Karhutassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Katselin erakkojen perään ärsyyntyneenä. Suulas klaanitoverini ei sitten ollut osannut pitää kuonoaan kiinni oikealla hetkellä. Noh, oli miten oli, meidän pitäisi joka tapauksessa raportoida tästä Surmakynnelle ja Rapakynnelle. Hyvässä lykyssä tämä tapaus antaisi meille arvoa vanhempien soturien silmissä.
”Saitko mitään kiinni?” murahdin Taivastassulle, mutten viitsinyt katsoa hänen suuntaansa. Olin liian näreissäni naaraan ajattelemattomasta käytöksestä.
”Sain”, oppilas vastasi. Hänkään ei katsonut minua. Selvästi naaras aikoi vastata pottuiluuni pottuilemalla. Tyypillistä.
”Hyvä. Hae se, niin palataan takaisin Surmakynnen ja Rapakynnen luokse. Meidän on parasta selittää tämä oikein tarkkaan, ellemme mieli viiksikarvojen lyhennystä”, tuhahdin samalla kun käännyin ympäri. Taivastassu ei enää vastannut, vaan lähti kulkemaan toiseen suuntaan.
Pienen hetken ajan ehdin jo pelätä naaraan loukkaantuneen, mutta hän kävikin kaivamassa maahan hautaamansa hiiren ylös. Katsoin häntä vaikuttuneena. Sentään toisella meistä olisi jotakin tuomista mukanaan, kun kohtaisimme taas kärsimättömät mestarit.
”Missä te olette olleet?” Surmakynsi tivasi päästyämme takaisin lähtöpaikalle. Varapäällikön keltaiset silmät leimusivat hänen puhuessaan. Selvästikään hän ei pitänyt myöhästelystä.
”Törmäsimme erakkoihin rajalla”, Taivastassu kertoi laskettuaan ensin hiirensä alas. Surmakynsi ja Rapakynsi jännittyvät. Uutinen tuli heille täytenä yllätyksenä.
”Montako niitä oli?” Surmakynsi tiedusteli toivuttuaan alkujärkytyksestä.
”Kolme. Noin oppilasikäisiä”, Taivastassu vastasi taas.
”Mutta ei hätää, ajoimme ne tiehensä”, ehdin sanomaan, ennen kuin Surmakynsi sekoaisi totaalisesti. Hän oli ollut jo aamulla todella kärttyinen, eikä tämän uutisen kuuleminen varmasti tehnyt hänen päivästään yhtään siedettävämpää.
Arpinen harmaa naaras laski karvansa. Hän nyökkäsi vähän. ”Hyvää työtä”, varapäällikkö myönsi lopulta. Katsoin häntä yllättyneenä. Oliko Surmakynsi juuri antanut meille myönnytyksen?
”Voitte palata nyt leiriin”, Rapakynsi sanoi ja vilkaisi vaivihkaa Surmakynteen, joka nyökkäsi toistamiseen.
”Selvä”, ynähdin hämilläni ja otin pari haparoivaa askelta leirin suuntaan. Taivastassu noukki hiirensä maasta ja tassutti edelleni. Pudistelin päätäni saadakseni puuroutuneet ajatukseni selvenemään ja loikin sitten puhtaanvalkoisen naaraan perään.
Kuljimme pitkän matkaa sanomatta mitään. Lopulta päätin kiriä hänet kiinni. Taivastassu ei vilkaisi minua, muttei pukahtanutkaan.
”Miksi sinä menit kertomaan niille erakoille klaanista?” kysyin tahtomattanikin ärtyneen kuuloisena. ”Tai ylipäätään p
puhumaan niille! Ne ovat erakoita. Eivät omiamme. Ja sitä paitsi, ne olisivat voineet viedä meidän ruokaamme!”
//Taivas?
//324 sanaa
