Kärpässointu
Sielukaihon käytös vaikutti aidolta, joten suostuin jatkamaan retkeämme. Puhuessaan leikistäni naaras oli maininnut minun yrittäneen tappaa hänet. Olin itsekin tietysti ajatellut niin, mutta kuullessani sen ystävältäni paha mieli vain syveni.
“En minä tehnyt sitä tahallaan…”
Sielukaiho vilkaisi minua korvat pystyssä ja viikset väristen. En osannut lukea tämän ilmettä kunnolla. Joko hän oli huvittunut tai edelleen hiukan peloissaan. Epäuskoinen?
“En minä niin luulekaan”, hän sanoi ja käänsi taas päänsä menosuuntaansa. Tuon valkoinen väritys kasvojen kohdalla loisti auringonvalossa.
Kävelimme hetken hiljaa eteenpäin kunnes heilautin hännälläni toiselle soturille merkin pysähtyä. Olin huomannut rantamudassa sammakon enkä antaisi ainutlaatuisen tilasuuden mennä hukkaan. Ehkä sen nappaaminen jopa saisi Sielukaihon pitämään minusta taas.
Kiiltäväturkkisen soturin silmät seurasivat liikkeitäni, kun kyyristyin ja vaanin sammakkoa hiirenhiljaa. Tuollaisten otusten taktiikka oli koittaa pysyä huomaamattomissa pitkään, joten yritin olla nopea vaanimisessani.
Kun vihdoin loikkasin, sammakkokin lähti karkuun. Seurasin sitä pitkällä loikalla ennakoiden sen seuraavan liikkeen ja murskasin sen tassuni alle.
“Oletko maistanut sammakkoa aikaisemmin?” kysyin takanani tarkkailleelta Sielukaiholta. Muistin, kuinka isä oli joskus napannut sammakon ja antanut minun maistaa sitä leiriin tultuaan. Olin kuitenkin ollut silloin vasta pentu.
//Sielu?
