Katajanoki
Kirjoittaja: Käärmis
Uiveloyö ei vaikuttanut kovin kiinnostuneelta johtajan paikasta klaanissa. Totta puhuttaen ei se minuakaan paljoa kiinnostanut. Klaani ei olisi varmaankaan kamalan innostunut hiljaisesta johtajasta, joka tykkäisi enemmän vain pysyä hiljaa ja pitää muihin etäisyyttä.
Kun tummanharmaa naaras sitten kysyi minulta tahdoinko itse olla päällikkö ja oliko se haaveiluni aihe, pudistelin päätäni.
“Ei”, vastasin lyhyesti, kun tajusin, ettei hän näkisi pääni pudistamista. En halunnut avata asiaa. Eipä se Uiveloyölle kuulunutkaan.
Hiljaisuus laskeutui taas yllemme. Istuskelin hiljaa ja katselin kaukaisuuteen. Kuvittelin millaista olisi, jos Virtausklaanin kissat pääsisivät käymään Kuolonklaanissa. Kuinka he reagoisivat kaikkeen siihen vaaraan ja riistan hankkimisen vaikeuteen? Sillä välin kun lehtikadon tuoma jääkerros antoi heille paremmin turvaa muilta eläimiltä ja pedoilta, meille se aiheutti suuren nälän ja sairauksia.
Ryhdyin pesemään turkkiani, joka sai minut muistamaan kuinka paljon minussa oli loppupelissä samaa kuin isässäni. Minulla oli hänen valkea turkkinsa ja myös muutama raita turkissani. Hän oli myös hieman hassu kissa. Hän tuntui pitävän minusta paljon, mutta ei oikein muusta perheestämme. Vilkaisin ylös Uiveloyöhön. Olisikohan hänellä vastauksia kaikkeen siihen kummaan mitä perheessäni oli meneillään?
“Millaisia kumppanuksien pitäisi olla?” töksäytin. Olisin voinut kysyä asian laajemminkin, mutta alkukysymykseksi kysymykseni kelpasi hyvin. En toki tiennyt paljonko tummanharmaata soturia kiinnosti sepitellä minulle kumppaneista. Eihän hänelläkään kuitenkaan ollut kumppania, joten ehkä hänkään ei tiennyt.
//Uiveloinen?
