Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kalusin linnunraatoa aukion varjossa. Ruostekukan johtama partio oli palannut juuri leiriin, ja jostain syystä velipuoleni ja Villisielu pörräsivät ruosteenruskean kissan ympärillä kuin ärsyttävät kärpäset. Lauhalaukka oli kuitenkin joutunut siirtymään sivummalle Villisielun tultua: ilmeisesti naaraan asia oli tärkeämpi.
Lipaisin suunpieliäni vaivihkaa. Yritin kurotella kieleni avulla viiksistäni viimeisiä rippeitä linnusta, samalla kun annoin katseeni kiertää jo leirissä olevissa kissoissa. Minun olisi aika löytää itselleni lisää uusia ystäviä – eli siis liittolaisia. En vain tiennyt, kenet kietoisin seuraavaksi kynteni ympärille: yleisesti ottaen kuolonklaanilaiset eivät olleet mitenkään harvinaisen tyhmiä, joten tehtävästä ei tulisi helppoa.
Näin Hiutaleviiksen ja Kylmäliekin vaihtamassa kieliä lähellä lampea. Sisarukset sukivat toistensa turkkeja huolellisesti, sen lisäksi heillä näytti riittävän juttua. Kasvoilleni levisi pahaenteinen hymy, jonka onnistuin jotenkin kätkemään lähestyessäni nuorempia sotureita.
”Hei Hiutaleviiksi. Hei Kylmäliekki.” Seisahduin kaksikon eteen. Nämä keskeyttivät jutustelunsa ja kääntyivät katsomaan minua hieman epäluuloisen näköisinä.
”Hei”, Hiutaleviiksi naukaisi epäröivästi. Hän vaihtoi hämmentyneenä katseita veljensä kanssa. ”Onko sinulla jotakin asiaa?”
Istahdin alas ja röyhistin vähän rintaani, ihan vain näyttääkseni nuoremmille kissoille, kuka tästä kokoonpanosta oli kokeneempi ja paremmassa arvoasemassa. ”Pitääkö aina olla jotakin asiaa, jos haluaa jututtaa klaanitovereitaan?” vastasin naaraan kysymykseen kysymyksellä. Hiutaleviiksi oli nimittäin osunut aika lähelle: en minä oikeasti tullut puhumaan heidän kanssaan vain koska minulla oli pulaa seurasta vaan siksi, että tarvitsin itselleni liittolaisia – auttavia käpäliä. Ja mihin minä tarvitsin liittolaisia? En oikeastaan mihinkään. Oli vain huvittavaa leikkiä oman pikku kapinallisliiton johtajaa.
”Aivan”, Kylmäliekki sanoi hitaasti. Tästä tulisi todella kiusallista, ellen keksisi jotakin jutunjuurta ja vähän äkkiä.
”Oletteko eteviäkin taistelijoita? Ajattelin vain, että voisi olla kiva harjoitella yhdessä – vähän niin kuin silloin, kun olimme oppilaita”, mau’uin kiireesti mutta toivoakseni en liian hätäisen kuuloisesti. Minun ei suinkaan ollut tarkoitus antaa itsestäni huonoa kuvaa mahdollisille uusille tovereilleni.
”Kuulostaa hauskalta”, Hiutaleviiksi naurahti kireästi ja nousin seisomaan. Kylmäliekki teki samoin. ”Mutta meillä on nyt metsästyspartio. Katsotaan ehkä sen jälkeen.”
”No mutta enkö minä voisi lähteä teidän mukaanne?” keksin ehdottaa. Katsoin kaksikkoa toiveikkaasti.
”Öh, olen pahoillani, Karhumyrsky, mutta partio on jo täynnä”, Kylmäliekki naukui pahoittelevasti. ”Ehkä joku toinen kerta.” Sen sanottuaan pentuetoverukset marssivat ohitseni muutaman muun leirin reunalla norkoilevan soturin luokse, ja minä jäin tuijottamaan heidän peräänsä varmasti yhtä tyhmän näköisenä kuin puulla päähän lyöty. Tunsin oloni nöyryytetyksi.
Huokaisin hiljaa ja laahustin varjoon istumaan. Katsahdin Lauhalaukan suuntaan, joka myöskin makasi vähän matkan päässä varjossa. Kirjava soturi ei vilkaissutkaan minuun päin, mistä olin vain hyvilläni. Kenties voisimme olla sovussa edes pienen hetken.
Taipuessani nuolemaan kylkeäni, näin sivusilmällä Villisielun lopettelevan keskusteluaan Ruostekukan kanssa. Naaraat olivat kuuloetäisyyden ulkopuolella, joten minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, mistä kaksikko jutteli. Toisaalta en ollut varma, halusinko edes tietääkään.
Siispä tyydyin vain katselemaan leirin verkkaista menoa. Ei minulla oikeastaan parempaa tekemistä ollutkaan, nyt kun ei tarvinnut kouluttaa oppilasta. Toivoin kyllä, että joku pentutarhan tuoreimmista asukeista saisi kuuden kuun ikään tulleessaan minut mestarikseen. Sitten voisimme pitää yhdessä Villisielun kanssa yhteisharjoituksia oppilaillemme. Mutta se oli vain typerä haave.
//Joku?
//466 sanaa
