosiaan, tästä saattaisi tulla hyvin kiusallinen istunto, mikäli jompikumpi ei tajuaisi tehdä aloitetta jonkin sorttisen keskustelun suuntaan. Mitä muutakaan kuolonklaanilaisilta saattoi odottaa: tuijottelimme tyhjään ja yritimme esittää viileitä ja kunniakkaita kissoja. Villitassun kanssa meillä ei juuri koskaan tullut hiljaisia hetkiä.
”Kuinka Mahlatassun koulutus etenee?” kysyin kun en muutakaan keksinyt. Aihe oli varmasti tyypillinen soturien keskuudessa, mutta varma tapa viritellä jonkinlaista juttua kahden kissan välille, mikäli molemmat sattuivat olemaan mestareita.
”Hän kehittyy joka päivä”, musta naaras vastasi lyhyesti. Vilkaisin hänen suuntaansa, mutta kissan katse oli edelleen kohdistettuna muualle. Siispä minäkin päädyin tuijottelemaan vain varpaitani.
”Hän vaikuttaa melko etevältä. Villitassustakin tulee varmaan pian soturi, hän on nopea oppija”, kerroin, koska koin sen jostain syystä tarpeelliseksi. Olinhan minä juuri kysynyt hänen oppilaastaan, joten oli vain reilua, että sanoin jotain omastanikin.
Mietin, miten voisin jatkaa keskustelua. Pitikö Pimentovarjo kuitenkin enemmän tekemisestä kuin turhasta rupattelusta? Ehkä voisin ehdottaa hänelle vaikka jotain kävelyretkeä metsään tai rajalle. Ei, hän voisi ottaa sen väärin. En halunnut välillemme mitään sellaista… no, outoa.
Juuri sopivasti sieraimiini leijaili tuore jäniksen haju. Loikkasin alas kiven päältä, suoraan Pimentovarjon viereen. Naaras katsahti minuun epäluuloisesti, mutta otin häneen vaistomaisesti vähän etäisyyttä, ennen kuin aloin puhua.
”Tiedätkö, mikä on hyvä tapa purkaa stressiä?” mau’uin ja katsoin tätä arvaillen. Hän kohotti kyseenalaistavasti kulmiaan, muttei sanonut mitään. Siispä päätin valaista tuolle, mitä pääni sisällä liikkui:
”Metsästysretki. Lisäksi siitä on hyötyä klaanille.”
Otin pari askelta riistan hajun suuntaan, ja vilkaisin sitten lapani ylitse Pimentovarjoon, joka ei edelleenkään vaikuttanut kovin innostuneelta ajatuksesta.
”Siitä saattaa tulla jopa hauskaa”, yritin maanitella, vastoin perusluonnettani. Halusin todella tehdä jotain aivoja puuduttavaa, kuten juosta jäniksen perässä tai seurata hajujälkeä. Ihan mitä vain, kunhan saisin ajatukseni hetkeksi toisaalle klaanielämästä.
//Pimento?
//363 sanaa
