Karhumyrsky
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Neljännesosakuun aikana puiden lehdet ehtivät vaihtaa ylleen kirjavan väriverhon. Ilmakin oli viilennyt huomattavasti viherlehden läkähdyttävän kuumista hellepäivistä, eikä kaikkien tarvinnut enää jatkuvasti pysytellä varjossa päivien aikana.
En oikein osannut sanoa, olimmeko lähentyneet Villisielun kanssa yhtään kuluneiden päivien aikana. Naaras oli kyllä kumppanini, mutta hän tuntui siitä huolimatta karttavan minua aina mahdollisuuksien mukaan, vaikka esiintyikin julkisesti kanssani aukiolla ja jakoi tuoresaaliin, kuten kyyhkyläisiltä saattoi odottaa.
Koska juttumme oli nyt virallistettu, olisi perheenlisäys jossain vaiheessa tuleva olennaiseksi osaksi keskustelujamme. Oli melkein kuin sanaton velvollisuus tuoda klaanilleen kunniaa uusilla pennuilla, jotka täyttivät pentutarhan tarmokkaalla miukunalla ja pienten tassujen töminällä, ja joka viestitti kaikille, miten vahvoja me olimme ja kuinka me vahvistuimme päivä päivältä, kun joukkomme kasvoi.
Kieltämättä itsekin odotin innokkaasti pääseväni toimimaan roolimallina jälkeläisilleni. Opettaisin heille kaiken tarvittavan ja vähän enemmänkin, jotta klaani – ja me vanhemmat myös, tietysti – saisi olla heistä ylpeitä. Ja kunhan se aika koittaisi, hekin hankkisivat itselleen kumppanit ja loisivat jälleen uutta elämää klaaniin.
Loikoilin aukiolla tyytyväisesti omaan kuplaani sulkeutuneena. Aukiolla kissoja ramppasi ympäriinsä tekemässä sitä sun tätä, mutta minulla ei ollut kiire mihinkään, sillä olin jo hoitanut oman osani aamuvarhaisella lähteneessä metsästyspartiossa. Olin tuonut tuoresaaliskasalle täydennystä: oikein mehevä kaniini komeili riistakasan päällimmäisenä, enkä malttanut odottaa, että Villisielu palaisi takaisin leiriin oppilaansa kanssa ja pääsisin näyttämään hänelle komeaa saavutustani. Ja kenties aterian äärellä olisi hyvä hetki puhua perheenlisäyksestä. Hän oli sen minulle velkaa kaikesta kärsimyksestä, jota hän tuotti minulle vielä Lauhalaukan kanssa pelehtiessään.
Kuin ajatukseni lukien, piikkihernetunnelilla alkoi pian tapahtua. Villisielu tassutti leiriin yhdessä Pähkinätassun kanssa, kaksikko näytti ikään kuin rymynneen jossain pensaikossa, sillä heidän turkkinsa olivat aivan pörhöllään ja täynnä havunneulasia ja muuta pikku roskaa.
Aloin saman tien sukia turkkiani siistimmäksi, halusin näyttää kelvolliselta puolisoni silmissä. Pian naaras jo suuntasikin luokseni, hän oli kaiketi huomannut tuijotukseni ja aavistanut, ettei voinut paeta katseeltani mihinkään, mistä en häntä löytäisi.
”Kas hei”, kehräsin tämän tullessa kohdalleni. Villisielu hymyili heikosti ja asettui istumaan minua vastapäätä. ”Kuinka päiväsi on sujunut?”
”Ihan hyvin. Harjoittelimme Pähkinätassun kanssa maastoutumista.” Hänen äänensä oli kuin epävireinen pikkulinnun laulu, niin kireä ja hermostuneen kuuloinen se oli, kun hän minulle virkkoi kuulumisiaan. Ehkäpä jokin painoi tämän mieltä?
”Onko jokin vinossa?”
”Ei tietenkään! Olen vain hieman uupunut. Tänään oli rankka päivä.” Villisielu piirteli kynnellään maaperään ja vilkuili välillä minuun päin, sinisissä silmissään hieman epäluuloinen katse.
”Vai niin”, mörisin ja nuolaisin suunpieliäni mietteliäästi. Sitten korjasin ryhtiäni ja karaisin ääntäni, ihan vain kuulostaakseni vakuuttavalta. ”Minulla olisi vähän puhuttavaa kanssasi.”
”Mitä niin?” Villisielu tivasi.
”Tiedäthän, olemme olleet kumppanit jo jonkin aikaa. Klaanitoverit alkavat varmasti kohta puolin kyselemään jälkikasvujen perään, onhan se pariskuntien ikivanha tehtävä ja perinne, jota tulisi noudattaa”, sanoin vakaalla äänellä. Villisielun karvat pörhistyivät, mutta tämä ei sanonut sanaakaan. Hän sulki auki loksahtaneen suunsa ja katsahti tassuihinsa mietteliäästi.
”Ymmärrän, jos tarvitset aikaa tällaisen päätöksen tekemisessä”, mau’uin ymmärtäväisesti ja punnersin itseni pitkille, vahvoille jaloilleni. Sen jälkeen askelsin kevyesti kumppanini rinnalle ja kurkotuin sukaisemaan hänen korvantaustaansa. ”Tavataan illalla Hehkulammella, sitten voit kertoa vastaukseksi.” Jäämättä kuuntelemaan minkäänlaisia vastaväitteitä tai muitakaan huomautuksia, tallustelin Villisielun ohitse piikkihernetunnelille. Halusin käydä verryttelemässä jäseniäni ennen hämärän koittoa, sitä paitsi, en uskonut naaraan haluavan nähdä minua ennen iltaa, jotta hän saisi kypsytellä asiaa rauhassa.
Ääneti nostin askellukseni raviksi ja lopulta kiidin leirin ulkopuolella, halki metsän ja kuivan neulasmaton. Odotin vain, että aurinko painuisi mailleen ja tapaisimme Villisielun kanssa lammen rannalla. Siihen asti aioin pysyä vauhdissa ja pitää lihakseni lämpiminä, jotta saisin juosta lammelle heti kun sen aika koittaisi ja olla paikalla ensimmäisenä.
//Villi?
//559 sanaa
