Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Minun ei edes tarvinnut harkita Mahlahallan ehdotusta. Partion jälkeen minulla oli koko loppupäivä vapaata, ja jossain vaiheessa tekemisen puute olisi saattanut käydä ikäväksi.
”Tietysti tahdon.” Mahlahalla ei joutunut odottamaan vastaustani kauaa. ”Milloin lähdemme?”
Kermanvärinen soturi vilkaisi nopeasti oppilaiden pesän suuntaan. Seurasin hänen katsettaan ja näin Liekkitassun siistimässä oranssinpunaista turkkiaan kaatuneen kuusipuun lähellä. ”Ihan kohta. Käyn vain hakemassa hänet ja kerron ensin vähän tämän päivän harjoituksista”, Mahlahalla sanoi ja kääntyi katsomaan taas minuun päin. Nyökkäsin kuitatakseni asian ymmärretyksi. Heti sen jälkeen Mahlahalla lähti kulkemaan oppilastaan kohti, ja koska en keksinyt järkevämpääkään tekemistä, siirryin odottamaan heitä leirin uloskäynnin läheisyyteen.
Kohta kaksikko jo tulikin luokseni. Mahlahallan johdolla lähdimme liikkumaan leiristä poispäin, kohti kollin valitsemaa harjoituspaikkaa. Emme juuri puhuneet matkan aikana, vaikka kävelinkin ihan hänen vieressään. Liekkitassukaan ei avannut suutaan, mutta se nyt oli täysin ymmärrettävää, kun oli nuori ja halusi jostain kumman syystä eristäytyä muista ja osoittaa kaikille mieltään.
Mahlahalla oli valinnut meille rauhallisen kolkan metsästä. Kolli ohjeisti oppilastaan tulevaa harjoitusta varten, kuuntelin häntä toisella korvallani ja yritin päästä jyvälle siitä, mihin olin itseni laittanut osalliseksi. Enhän toki halunnut käyttää liikaa voimaa ja murskata nuorempaa kissaa painollani jo heti kättelyssä vain koska en ollut tajunnut jotakin.
Asetuin seisomaan vähän matkan päähän Liekkitassusta, joka sai kuulla vielä mestariltaan viime hetken neuvoja. Kun Mahlahalla antoi hännällään merkin, oranssinpunainen oppilas syöksähti minua kohti gepardin nopeudella. Väistöin hänen iskunsa hiukan kömpelösti, koska en ollut osannut odottaa näin sähäkkää lähtöä. No, nytpä tiesin, millainen kissa minulla oli vastassani, vaikkakin vain oppilas.
Harjoitukset sujuivat hyvin. Oli selvää, että vanhempana ja kokeneempana soturina minulla oli etulyöntiasema, enkä ollut yhtä huolimaton liikkeissäni, mutta Liekkitassu oli pärjännyt odottamaani paremmin. Mahlahalla vaikutti myös tyytyväiseltä oppilaansa suoritukseen.
Palattuamme leiriin tarjosin Mahlahallalle yhteistä ateriaa. Kermanvärinen kolli oli tuntunut tilanteessa hiukan hermostuneelta, mutta hän oli suostunut kumminkin.
Olin valikoinut meille tuoresaaliskasasta variksen. Siitä riittäisi syötävää meille molemmille, eikä ruoka loppuisi heti. Mitä pidempään yhteinen ruokailumme kestäisi, sitä paremmin aikaa minulla olisi tutustua hänen kanssaan.
”Huomaan, että olet ehkä hiukan hämmästynyt ystävällisyydestäni sinua kohtaan. Saatoin vaikuttaa velipuoleni läsnäollessa… no, vähän tylyltä. Mutta en minä oikeasti tarkoittanut mitään pahaa, minua vain harmitti, miten hyvän ystävän hän oli onnistunut löytämään”, nau’uin ruokailun välissä. Mahlahalla katsahti minuun hieman yllättyneen näköisenä. ”Tosiasiassa haluaisin päästä tutustumaan sinuun paremmin. Kuka tietää, kuinka paljon yhteistä meillä kahdella on ollut koko tämän ajan, ilman, että edes itse tiedostimme sitä. Voisimme olla hyvätkin ystävykset – tietenkin, jos se siis vain sopii sinulle.” Nuolaisin suupieliäni, enkä odottanut Mahlahallan vastaavan mitään. En halunnut painostaa häntä mihinkään, en vielä. Minun olisi ensin ansaittava kollin luottamus päästäkseni hänen lähipiiriinsä.
//Mahla?
//418 sanaa
