Katajanoki
Rosmariinikynsi vaikutti yrittävän edes auttaa minua ongelmassani eli kumppanin etsimisessä, mutta se ei tuntunut vievän meitä kovinkaan pitkälle. Kumpikaan meistä ei tainnut oikein tietää, mitä me teimme.
“Olisiko vanhempi kolli liian paha? Tai nuorempi?” kysyin ja vilkuilin taas lisää klaanin eri jäseniä.
“Se kovasti riippuu paljonko hän on sinua vanhempi. Usein monet eivät välitä, jos kyse on aidosta rakkaudesta, mutta jotkut saattavat katsoa hieman vinoon, jos otat itseäsi huomattavasti nuoremman tai vanhemman kissan”, Rosmariinikynsi vastasi. Nyökkäsin hitaasti. Eli minun tuli kiinnittää huomiota siihen, ketkä olivat sukulaisiani, sekä siihen, kuinka vanha kukakin ehdokas oli.
“Jos totta puhutaan, olen yleensä katsonut ennemmin naaraita”, mumisin enemmän itselleni ja muistelin taasen Virtausklaania. Jos mielikuvituksissani elävät kissat olisivat olleet totta, olisin saanut kumppanin itselleni alta aikayksikön. Mutta tässä tapauksessa tilanne ei ollut niin yksinkertainen. Minun tulisi vain sinnitellä asian kanssa.
Rosmariinikynsi katsoi minua kulmat koholla. Oliko tämä tieto yllättänyt tätiäni todella? En ollut koskaan ajatellut sen olevan mitenkään ihmeellistä. Luulin koko olemukseni huutavan, että pidin enemmän naaraista kuin kolleista. Olin itsekin tajunnut sen Virtausklaanin kauniiden naaraiden kautta.
//Rosmytäti
