Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Katsoin Villipennun perään ärsyyntyneenä. Olivatko kaikki kakarat yhtä dramaattisia? Karski kuolonklaanilainen ei pelännyt ottaa kritiikkiä vastaan klaanitovereiltaan, mutta näemmä Villipentu oli jo tässä tapauksessa poikkeus – toisaalta, eihän naaras ollut syntyperäinen klaanikissa, joten saattoiko tuota siitä syyttääkkään.
Kulutin pienen hetken miettien, pitäisikö minun mennä hänen peräänsä vai ei, mutta annoin asian lopulta olla. Ehkä naaras käsittelisi jutun ensin ja tulisi sitten takaisin. Ei tästä koskaan tiennyt. Villipentu oli melko tuuliviiri-persoona, mitä nyt olin yhtään oppinut tuntemaan häntä tänä lyhyenä aikana.
Istahdin alas ja ryhdyin siistimään pörhistynyttä turkkiani. Siitä roikkui yhä sammaleen palasia sekä muuta roskaa, mutta myös jotain, mitä en olisi halunnut siinä olevan – Villipennun karvaa. Onnistuin jotenkin sukimaan naaraan selvästi erottuvat vaaleat karvat pois omastani. Hiirenpapanat.
Miksi sen pennun oli pitänyt tulla ihan kylkeen kiinni? Joku olisi voinut vaikka nähdä… Ja siitähän esimerkiksi Turmaloikka olisi saanut päivän naurut ja puheenaiheen loppuelämäkseni. Sen jälkeen en olisi tohtinut näyttää nenääni aukiolla seuraaviin kuihin, ja nimeni olisi jäänyt historiaan soturina, joka nukkui yönsä läheisyydenkipeän pennun kanssa. Mikä nöyryytys.
Käänsin katseeni pentutarhan suuntaan. En erottanut liikettä sammalverhon takana. Ehkä hän oli mennyt takaisin nukkumaan? Tuskin. Pitäisikö minun mennä tarkistamaan hänen vointinsa? Äh, vain pehmot kotikisut tekivät niin! Enkä minä ollut pehmo taikka sitten kotikisu.
Oli kuitenkin osittain – okei, kokonaan – minun syytäni, että Villipentu oli pahoittanut mielensä. Huokaus. Nousin ylös, kurotin vielä nuolaisemaan lapaani ja tassuttelin sitten kahden kiven välissä sijaitsevalle pesälle.
Jouduin kumartumaan mahtuakseni kulkemaan suuaukosta, ja silloin tapahtui jotain täysin odottamatonta…
”Villipentu!” rääkäisin kun tunsin jonkun pomppaavan kasvoilleni. Ravistelin pennun irti kuonostani ja peruutin takaisin aukiolle henkeä haukkoen. Mitä juuri tapahtui?
Villipentu loikki ulos pesästä. Hän katsoi minua suuret, siniset silmät ammollaan. Tuo kallisti hieman päätään.
Nenääni pääsi karva, joka pisti minut aivastamaan. Hieraisin tuulenhalkojaani nopeasti ja heitin sitten edessäni jököttävään pentuun tuiman katseen. Naaraan temppu oli yllättänyt minut täysin.
”Mitä tuo nyt oli olevinaan?” kivahdin ärtyneenä, ja vaikkei se ehkä näkynytkään ulospäin, sanoisin olevani salaa vaikuttunut tästä kepposesta. Soturiainesta.
//Villi?
//317 sanaa
