Katajanoki
Napattuani myyrän laskin sen maahan ja käännyin katsomaan Harakkahaavetta. Olikohan hän vaikuttunut saalistustaidoistani? Kolli ei ainakaan sanonut siitä mitään, unelmoi vain, että saisi syödä nappaamani myyrän harjoitusten jälkeen.
Lähdimme suuntaamaan sivummalle, mutta emme ehtineet erityisen syvälle, kun kuulin oppilaani kovaäänisen huudahduksen. Karvani väreilivät hermostuneena. Toivoin, että hän oli kuitenkin kunnossa. Olin vastuussa hänestä ja en voisi antaa hänelle sattua mitään tai en saisi oppilasta enää koskaan uudelleen!
Ryhdyin ravaamaan kohti kuudon tulosuuntaa ja vilkaisin vielä taakseni varmistaakseni, että Harakkahaave oli mukanani. Hän juoksikin jo pian ohitseni ja minä olinkin se, joka tuli hänen perässään.
Pääsin pian oppilaani luokse heti Harakkahaaveen kintereillä ja silmäni levisivät suuriksi, kun näin ketun, joka murisi hampaat irvessä Havutassulle. Oppilas katsoi järkyttyneenä petoa. Hänen karvansa sojottivat pystyssä ja selkä oli köyryssä valmiina puolustautumaan petoa vastaan.
Vilkaisin Harakkahaaveeseen ja koetin peittää kauhuani. En tahtonut hänen näkevän paljonko minua oikeasti pelotti sillä hetkellä. Olin vahva ja nuori soturi, jolla kuului olla taitoa ja energiaa taistella jotain vaivaista kettua vastaan vaivatta.
//Harakka?
