Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Räpäytin oransseja silmiäni kerran tai pari. Pentu oli odottamaani välkympi tapaus. Yleensä pentutarhan pikkuväkeä onnistui vedättää päästä keksityllä kauhutarinalla tai jollain muulla mielikuvituksen luomalla kammotuksella, mutta kaiketi Villipentu oli sellaiseen liian vanha. Se jo kieli paljon naaraan valmiudesta oppilaaksi.
”Miksikö teen tämän?” naurahdin, tietämättä oikeastaan itsekään vastausta sille. Niin. Miksi minä halusin tehdä tämän? Villipentu toki hyötyi opettamistani liikkeistä, mutta mitä minä siitä sain? En halunnut antaa itsestäni typerää kuvaa, vaan kohautin tyynesti lapojani ja kiersin pennun ympäri muina kissoina, ihan vain näyttääkseni viileältä. ”Sitä saat pohtia seuraavan yön yli.”
Villipentu kohotti kulmiaan kyseenalaistavasti. ”Vai niin”, tuo tuhahti huvittuneen oloisena, vaikkei antanutkaan hyväntuulisuutensa paistaa ulospäin liiaksi.
”No, osaatko sinä jo vaania?” kysyin sitten. Villipentu näytti epäröivän pienen hetken ajan, mutta pudisti lopulta päätään.
”En.” Katsoin häntä virnistellen. Salamannopeasti, täysin äkkiarvaamatta, pudottauduin matalaksi, aivan kuten Surmakynsi oli minulle joskus opettanut. Kehoni toimi täydellisessä yhteistyössä mieleni kanssa – aika siistiä!
”M-mitä sinä t-teet?” Villipentu kummasteli. Hän oli hämmentynyt. Kieltämättä äkillinen liikehdintäni oli yllättänyt jopa minut itsenikin.
”Näytin vain, miten sinun kuuluisi asettua vaanimaan”, selitin ja huiskautin hännäntöpöäni välinpitämättömästi. ”Haluatko kokeilla? Ei ole mikään pakko, mutta ajattelin vain, että se saattaisi hyödyttää sinua tulevaisuudessa – mestarillasi ei olisi niin paljoa työnsarkaa kanssasi.”
//Villi?
//197 sanaa
