Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Silmäilin eteeni tupsahtanutta pilkukasta pentua. Naaraan suuret siniset silmät olivat kohdistaneet läpitunkevan katseensa minuun. Yllätyin, kun tuo yhtäkkiä änkytti minulle onnittelunsa uuden nimeni johdosta. Kuka tämä kakara oli? En ollut nähnyt häntä ennen. Toisaalta, olin kerran sattumalta kuullut klaanin alueelta löydetystä erakkopennusta, joka siirrettiin pentutarhalle varttumaan. Nyt kun Lauhatassu oli oppilas, ei pentutarhalle jäänyt kauheasti vaihtoehtoja Sammalpennun lisäksi.
”Voi kiitos”, mau’uin ja annoin leveän hymyn levitä kasvoilleni, sillä olimmehan julkisella paikalla ja maineeni oli vaarassa tahriintua, mikäli onnistuisin saamaan tuon karvapallon itkemään. Yritin muistella, josko olisin kuullut tämän pennun nimen mainittavan joskus jossain. Sitten keksin sen:
”Sinä olet varmaankin Villipentu? Oletpas sinä kasvanut hyvin. Ei mene varmasti kauaa, kun sinäkin seisot tuolla ja kuulet oman mestarisi nimen lausuttavan ääneen.” Kyllä. Villipentu sen täytyi olla. Olin kerran kuullut parin soturin mainitsevan jonkun Villipennun puhevaikeuksista, eikä nimi ollut vielä silloin sanonut minulle mitään. Mutta nyt naaraan takelteleva puhe oli paljastanut hänet minulle. Katselin pentua silmät hieman sirrillään. Tästä voisi tulla jopa hauskaa.
”Minulla on juuri nyt joitain soturien juttuja meneillään, mutta vähän myöhemmin voisimme tutustua toisiimme paremmin ja voisin näyttää sinulle muutamia hyödyllisiä niksejä, joita tulet tarvitsemaan soturikoulutuksesi aikana”, ehdotin edelleen hymyssä suin. Sen jälkeen kosketin kuonollani kevyesti naaraan korvaa ja tassuttelin tämän ohitse oppilaiden pesälle, josta minun olisi noudettava vanha nukkumapaikkani ja siirrettävä se sitten soturien pesään, joka olisi tästä päivästä alkaen uusi leposijani.
Homma sujui yllättävän joutuisasti. Raahasin vanhan vuoteeni uudelle paikalleen ja hain vielä uutta sammalta Hehkuaskelelta tehdäkseni siitä mukavamman. Pöyhin sen kuohkeaksi, ja kun olin tyytyväinen tulokseen, palasin takaisin aukiolle. Vilkuilin ympärilleni. Villipentu oli kaiketi pentutarhalla. No, ihan miten vain; nyt minulla olisi hyvä sauma haukata hieman jotakin, sillä ellen saisi pian murua rinnan alle, nääntyisin pian nälkään.
Valikoin tuoresaaliskasasta itselleni pulskan myyrän ja asetuin syömään sitä leirin laidalle, jossa kukaan ei häiritsisi minua. Tai niin ainakin luulin: Villipentu seisoi taas kohta edessäni ja katseli minua uteliaasti. Ihan kuin hän olisi ollut jotain vailla. Sitten muistin, mitä olin mennyt lupaamaan tuolle. Ainakin minulla oli yksi uusi liittolainen puolellani, jos ei muuta.
”Ai hei taas. Oletko vielä maistanut tuoresaalista?” kysyin tekopirteästi ja nyhdin itselleni palasen myyrästä. Jäydin sitä hitaasti leukojeni välissä samalla kun odotin pennun reaktiota, ja työnsin sitten myyrän hänen jalkojensa juureen. ”Jos haluat, voit ottaa minulta vähän.”
//Villi?
//370 sanaa
