Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kiisin lammen rantaa kohti kuin tuulispää. Villitassu seurasi pitkällä jäljessäni, hän ei mitenkään voisi saada minua kiinni.
Käpäläni tömistivät tannerta tasaiseen tahtiin, saavuttaisin pian kuvitellun maalilinjan. Voittoni voisi sanoa olevan jo sinetöity.
Luisuin pysähdyksiin juuri ennen kuin varpaani tapasivat pienesti aaltoilevan vesirajan. Raotin suutani sen verran, että saatoin maistaa tuulen mukanaan tuoman makean maun kielelläni. Jouduin siristelemään silmiäni laskevassa auringonvalossa.
Vierestäni kuului yhtäkkiä raskas huohotus, jonka oletin kuuluvan rökäletappion ottaneelle oppilaalleni. Käänsin päätäni sen verran, että näin naaraan kasvojen olevan suunnattuna minuun päin. Villitassun viiksistä tippui vesipisaroita, ja hänen siniset silmänsä tuntuivat katsovan suoraan syvimpään sisimpääni.
Tuo tunne aiheutti minussa voimakasta puistatusta, jonka yritin sivuuttaa kiinnittämällä huomioni jälleen taivaanrannan taa painuvaan aurinkoon.
”Oliko hauskaa?” kysyin johdatellen naaraan ajatuksia toisaalle itsestäni. Sivusilmällä kykenin näkemään, kuinka tuo nyökäytti vähän päätään vastaukseksi.
Samassa minua ympäröivä kupla puhkesi kun tunsin kuononi kastuvan. Villitassu hihitti. Katsahdin häneen pöllämystyneenä. Naaraan lapsellinen temppu oli ollut täysin odottamaton siirto, joka ei osoittanut minkäänlaista kunnioitusta kokeneempaa kissaa kohtaan.
”Et saa kiinni, märkätassu!” Villitassu huudahti ja päätti mitellä nopeuttani pinkaisemalla juoksuun.
Tiesin juoksevani hänet helposti kiinni, siihen tarvittaisiin vain muutama ponteva loikka. Mutta koska päätin nauttia ajojahdista, hidastelin tahallani ja annoin naaraalle kunnolla etumatkaa. Tästä tulisi hauskaa, toden teolla.
Seurasin silmä kovana oppilaani poukkoilua. Hän juoksi siksakkia, yritti karistaa minut kannoiltaan kiertelemällä puiden välissä, mutta kaikesta siitä huolimatta onnistuin pysyttelemään mukana.
Olin mukauttanut vauhtini tasaiseksi hölkäksi. Villitassu juoksi kaukana edelläni, ja hänen häntänsä sojotti terävästi pystyssä. Kissa lähestyi uhkaavaa vauhtia jokea.
Purin hammastani ja pistin juoksuksi. En saisi antaa oppilaani tippua hyiseen veteen tietämättömyyttään.
Juoksin eteenpäin metallinen veren maku suussa. Saavutin häntä kovaa vauhtia. Aivan kohta olisin hänen kohdallaan…
Ilman mitään erityistä syytä kadotin rytmin askelluksestani. Liikkumiseni oli täysin holtitonta, ja jouduin keskittymään ankarasti pysyäkseni pystyssä.
Samassa lennähdin Villitassun takapään päälle. Kissa rääkäisi ja luhistui maahan painoni alla.
”Mitä?!” Villitassu kuului sihahtavan ja tunsin kuinka hän yritti rimpuilla kauemmaksi minusta. Nousin vikkelästi pois hänen yltään ja otin tuohon etäisyyttä oma-aloitteisesti.
”Ei ollut tarkoitus”, sopersin nolona, ja kasvojani kuumotti häpeästä, ”se oli silkka vahinko. Anteeksi.”
//Villi?
//334 sanaa
