Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Tunsin joutuvani puolustuskannalle, kun Pimentovarjo otti puheeksi erakot klaanissa. Ehkä aihe ei olisi ollut minulle niin arka, jos oppilaanani olisi joku muu kuin Villitassu; olihan naaras syntyperältään ulkopuolinen. Jostain syystä minua sapetti kuulla kyseenalaistavia huomautuksia tai kommentteja oppilaani taustoista. Yritin kuitenkin hillitä itseni ja kieleni, koska en halunnut vaikuttaa töykeältä.
”Oli hänellä alkuun pieniä vaikeuksia oppia puhumaan”, myönsin hieman vastahakoisesti ja mietin, mitä uskaltaisin kertoa. ”Mutta ajan mittaan hän kiri ikäisensä kiinni ja on nyt kuin kuka tahansa muu soturikoulutusta suorittava nuori kissa.”
En kuullut vastausta, mutta oletin Pimentovarjon nyökänneen takanani, tai vähintäänkin ymmärtäneen juuri kuulemansa. Tosiaan, tästä tulisi pitkä reissu, ellemme keksisi puheenaihetta. Oliko sittenkin ollut virhe kutsua naaras metsälle?
Tuskailin vielä tehdyn päätökseni kanssa, kun Pimentovarjo yhtäkkiä kiri edelleni. Hän viittasi hännällään minulle merkiksi pysähtyä odottamaan ja minä tein niin. Ehkä hän oli huomannut jotakin. Se ei olisi ollut mikään mahdottomuus, sillä itse olin ollut niin tuohtunut aiemmasta viittauksesta erakkosyntyisiin kissoihin, että olin täysin unohtanut tarkkailla ympäristöäni. Tunsin itseni typeräksi.
Pimentovarjo ampaisi juoksuun. Seisoin paikallani ja katselin hänen peräänsä, kunnes tajusin painautua vähän matalemmaksi. Kohotin hiukan kuonoani ja annoin hajujen leijailla nenääni. Yllättävää kylläkin, se tuotti tulosta, ja pian onnistuin löytämään taas sen saman aikaisemmin kiven luona haistamani jäniksen jäljet.
Nousin ylös. Pimentovarjoa ei näkynyt missään. Hän oli kadonnut metsän uumeniin kaiketi jonkin riistaeläimen perässä. Tiesin, ettei jänis vartoisi minua tuolla jossain koko päivää. Siispä lähdin hölkkäämään hajujälkeä pitkin aavemmalle alueelle. Toivoin vain, että seuralaiseni tajuaisi minun lähteneen saaliin perään.
Pian löysinkin jäniksen. Se kulki ruohikossa ja kaivoi jotain maasta. Otin jo Surmakynnen kanssa harjoitellun vaanimisasennon käyttöön ja lähdin liikkumaan töpöhännän suuntaan pitkin, äänettömin harppauksin. Kun olin vain parin ketunmitan päässä siitä, syöksähdin liikkeelle ja juoksin eläimen kiinni vaivattomasti. Jäniksen refleksit olivat tajuttomat, mutta tällä kertaa ne eivät olleet riittäneet, ja siispä minulla oli nyt saalis, joka viedä leiriin tuoresaaliskasan täytteeksi. Ehkä en sittenkään ollut huonompi soturi.
Palasin takaisin lähtöpaikalleni jänis mukanani. Pimentovarjoa ei näkynyt missään, joten oletin hänen olevan yhä saaliinsa perässä tai lähteneen kotiin päin, kun minua ei ollut kuulunut. Mutta koska halusin säilyttää hyvän maineen klaanitoverini keskuudessa, jäin kuuliaisesti odottamaan paikalleni kissan paluuta.
Vilkaisin hämärtyvälle taivaalle hieman huolissani. Toivottavasti vain en joutuisi odottamaan tässä koko yötä. Minulla oli aamulla aikainen herätys ja oppilas koulutettavanani.
//Pimento?
//369 sanaa
